perjantai 17. marraskuuta 2017

Mahtava musta - vuosi väriterapiaa



Olin aina ajatellut, että makramee solmeilu olisi minun juttuni.
Ei ollut.


Ensinnäkin tehdäkseen esim. amppelin tai vaikkapa vain pienemmän unisiepparityön,
niin tarvitaan monen monta 3-4 metrin nauhaa/lankaa.
Vähemmästäkin menee sekaisin.


Ensin harjoittelin solmuja lyhyillä langan pätkillä.


Sitten pitemmillä.


Ostamastani halvasta trikookuteesta sain sormet ja kynnet mustiksi.


Tässä työ näyttää siedettävältä.


Mutta käytännössä pelottavalta.
Jos tämän on tarkoitus karkoittaa pahat unet, niin toimii.
Karkoittaa nimittäin unet kokonaan.
Jotain piti siis vielä yrittää tehdä.


Koska trikookude oli paksu, helmien pujottelu ei onnistunut.
Leikkasin siis naruja lyhemmiksi ja solmeilin lisää.


Tällä unisiepparilla osallistun vuosi väriterapiaa haasteeseen,
värivalintanani marraskuulle mahtava musta.


keskiviikko 11. lokakuuta 2017

Loputon sininen, vuosi väriterapiaa





Sininen, eri sävyineen, on lempivärini,
siksi lokakuun Vuosi väriterapiaa haasteen väriksi tuli
loputon sininen, koska sitä löytyy meiltä kaikkialta.
Pikkuveljeni epäili jopa, että ostimme talomme juuri sen värin vuoksi.
Ei sentään, mutta kyllä se väri tietenkin sai heti talosta kiinnostumaan.


Sinisävyisiä lankojakin löytyy aina varastosta.


Niistä on tullut ainakin villasukkia. 


Mutta nyt ajattelin virkata isääidin ruutuja.


Sommittelin niitä pieneksi peitoksi.
  Tuo harmaa on luonnossa enemmänkin siniharmaa.


Ja tällainen niistä tuli.
Tämä peitto olkoon lokakuun haastetyöni.


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Värikästä syksyä



Kyllä syksykin on kaunista aikaa.


Vaikka yöpakkasia ei vielä ole ollutkaan, niin syksyn värit ovat jo luonnossa.
Niitä oli pakko myös tuoda sisälle piristämään sadepäiviä.


Sateisista päivistä huolimatta Koiran kanssa on ulkoiltava
ja raikastahan ulkona nyt on liikkua.
Koira haukkui ensimmäisellä kerralla sateenvarjoa, kun sen pitkästä aikaa otin käytöön
sadetakin sijasta.


Aamulenkeillä on ollut sadunomaista utua.


Syksyn värit ovat niin monenlaisia ja monissa kohdin.


Syksyn tullen myös mansikkani ovat innostuneet kasvamaan.
Kun nyt vain talvehtisivat hyvin, niin ensi kesänä saisi omia mansikoita maisteltaviksi.


Nyt kun ei enää marjoja siivota keittiön pöydän ääressä, niin uskalsin laittaa
tämän jo elokuussa ostamani liinan pöydälle.
Sopii hyvin harmaisiin penkkeihin ja ikkunan pieliin.


Tänä kesänä järven vesi on ollut korkealla koko kesän.  
Vasemmalla näkyy isosta rantakivestä vain pieni huippu,
monesti kivi on kokonaan esillä.
Ehkä ensi talvena meilläkin vesi riittää kaivossa.


Syksyn tapahtumiin kuuluu myös Syysmarkkinat entisessä kotikaupungissani Joensuussa.
Kävin siellä  Tytön ja pikku Prinssin kanssa.
Markkinakauppiaita oli normaalia vähemmän, liekö sateinen sää haitannut.
Viipurin rinkeli, lohipiirakan pala ja metrilakua tuli ostettua.
Samalla reissulla kävimme tutustumassa myös Perheentaloon.
Mummo tietenkin huomasi monet virkatut työt ja napein koristellun kuumailmapallon katosta.


Värikkäitä syyspäiviä kaikille!


perjantai 15. syyskuuta 2017

Syksyinen oranssi, vuosi väriterapiaa



osaltani edennyt jo syyskuulle ja  syksyiseen oranssiin.
Itse yhdistän oranssin kurpitsaan, joita tänä kesänä yritin kasvattaa.
Koristekurpitsat eivät ennätä varmaankaan hedelmää tekemään.
 
 
Jostain syystä tai joku, katkaisi kukkavanat tästä kurpitsasta.
 
 
Miehen mielestä tämä näytti enemmänkin lantulta kuin kurpitsalta.
Siitäkin huolimatta osallistun tällä työllä Vuosi väriterapiaa haasteeseen.




perjantai 8. syyskuuta 2017

Syksy


Reissusta kotiin tultuani, pidin muutaman rennomman päivän.
Käytiin Koiran kanssa useasti lähimetsässä lenkillä ja samalla poimin kanervakimppuja.
Nyt niitä on on kahdeksan kimppua kuivamassa liiterin seinustalle ripustetuissa tikapuissa.
Näillä on hyvä koristella sitten terassia, kun kesäkukat pitää yöpakkasten tultua nostaa sisälle.
Parina yönä onkin jo ollut vain pari astetta enää lämmintä.


Pelargoniat ovat vasta yltyneet kukkimaan ja toivonkin, etteivät yöpakkaset vielä saapuisi.
En kuitenkaan jaksa aamuin-illoin näitä siirrellä edestakaisin.


Eilen olikin jo sateinen päivä ja sisälläkin tuli oltua ja palattua taas bloginkin ääreen.
"Koneella" oloa olen tietoisesti yrittänyt vähentää.
Syykuussa yritän muutenkin "keventää" sekä syömisten että talouden suhteen.
Kesäaika tuli oltua liiankin rennosti, herkuteltua ja rahaakin tuntui kuluvan reilummin.
Nyt sitten yritän skarpata molempia.  
 Vuotuinen diabeteshoitajalla käyntikin lähestyy....


Keräsin metsäretkillämme myös mustikanvarpukimpun.
Tästä, kun lehdet tippuu, niin jäljelle jää vielä kauniit varvut.
Pöydällä aiemmin olleet kesäkukat jo rapistuivat ja lähtivät kompostiin.
Äitienpäiväksi saamani ruusu yllätti uudella kukallaan.  Ihana.
Tykkään niin paljon keltaisista kukista.


Viime viikonlopun matkani aikana pihaan oli ilmestynyt pölkkykasa.
Siinä sitä taas riittää yhteistä puuhaa iltaisin,
Mies halkoo halkomakoneella ja minä pinoan.
Talvella sitten taas tarkenee takkatulen ääressä.


torstai 7. syyskuuta 2017

Käsijäätelöä ja muuta mukavaa



 Syksyn ensimmäinen matka Helsinkiin pikku Prinsessan seuraksi on nyt takana.
Oli taas tosi mukavaa olla siellä.  Prinsessasta on kehkeytynyt todella hyvä keskustelija.
Hän pohtii asioita ja kyselee, mutta myös tarkkeilee ympäristöään ja kommentoi herkästi.
Mummokin oppii paljon uusia sanoja, kuten käsijäätelö.
Kauppareissulla ei ostettu tötterö- eikä tikkujäätelöä vaan käsijäätelöt eli puffetit.
Pihalta ja poluilta keräsimme pikku Prinsessan kanssa värikkäitä lehtiä, 
laitoimme ne kirjan väliin prässäytymään
ja teimme niistä tauluja; äidille, isälle, Prinsessalle ja mummolle.
Paljon lehtiä jäi vielä käyttämättäkin.
Prinsessaa kyllä arvelutti, kun mummo leikkasi äidin antaman liimapurkin kahtia, 
jotta saatiin viimeisetkin erikeepperit kaivettua. 
 Hän totesi, että äiti kyllä huomaa tuon!


Pojan perhe on käynyt katsomassa uutta asuntoa.
Siellä olisi kuulemma huone, jossa on komeroita, mummollekin, näin pikku Prinsessa tuumasi.
Kysyi sitten vielä illalla, että muutatko sinäkin sitten sinne.
 

Parilla kertaa olemme jo yrittäneet päästä syömään kuuluisaan lähiöpitseriaan, aina täyttä.
Nyt Poika oli tehnyt pöytävarauksen jo pari kuukautta sitten.
Pitsat olivat todella hyviä ja palvelu ystävällistä.
 Kannatti odottaa, onneksi sieltä saa myös take away-pitsoja.


Uusitussa Mäkitorpan leikkipuistossa piti vierailla useasti.   
Ryhmä Hau on vieläkin se ykkösjuttu, vaatteissa ja leluissa.


En ole mitenkään kummoinen ruuanlaittaja.
Tein nyt vasta eka kertaa tzatzikia ihan itse.
Yllättävän hyvää ja maistui falafel-pullien kanssa.


Paluumatka vierähti taas kirjan parissa, tällä kertaa Antti Eskolan Vanhuus.
Jälleen yksi uusi näkökulma tulevaisuuteen.


Kotona odottikin sitten suklainen yllätys.  Olin voittanut Koivikon katveessa blogin
arvonnassa suklaisen paketin. Ihana, kiitos!


Kotona ripustin pikku Prinsessan tekemän taulun työpöytäni viereen.
Niin ja muistin kerätä mummolankin värikkäitä lehtiä syyslomavierailua varten!

lauantai 2. syyskuuta 2017

Harhakuvia



Tällä kertaa otin matkalukemiseksi junaan kirjastosta pari kirjaa,
toisen meno- ja toisen paluumatkalle.
Menomatkalla luin Laura Honkasalon Pöytä yhdelle -kirjaa.
Nyt syksyn aikana luin jo aiemmin Laura Honkasalon Nuukaillen sekä joskus aiemmin
olen lukenut Eropaperit sekä Tyttökerho -kirjat.
Nuukaillen kirjasta tykkäsin, vaikken kaikkea allekirjoitakaan.
Itse en esimerkiksi ostaisi alusvaatteita kirppikseltä tai käyttäisi kaikkia yrttejä luonnosta,
koska en tunne niitä niin hyvin, että uskaltaisin.


Nyt siis otin lukemiseksi junamatkalle Pöytä yhdelle -kirjan.
Aina ei tule ajatelleeksikaan, kuinka paljon yksinäisyyttä onkaan ja
monenlaista yksinäisyyttä.
Havahduin taas kerran siihen, miten epätodellisen kuvan elämästä monet
blogit ja instatilit antavatkaan, sekä tietenkin lehdet.
Itsekin olen monasti sortunut siihen, että vertaan omaa elämääni muihin
sen perusteella, mitä he netissä kertovat.
Sisustusblogeista saa kuvan, että koti on aina siisti ja tyylitelty.
Elämisen merkkejä ei näy.
Kun sitten katsoo ympärilleen ja näkee Koiran leluja lattialla ja
kissojen karvoja kaikkialla,  Miehen ikuisuusprojekteja pöydällä,
niin suuttuu sotkuista ja purkaa sitä, keneenkäs muuhun kuin Mieheen.
Miksei meillä ole tuota ja tuota, miksi meillä on ahdasta,
miksi asutaan täällä, miksei meillä ole rahaa ostaa mitään, miksi aina jätät tavarat levälleen.
Monet bloggaajat tuntuvat myös olevan todella aktiivisia, aina menossa, paljon ystäviä joiden kanssa touhutaan, käydään tapahtumissa ja järjestetään juhlia.
Sama juttu, kun näkee iloisia, reippaita, hyvin säilyneitä
monia harrastuksia ja matkoja tekeviä eläkeläisiä lehtien palstoilta ja netistä.
Miten heillä onkaan kaikkeen varaa?
Entäs miten ihmeessä he jaksavat?
Millä rahalla he kustantavat kaikki matkat, pääsymaksut ja hoidot itselleen?
Tunnen noita lukiessani itseni niin saamattomaksi ja yksinäiseksikin
sekä vähävaraiseksi.
Silti, kun luin Pöytä yhdelle kirjaa, niin ajattelin, miten onnellinen olenkaan.
Ei minulla ole montaa ystävää tai laajaa tuttavapiiriä,
ei kahvitteluseuraa kaupungissa käydessäni, koska en tunne täältä ketään,
mutta on minulla ihana perhe, puoliso ja muutama ystävä, 
joiden kanssa voin suunnitella tapaamisia jonkin kivan merkeissä muutamia kertoja vuodessa.
Päivittäistä yksinoloakin siedän, keksin tekemistä päiviini.
Eläimistäkin on seuraa.
En edes jaksaisi enää jatkuvaa kanssakäymistä muiden kanssa.
Kunpa tämän muistaisin aina, kun luen liian "siloiteltuja" blogeja,
katselen kuvia instasta. Ei pidä liikaa verrata toisiin,
koskaan ei tiedä mitä siellä kuvien takana oikeasti on.





torstai 31. elokuuta 2017

Stressaava Koiramme



Viikko sitten kirjoitin meidän potilaasta.
Viikon antibioottikuuri on nyt ohitse ja jälkitarkastuksessa käyty.
Lääkekuuria jatkettiin vielä kolme päivää,  vaikka rauhanen oli jo pienentynyt, mutta oli vielä kova.
Suihkutellakin pitäisi päivittäin lämpimällä vedellä.
Itse lähden tänään kohti Helsinkiä ja Miehelle jää nyt hoitaminen.
Koira stressaa kaikista muutoksista, pienistäkin,
joten stressaa siitäkin, kun olen poissa, vaikka saakin olla kotona Miehen hoidossa,
mutta kun joutuu olemaan päivisin pitempään yksin kotona,
tai siis kissojen kanssa.
Joskus Koira reagoi poissaolooni olemalla syömättä.
Yleisin reagointitapa on kuitenkin herkkävatsaisuus.
Tästä löysävatsaisuudesta varmaan johtui tuokin anaalirauhasen tulehdus,
se ei ollut tyhjentynyt itsestään normaalisti.
Kaikki pitäisi pyöriä samalla tutulta rutiinilla,
ulkoilut, läsnäolijat ja ruoka.
Pikku Prinssin ja Prinsessan vierailutkin ovat stressaavia,
koska heitä pitää aina paimentaa. Samoin Kuopusta.
Kuopus on kyllä perheestämme pisin, vaikka onkin kuopus,
joten jostain syystä Koira vaistoaa, että hän on nuorin.
Vierailujen jälkeen siis meillä nukkuvat pitkiä päiväunia sekä
mummo että eläimet.
Silti me kaikki odotamme kovasti vierailuja ja ilahdumme niistä, Koirakin.