Päivityksiä

Katselin tuossa vanhempia blogikirjoituksia ja siellä muutama asia on jäänyt avoimeksi.

Nyt voinen jo huokaista helpotuksesta ja todeta, että ainakaan kolmeen viikkoon ei ole tullut sakkolappua kameravälähdyksestä huolimatta.  Aivan samoin ei voi Poika huokaista, kun ajoi eilen poliisin tutkaan ja sai melkoiset sakot.  Harmittaa kovasti.  Heillä olisi muutakin rahanmenoa nyt, kun häät lähestyvät.

Lyhyt lomamatkamme toteutuu ensi viikolla, kun Koiran hoito järjestyi.  En halua viedä Koiraa koirahoitolaan ja sitä kun murehdimme, niin tuttavapariskunta keksi, että heidän 16-vuotias lapsenlapsi voisi ottaa koiran hoitoonsa.  Heillä on 4 kk ikäinen espanjalaisen vesikoiran narttupentu ja mielellään ottaisivat Koiramme sinne viikonlopuksi kaveriksi.  Koira pääsee siis ihanteelliseen kotihoitoon omakotitaloon ja hoitajana koirista pitävä teinityttö, joka varmasti hemmottelee Koiraa tarpeeksi.

Haaveeni toisesta koirasta olen jo haudannut.
Varaamamme kissanpentu on kuitenkin kasvamassa ja muuttaa elokuussa meille.

Ensimmäinen blogihaasteeni onnistui mielestäni hyvin.  Sain haasteen myötä uusia lukijoita ja blogituttuja.  Mielelläni otan jatkossakin erilaisia haasteita vastaan.

Syksyn suunnitelmissa oli eri vaihtoehtoja.  Yksi niistä oli pikku Prinsessan hoitajana toimiminen syyslukukauden, jotta Miniä saisi jatkaa opintojaan.  Tämä vaatisi muuttamista neljäksi kuukaudeksi pääkaupunkiin ja väliaikaisen asunnon vuokraamista, jotta myös perhesopu heillä säilyisi.  Teimme yhdessä laskelmia ja mietimme miten tämä toimisi.  Itseäni kiinnosti kokeilla asumista suuressa kaupungissa ja päästä paremmin tutustumaan sen mahdollisuuksiin.  Myös pikku Prinsessan hoito omassa kodissa painoi asiassa.  Silti minun oli pakko vetäytyä tästä mahdollisuudesta, koska en usko, että tässä kunnossa jaksaisin hoitaa täysipäiväisesti niin lyhyenkään aikaa pikku Prinsessaa.  Lupasin kuitenkin käydä kuukausittain ja antaa vanhemmille vapaailtoja.

Toisena vaihtoehtona syksyksi oli uuden alan opiskelu.  Pääsin pääsykokeisiin, mutta jätin menemättä, koska tässäkin tuli vastaan omat rajat.  Opiskelu kestäisi kolme vuotta ja joutuisin ajamaan päivittäin sata kilometriä suuntaansa.  Asiaa jahkaillessani, mietin Kuopuksen sanoja, että ethän sinä kuitenkaan teksisi sitä ammatiksesi.  Niinpä, veisin ehkä opiskelupaikan joltain nuorelta, joka todella tarvitsee sitä saadakseen ammatin.

Henkilökohtaisemman asian takaraja on tämän kuukauden lopussa.  Tämän en usko toteutuvan ja se taas vaikuttaa syksyn suunnitelmiin.

Jotain jatkuvaa, toistuvaa, uuden opettelua, sosiaalisten suhteiden luomista, sitä etsin siis edelleenkin. Kenties uutta harrastusta, vapaaehtoistyötä tai jotain lyhyt kurssia. Pientä, satunnaista työtäkin voisin tehdä ja saada siitä lisätuloja lankahankintoihin. 

Harkitsen myös takaisin entiseen kotikaupunkiini muuttamista,
koska kaipaan kovasti niitä paikkoja ja ihmisiä sekä läheisiäni.