torstai 29. syyskuuta 2016

Tyttöjen ilta




Illalla vietettiin tyttöjen iltaa pikku Prinsessan ja Miniän kanssa. Lähdimme kauppakeskus Kaareen ja ensiksi  menimme tietenkin syömään.  Paikka valikoitui siten, että täältä löytyy sopivaa ruokaa myös pikku Prinsessalle.





Paikka on italialaistyyppinen, mutta me emme ottaneet pizzaa emmekä spaghettia vaan kukkakaaliburgerit.  Haluan aina maistella sellaista, mitä en ihan joka paikasta saa. Tämä vaikutti sellaiselta.   Kukkakaalia oli paistettuna ja se oli burgerin välissä punasipulin, gorgonzolajuuston ja viikunahillon kanssa.  Lisukkeena bataattilohkoja ja valkosipulidippiä.  Oli kyllä hyvää ja yllättävän täyttävääkin.  Pikku Prinsessa tilasi itselleen lihapullat ja maitoa.


Ruokailun jälkeen kävimme pikku Prinsessan kanssa ostamassa Tigeristä pehmotarroja, kimaltelevia sydämiä, tähtiä ja kukkia sekä vihkon, johon niitä voi liimata.  Sitten menimme odottelemaan Miniää Sokoksen 3+1 tarjousten luo.





Vielä ennen poislähtöä haimme Prismasta Tötterön kaardemumma-mustaherukka sekä kinuskijäätelöä jälkiruuaksi.  Tuo kaardemumma-mustaherukka etenkin oli erikoisen hyvän makuista.
Viiime yönä Poikakin palasi työmatkaltaan ja aamulla mummo vei pikku Prinsessan päiväkotiin.  Reilun kolmen viikon päästä näemme jälleen, nyt bussilla Pasilan asemalle ja kohti itäistä Suomea.



15 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalta päivältä! 3+1 päivillä minäkin kävin, oli hulinaa.
    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  2. Pikkuväen kanssa touhuilu on ihan parasta :)

    VastaaPoista
  3. Teillä on ollut ihana shoppailupäivä!

    VastaaPoista
  4. Miniänkin kanssa tulee ihan liian vähän juteltua ja vietettyä aikaa, joten siksikin kivaa.

    VastaaPoista
  5. Ei muuta kuin lämpimästi tervetuloa kotiin ��

    VastaaPoista
  6. Kivan päivän olette viettäneet shoppaillen ja herkutellen.

    VastaaPoista
  7. Teillä on ollut aivan ihana tyttöjen ilta. - Kaunista viikonloppua sinulle!

    VastaaPoista