lauantai 17. syyskuuta 2016

Kokovartalomies 4



Tänään oli kiva päivä, kiitos ihanan porukkamme ja mukavan tekemisen.
Lähdimme jo aamusta kohti suurempaa kaupunkia ja autotarvikeliikkeessä käytyämme haimme Tytön ja Vävyn mukaan ja matkasimme keskustaan.  Siellä tapasimme Vävyn vanhemmat ja menimme porukalle ensin syömään.


Suunnitelmissamme oli mennä kiinalaiseen, mutta se olikin viikonlopun suljettuna.  Menimme sitten Toreroon, joka oli osalle aivan uusi tuttavuus. Pientä jännitystä oli ilmassa ruuan suhteen, olimmehan jo nälkäisiä.  Annos oli kuitenkin todella reilun kokoinen ja maittava.  Itse söin kolmen juuston broileria, jossa lisukkeena oli kasviksia, herkkusieniä ja bataattilohkoja.  Nam!
Tällä viikolla olenkin saanut herkutella monenlaisissa paikoissa ja olen nauttinut siitä vaihtelevuudesta ja yleensäkin siitä, että saan maistuvia, valmiita annoksia.  Itse ei tule ainakaan päivisin yksin ollessa syötyä aina kunnolla ja muutenkin olen vähän huono laittamaan uusia ruokajuttuja, joten olen aina hyvilläni, kun pääsen jonnekin "ulos" syömään.


Ruokailtuamme suuntasimme matkan Carelia-salille, jossa esiintyi Sami Hedberg.  Loistava esitys, kaksi tuntia pienellä väliajalla mukavaa jutustelua ja ne ilmeet!  Onneksi paikkamme olivat vitosrivilla keskellä,
 joten näimme ne hauskat katseet ja hymyt hyvin.  Tykkäsimme.
Päivä päättyi vielä yhteiseen kahvitteluun Tytön ja Vävyn luona.  Sitten olikin jo kiire kotiin Koiraa ulkoiluttamaan. 
Kyllä oli taas mukava päivä, josta iloa riittää pitempäänkin.


10 kommenttia:

  1. Kuulostaa kivalle päivälle! Ja hyvälle näyttää tuo ruoka. :)
    Mukavaa lauantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle, mukavaa iltaa.

      Poista
  2. Herkkuja ja kulttuuria! Loistavaa lauantain viettoa!
    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, samoin sinulle, mukavaa sunnuntaita!

      Poista
  3. Sinulle on nyt syntynyt oikein huippuhetkien suma. Niiden muistelusta on mukava ammentaa voimaa hiljaisna aikoina. Aurinkoista tätä päivää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, päivä olikin täällä aurinkoinen. Joskus huippuhetkiä kasaantuu ja niitä on sitten kiva muistella.

      Poista
  4. Kuulostaa tosi mukavalta pvältä!!! Itse olen menossa kanssa katsomaan Samia....odotan sitä innolla =D
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinulle!

    Ps sinut on haastettu; http://rrimasa.blogspot.fi/2016/09/blogger-recogniton-award.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kävinkin jo katsomassa, vastailen kyllä.

      Poista
  5. Katsoin Sami Hedbergin esitystä...olikohan Aitio-palvelusta. Hyvin se vetää...tykkään kyllä hieman enemmän Ismo Leikolasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kävimme viime talvena Ismo Leikolaa katsomassa. Tykkäsin hänestäkin. Ovat kyllä aivan erityylisiä.

      Poista