perjantai 9. syyskuuta 2016

Tarinat ja kuvat


Eilen illalla surffailin netissä ja löysin todella monia kivoja ennestään itselleni tuntemattomia blogeja.  
Oli monta sellaista, joihin halusin heti liittyä lukijaksi.  Niissä oli sopivasti kerrontaa ja kuvia.  
Tykkään siitä, että blogissa on elämän makuista juttua, sitä arkea pääasiassa.  
Välillä on mukava saada ideoita omaankin elämään.  
Kivaa on myös saada tietoa eri puolilla maata olevista paikoista ja tapahtumista.  
Minua kiinnostaa myös monet eri harrastukset, vaikken itse niitä harrastaisikaan 
esim. korttien ja korujen teko sekä puutarhan hoito.


Siinä eri tyylisiä blogeja selaillessani,  tuli tunne, että oma blogini on niin vaatimaton. 
 Etenkin kadehdin niitä ihania kuvia, joita monet blogit ovat pullollaan.  
On niin ammattitasoisia kuvia ja hienosti käsiteltyjä, jotta omat kuvat tuntuvat tosi vaatimattomilta ja tuhruisilta. 
 Itselläni ei ole hyvää kännykkäkameraa kummoisempaa kameraa enkä käytä kuvan käsittelyä. 
  Joskus tuntuu, että noissa puoliammattilaisissa blogeissa on niin samankaltaiset kuvat.  
Blogitkin muistuttavat niin paljon toisiaan, ettei aina ole varma, mitä blogia katsoo.  
Siis todellakin katsoo, harvassa sitä juttua siellä välissä edes on.
Kuvatkin on otettu niin pienistä yksityiskohdista, että kokonaisuus jää epäselväksi.
 Muotiblogeissa on joskus kuvattu joitakin meikkejä niin paljon,
 että tulee tunne, että on katsomassa jotain nettikauppaa.


   Niinpä olin eilen ilahtunut, kun löysin niitäkin blogeja,joissa on paljon myös kerrottavaa, 
mukavia juttuja, oman elämän tapahtumia, myös niitä ei niin kiiltokuvamaisia.
Ehkä oma bloginikin mahtuu sinne joukkoon, sinne missä kuvat ovat osa tarinaa, ei pääasiassa.


6 kommenttia:

  1. Blogeja on kiva selailla, ja kyllä on tarjolla vaikka minkälaista blogia. Varmasti sieltä jokainen löytää itselleen mieluisia blogeja. Sinulla on mukava blogi ja kauniita kuvia. Nämäkin kissakuvat ovat todella sööttejä. - Kaunista syksyn jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Hyvähän se, että on erilaisuutta. Kiitos, samoin sinulle kaunista syksyn jatkoa!

    VastaaPoista
  3. Voi Mummo, ettet vain olisi liian kriittinen omia kirjoituksiasi ja kuviasi kohtaan. Löysin blogisi vasta, kun laitoin omani tänne ja tarkistin, ettei sillä nimellä ole muita. Onneksi löysin, sillä siitä saakka olen lukenut blogisi päivittäin. Se on yksi päivieni kohokohta. Minulla itsellä on joku tekninen ongelma. Postaukseni ja kuvani eivät päivity normaalisti, mutta en jaksa surra sitä. Olen tekniikan(kin) suhteen kädetön. Hassua muuten, että juuri äsken kirjoitin itsekin hieman kamerasta. Hyvää päivän jatkoa etäystävä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidatpa olla oikeassa, olen liian kriittinen itseäni kohtaan. Itsetuntoni on heikonlainen, kaipaan rohkaisuja. Kiitos sinulle, hyvää päivän jatkoa!

      Poista
  4. Erilaisia plokeja on mukava sellaila. Sinun plokisi on myös kiinnostava ja siinä on kauniita kuvia. Mukavaa viikonloppua sinulle.

    VastaaPoista