maanantai 26. syyskuuta 2016

Oli hyvä päivä


Junamatkakin sujuu mukavasti, kun on tekemistä.  Eilen eli sunnuntaina lähdin kotoa puoliltapäivin matkaan.  Kävin ennen junalle menoa ostamassa vähän  salaattia ja patonkia evääksi banaanien lisäksi.  Oli taas mukavaa astua Pasialan asemalle, kun pikku Prinsessa oli äitinsä kanssa vastassa.  Vielä tänäänkin Prinsessa muisteli, miten mummo tuli junalla hänen kotiinsa.   Junamatkat sujuvat tosi nopeasti, kun on joku neule tai kirja mukana.  Eilen oli juna todella täynnä, mutta matka sujui hyvin.

Tekemäni muumikassi pääsi heti käyttöön.  Kuten olin arvellutkin, se on juuri sopiva Niiskuneidille ja Unipupulle ja mahtui sinne väliin vielä pikku kissakin.


Pikku Prinsessalla oli vakio-ohjelma suunniteltuna mummon kanssa tehtäväksi.  Leikkiä läheisessä leikkipuistossa: palikoista talon rakennusta, pölkkyjen päällä tasapainoilua ja hiekkakakkujen tekoa siellä.   Sitten kotiin, lounasta ja päiväunet ja välipala.  Päiväunet nukuimmekin molemmat.  Ennätettiin me katsoa pari jaksoa Muumejakin.


Välipalan jälkeen uudelleen ulos, nyt omaan pihaan ja sielläkin tietenkin hiekkalaatikolle.  Pikku Prinsessan kotipiha on mielestäni hyvin varusteltu lapsia ajatellen.  Löytyy leikkimökkiä, liukumäkea, kiikkuja, kiipeilytelinetta ja tietenkin se hiekkalaatikko.  Vanhemmille on sitten varattu riippukeinu ja penkki istuskelua varten.  Mummon pitää tietenkin olla aivan hiekkalaatikon reunalla, tekemässä hiekkakakkuja.  Illalla sitten luettiin vielä satukirjoja, rakenneltiin palikoista,  höpöteltiin ja naurettiin ja halailtiin.  Oli hyvä päivä, molemmille.



9 kommenttia:

  1. Soman muumikassin olet ommellut Pikku Prinsessalle♥ Omien lastenlasten kanssa viettämät hetket ovat niin rakkaita♥ Minun lastenlapset ovat jo kaikki aikuisuuden kynnyksellä ja hiekkalaatikko on vaihtunut mopoihin ja autoihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lapsuus kestää niin vähän aikaa, että yritän saada siitä kaiken mahdollisen irti vierailemalla usein pikku Prinsessan luona.

      Poista
  2. Kutominen on junassa mukavaa, mulla ei tule edes oksettava oloa. Ihanan kassin veit tuliaiseksi, ja heti löytyi tavaraa sinne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Junassa voin lukeakin eikä tule huono olo.

      Poista
  3. Eilen oli teidän puuhianne suosiva sääkin. Alkoi kutkuttaa, mitähän mahdat nyt neuloa? Ei tarvitse kertoa, säilyy jännitys. Jos tykkäät lukea romaaneja, olisin otettu, jos lukisit minun kirjoittamani, jonka aihe on taas alkanut taas elää päässäni. Kurkkaa blogiani, jos ennätät. Hyvää tätä päivää teille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävin lukemassa blogiasi,mutten saanut jätettyä kommenttia. Onkohan kirjaasi kirjastossamme?

      Poista
    2. Kyllä se aika monissa kirjastoissa on. Yritin äsken lisätä kommenttiosion sinne blogiini, mutta en tiedä onnistuinko. Pitäisi löytyä oikealta. Sinulla tämä bloggaaminen sujuu. Minulla tökkii lähes kaikki, mutta opetellaan. Hiljaa hyvä tulee. Heippa taas

      Poista
  4. Tuollaiset päivät on niitä mummojen lempipäiviä♥

    VastaaPoista