perjantai 9. syyskuuta 2016

09.09.




Papin siunausta emme vielä ole saaneet, mutta vuosipäivän viettoa juhlitaan tänään.
Kirjoittelin jokin aika sitten että voiko hääpäivää muuttaa myöhemmin  
tuskastuneena siihen, että hääpäivämme vuosi sitten elokuussa oli vain se aika mikä sattui maistraatissa olemaan vapaana.   Varsinaista tapaamispäiväämme emme muista, lokakuussa se oli.
   Nyt sitten sattui niin, että saimme kesällä paikalliseen osuuskauppaan liittyessämme lahjaksi hotelliyöpymisen ja päätimme nyt sitten mennä tänään Nurmekseen Bomballe yöksi.  Päivämäärä sattuu olemaan seitsemän vuotta sitten ollut kihlautumispäivämme.  
Ehkä sitten jatkossakin voimme pitää tätä päivää vuosipäivänämme ja juhlia tänään sitä 11 vuotta, 
jonka olemme yhdessä viettäneet.
Edelleenkään Mies ei halua puhua siitä, että olisin kaivannut maistraattivihkimisen lisäksi kirkollisen siunauksen, lienee tyypilllinen suomalainen mies, joka ei tällaisista asioista piittaa.
Oman mielenrauhani takia, haluan kuitenkin nimetä itselleni tämän päivän meidän päiväksemme 
ja juhlistaa sitä jollain tapaa vuosittain.

12 kommenttia:

  1. Kyllä kannattaa juhlia vuosipäivää. Jotenka paljon onnea teille.

    VastaaPoista
  2. Kiitos. Laukku jo pakattuna odotan miestä töistä. Sitten lähdetään.

    VastaaPoista
  3. Mukavaa lomaa teille,ja Onnea :)

    VastaaPoista
  4. Ihan hyvin olet merkkipäivän tulevat vietot päätellyt. Nyt, kun sen olet täällä blogissa ylösmerkinnyt, niin täällähän se on tallessa. Onnellista iltaa!

    VastaaPoista
  5. Hienoa,että löysit juhlapäivän ja kihlauspäivä on siihen mainio!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä ja sijoittuu tapaamisajankohdan ja hääpäivän väliin vuosikalenterissakin.

      Poista
  6. Sydämelliset onnittelut merkkipäivän johdosta. Toivon teille rentouttavaa ja virkistävää yhdessäoloa Bombassa. Odotan innolla "matkakertomusta"

    VastaaPoista