lauantai 10. syyskuuta 2016

Bomballa


Me olimme pienellä irtiotolla arjesta juhlistamassa vuosipäiväämme Nurmeksen Bomballa.  Paikka valikoitui siksi, että saimme kylpylähotelliin ilmaisen majoitusvuorokauden Miehen liittyessä osuuskauppaan jäseneksi.  Tiesimme jo etukäteen, että kylpylä on remontissa kuten myös vanhemman osan huoneet sekä ravintola. 
Väliaikainen vastaanotto oli järjestetty uudempaan siipeen, jossa myös huoneemme sijaitsi.  Koiralle oli huoneessa odottamassa oma herkkukassinsa.  


Koiran osalta meni hotelliyöpyminen tällä kertaa ihan hyvin.  Siis ei tullut mitään ripulia tai oksennusta paluumatkalla kuten viimeksi.  Koira on vaan niin arkajalka, että liukkaat lattiat pelottivat taas.  Lattian ei tarvitse oikeasti edes olla liukas, riittää, ettei siinä ole mattoa. Sängytkin olivat hieman korkeammat kuin kotisänkymme, joten hyppääminen sinne tuotti vaikeuksia.  Taitaa Koirammekin olla samanlainen kotona viihtyvä kuin mekin.


Majoittumisen jälkeen kävimme vielä keskustassa syömässä ja pienen kävelylenkin jälkeen katsoimme sitten Salkkarit.



Kylpylähotellin ranta on kylpylätyyliin sopiva, laaja hiekkaranta ja uimahuone laiturin päässä.  Kylpylä on muistaakseni Sotka nimeltään ja ylhäältä katsottuna muistuttaa siipiään levittävää lintua.


Vuosipäivää juhlistimme minikokoisella kuohuviinillä. 
 Remontin takia hotellin aamiainen oli järjestetty läheiseen Bomban taloon.




Bomban talo on tehty alkuperäisen Karjalassa sijainneen Bomban talon mallilla.  Luin siihen liittyvän hirstoriankin, mutten muista muuta kuin että isä Bombi rakennutti sen pojalleen ja pojan perilliset sitten purkivat sen 30-luvulla.  Bomban talossa sijaitsee ravintola, oluttupa ja kesäterassi.  Talon ympärillä on karjalaistyylisiä hirsisiä taloja, joissa sijaitsee kylän hotellihuoneet.  Alueeseen kuuluu myös katetulla katsomolla varustettu kesäteatteri.




Toinen lähes yhtä suuri hirsirakennus on Kalevanhovi, joka toimii kokous-, näyttely- ja juhlatilana. Sen alakerrassa toimii myös Bomba-Action ohjelmapalveluyritys.


Me molemmat tykkäsimme paikasta.  Sinne on kohtuullinen ajomatka, paikka on rauhallinen, paikoitustilaa löytyy ja huone oli mukava ja tilava.  Ympäristö on myös todella kivaa, polkuja ja kävelyreittejä riittää.  Kesällä voi kuvitella uimarannan olevan suosittu, samoin läheinen golfkenttä houkuttelee harrastajia paikkakunnalle.  Talvella hiihtoladut lähtevät aivan hotellilta.  
Kunhan kylpylä vielä avaa ovensa uudistettuna, päätimme mekin tulla uudestaan.




18 kommenttia:

  1. Vaikuttaa kivalta paikalta! Bomban talo on tuttu hämärästi, sillä olen lapsena vanhempien kanssa käynyt siellä, mutta muistikuvat on kyllä heikot. Sinne olisi siis kiva joskus mennä uudelleen! :)

    VastaaPoista
  2. Kiinnostava käyntikohde. En halua ennää ulokomaile, ko Suomesaki on paljon paikkoja, missä ei ole käynyt. Moni jää käymättä, ko alakaa ikä painaa pääle. Mutta mukava lukea postaus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ulkomaille haikaile, en ainakaan aurinkoon, kun en tykkää kuumasta.

      Poista
  3. Tervetuloa kotiin ja kiitos tuomisista eli kuvista ja reissun kuvauksesta. Meidän sekarotuisessa koiraneidissä taitaa olla jokunen % collieta, päätellen sen ulkonäöstä. Sekin pelkää matottomia lattioita. Olin pari vuotta sitten ystävättäreni kanssa "äitien minilomalla". Yövyimme Bombassa, siksikin nautin kuvistasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otin tosi paljon kuvia, etenkin noista ihanista koristelluista rakennuksista Ei niitä kaikkia vaan saa mahtumaan yhteen postaukseen.

      Poista
  4. Kiva että teillä on ollut mukavaa Bomballa. Minullekin Bomba on tuttu paikka, monet palaverit on siellä pidetty työporukoiden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaikka minussa ei tiettävästi ole yhtään karjalaisverta, niin tykkään kovasti noista karjalaisrakennuksista. Ne on niin kauniita.

      Poista
  5. Hieno toi Bomba talo. Teillä oli varmasti mielenkiintoinen reissu.
    Mukavia kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkättiin molemmat tosi paljon. Siellä on niin kiva kävellä koirankin kanssa. Nyt ainakin kun oli niin rauhallista. Kesällä voi olla vilkkaampaa.

      Poista
  6. Teillä onkin ollut mukava reissu!
    Hienoja kuvia!
    Olen lapsena käynyt tuolla bombassa.
    Hyvää sunnuntai päivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Oli mukavaa, koiran kanssa oli helppo ulkoilla ja etenkin se aamupala loistava!

      Poista
  7. Hieno lomakohde! Aina oon kans halunnu tuolla käydä, mutta ehkä sitten joskus☺

    VastaaPoista
  8. Bomban taloin plotńikoinda


    http://www.karjal.fi/verkolehti/2012/01/bomban-taloin-plotnikoinda/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihan kaikkea Karjalan kielestä en ymmärtänyt mutta jonkin verran kuitenkin.

      Poista