Tavoite 2 toteutuminen helmikuussa

Helmikuun kirjanpitoa tein pitkin kuukautta.  Laskin ruokakaupan kuitit aina viikon välein yhteen, niin eivät kasaantuneet.  Tätä kuuta pelkäsinkin, että menot ovat tuloja suuremmat ja niin kävikin.  Onneksi oli vararahastoa.  

Ruokakulut olivat pikkasen korkeammat kuin viime kuussa eli nyt 429,86 euroa, mutta siihen sisältyy myös viikonlopun retkieväät.  Kissat ja Koira kuluttavat näköjään reilut sata euroa kuukausittain ruokaan ja kissanhiekkaan.  Halvempia ruokia voisi tietenkin ostaa, mutta Koira on herkkävatsaista rotua, enkä siksi halua vaihtaa ruokavaliota.  Kissat taas syövät myös ns. merkkiruokaa, koska ainakin turkista näkee, että se on parempaa.  Ja sen tuntee myös hajusta! Nimittäin kakan hajusta.  Pikkukissan tultua huomasimme, että kun ostimme marketin halparuokaa, niin kissan vessassa käynnin haistoi koko talossa.  Nyt kun syövät tuota eläinkaupan ruokaa, niin ei tule hajuhaittoja.
Näin ehkä säästämme eläinten osalta eläinlääkärikulujakin.

Lankaostoksiin käytin helmikuussa 32,75 euroa eli kohtuullisesti.  Vaatteisiin meni rahaa, kun ostin alennusmyynnistä pitkään etsimäni lämminvuorikumisaappaat ja toppahousut.  Ostin myös ensi viikonlopuksi junaliput jo hyvissä ajoin helmikuussa sekä annoin Kuopukselle matkarahaa ja rahaa uusiin kenkiin. Alkukuussa olleen viemäriongelman takia, ostettiin viemäriin lämmityskaapeli, johon meni 141,10 euroa, tämä siis yllättävä meno.

Helmikuu siis tappiollinen 181,91 euroa, josta tuo kaapelin hinta 141,10 euroa asuntolainan "lopuista" eli kuukauden tappio 40,81 euroa. Harmi..

Lankalaihis helmikuu 2016

Lankalaihis meni tässä kuussa päälaelleen.  Ostot olivat suuremmat kuin kulutus.

Toisaalta, olen kuluttanut jo kaikki sukkalankani, joten tarvitsin uusia. Rahaakin kului lankoihin vain reilut 30 euroa, vaikka sainkin paljon uusia lankoja.  En siis ole hirveästi pahoillani, sukkien neulominen on kuitenkin terapeuttista.

Ostot olivat siis 1150 grammaa eli 2315 metriä.

Kulutus oli 750 grammaa eli 1590 metriä.

Näiden määrien lisäksi kulutin paljon jämälankojani.

Nettokulutus oli miinusmerkkinen eli -400 grammaa eli -725 metriä. 

Tavoite 1 helmikuu 2016

Hedelmät ja kasvikset ovat tulleet jo päivittäiseksi tavaksi.  Olen myös oppinut katsomaan ruuista kalorimäärät ja miettimään mitä kannattaa syödä. Herkuttelujakin on ollut, mutta maltillisesti.  Toisaalta en enää niin kauheasti haluakaan herkutella.  Suklaa on jäänyt lähes tyystin, karkkejakin todella harvoin ja vähän silloinkin.  Ahmiminen on pois.

Muuten toiveissani on ollut, että oppisin pitämään itsestäni parempaa huolta, nauttimaan asioista ja sallimaan itselleni hemmotteluhetkiä.  Tätä pitää vielä opetella.  Samoin liikunnan lisääminen päivittäiseen arkirytmiin on vielä hakusessa.  Parempaan suuntaan kuitenkin mennää.

Paino on pudonnut helmikuussa 3,3 kg ja verensokeri oli aamulla 8,4.

Kaiken kaikkiaan paino on siis pudonnut jo 4,7 kg kahteen kuukauteen vähän kuin huomaamatta.  Nälkää en ole tuntenut, en ole jumpannut tai liikkunut lisää, vain erilaisilla valinnoilla kuten aamujugurtin ja leivän ja leivän päällisten sijaan kaurapuuroa ja mustikkakeittoa, napostelun sijaan omenoita ja appelsiineja sekä enemmän tavallista kotiruokaa.

Ruuanvalmistuksessa olen jättänyt ruokakermat pois ja valinnut vähemmän rasvaisia tuotteita.  Niin ja lisännyt niitä kasviksia enemmän ruokiinkin.  Annosmäärät ovat myös pienentyneet. 

Karkauspäivänä

Tänään on kaunis aurinkoinen sää.  Pakkasta kymmenisen astetta, mutta tuuli on melko kylmää.  Silti aurinko jo lämmittää ja antaa merkkejä kevään tulosta.   

Tänä vuonna karkauspäivä saa tulla ja mennä, enää ei ole hamekankaasta toivoa viime kesän vihkimisen jälkeen. 

Pikkukissa nauttii ulkona olosta, haluaa useasti päivässä ulos ja tulee sitten keittiön ikkunasta kurkistamaan, kun haluaa takaisin sisälle.  Kissa taas ei käy edes joka päivä ulkona ja silloin kun käy, niin pyrkii nopeasti sisälle takaisin.  Varmaankin ensimmäiset viisi-kuusi vuotta pelkkänä sisäkissana, on jättänyt Kissan varovaiseksi ja lämmintä rakastavaksi.  Pikkukissa taas tarvitsee virikkeitä paljon ja uteliaana haluaa tutustua lähialueeseen rauhassa. Tänä aamuna, kun aurinko taas paistoi pihalle, leikki Pikkukissa oman varjonsa kanssa lumessa.  Hassu.

Pilkillä

Eilen lauantaina oli aurinkoinen sää ja meidän tämän talven ensimmäinen pilkkiretkipäivä. Mies linkosi aamulla tien alas grillikatoksellemme, jotta pääsisimme sinne makkaranpaistoon.  Kun  Tyttö ja Vävy tulivat, oli meillä jo eväät tehtyinä ja pääsimme lähtemään.  Tällä kertaa menimme ihan tuohon omallle lahdelle, kuitenkin toiselle puolelle järveä.  Oli melkoista rämpimistä hangessa, kun vielä jäällä oli lumen alla vettä. 

Pakkasta oli kymmenkunta astetta ja aurinkokin meni pilveen, kun pääsimme kalapaikalle.  Miehellä oli eräsukset ja hän pääsi kyllä hyvin liikkumaan jäälläkin.  Me muut olimme jo uupuneita.

Tuulinen oli yllättävän kylmää jäällä eikä kala syönyt.  Vävy sai pienen ahvenen, jonka päästi takaisin uimaan.  Mieskin sai ahvenen, mutta meillä Tytön kanssa ei edes nykäissyt.

Aikamme istuttuamme, alkoi jo paleltamaan ja tylsyttämään, kun mitään ei tapahtunut.  Päätimme sitten lähteä tarpomaan takaisin ja omalle grillikatokselle eväitä syömään ja makkaraa paistamaan. Vain Mies olisi halunnut eväskaakaot juoda jäällä, me muut päätimme lähteä tuulettomaan paikkaan.  Retken päätteeksi olimme kaikki aika väsyneitä lumessa tarpomisesta, Koirakin, joka oli mukanamme nukkui lähes koko illan.

Voittajafiilis

Puikkoillen, koukkuillen -blogin  Memma arpoi bloginsa kolmevuotissyntymäpäivän kunniaksi lankaa ja nappeja. Eli  yksi vyyhti Louhittaren Luolan Väinämöistä DK-vahvuisena (185m/100g) (värinä on kataja)  sekä 10 kpl tähtinappeja.

Napit ovat kotimaiselta perheyritykseltä Veicolta ja ne on valmistettu suomalaisesta vaaleasta koivusta. Halkaisijaltaan napit ovat 30mm.

Tälläisen ihanan paketin hän arpoi ja kustansi ihan itse.  Kerrankin minulla kävi todella hyvä onni ja päädyin paketin onnelliseksi omistajaksi.  Tuo lanka on ihan ihanaa ja tällaiselle sukankutojalle todella parasta, värikin on juuri minun mieleinen.  Tähtinapeillekin keksin varmasti käyttöä, ovat nekin niin kivoja.  Kunhan saan tehtyä näistä jotain valmista, esittelen ne sitten täällä. 

 Iso kiitos Memmalle!

Tää päivä ei mennyt ihan putkeen

Parempi olis, kun miulla ei oliskaan mahdollisuutta päästä kaupoille.  Kävi nimittäin näin, että marketissa oli sukkalankoja halvalla ja miehän ostin.  Kaikkiaan kuusi kerää, yksi tummanharmaa puuttuu tuosta kuvasta.  Toisaalta, sukkalangat olivatkin ihan loppu ja sukkia mie tykkään neuloo.  Kävin myös paikallisessa Taitoshopissa ostamassa puuvillakudetta ystäväni pyytämiin pannunalusiin.  Onneksi löytyi yksi vajaa vyyhti tummanharmaata ja se maksoikin vain 3,25 euroa.  Tuosta saa kuitenkin tehtyä ainakin pari isoa pannunalusta.

 Jotenkin näyttää siltä, että olen nyt viehättynyt harmaisiin sävyihin, vaikka kevät on tulossa.

Lankalaihis menee kyllä tässä kuussa ihan pieleen.

Viiru-kissa

Ostin joskus ennen joulua Paapiin tee-se-itse Kissaperhe-paketin.  En sitten joulun alla ennättänytkään sitä ommella ja unohdinkin sen joksikin aikaa.  Paketista saa yhden ison, noin 40 cm kissan ja kolme eriväristä kissanpentua noin 10 cm.  Ohjeissa neuvottiin, että kannattaa piirtää itselle kaavat ennenkuin leikkaa osat irti.  Kissa oli helppo ommella, vaikka "käsien" kohdalla oli pientä hankaluutta.

 

Kissan toisella puolella silmät ovat auki, toisella kiinni.

Ison kissan aion viedä pikku Prinsessalle viemiseksi ensi viikolla.  Pikku Prinsessa nimittää vanhempaa kissaa vain Kissaksi, mutta muistaa Pikkukissan nimen ja haluaa nähdä sen myös skype-puheluiden aikana.  Muistuttakoon tämä Viiru-kissa häntä mummmolan Pikkukissasta.

Lisää liikuntaa

Luin illalla netistä erilaisia laihdutuskertomuksia ja lähes kaikissa oli liikunnan avulla laihduttaminen.  Kuntosalilla vähintää kolmesta neljään kertaan viikossa ja lisäksi lenkkeilyt yms.  Aamulenkillämme Koiran kanssa mietin, että miten se onnistuisi täällä.  Tykkään kävellä Koiran kanssa, mutta kun talvella voi kävellä vain yhteen suuntaan ja tiet ovat tällaisia, että kysyy jo voimaa tarpoa lumessa postilaatikolle ja takaisin.  Meidän maantiekin taitaa aurauksen suhteen kuulua siihen vihoviimeiseen luokkaan, jota aurataan, jos muistetaan.  Ja sitäkin voi kulkea vain yhteen suuntaan, kun asumme yleisen maantien päättymispaikassa.  Kesällä on aivan eri juttu, silloin pääsee kulkemaan metsä- ja mökkiteitä, useampaankin suuntaan, muutenkin on helpompaa, kun ei tarvitse tarpoa lumihangessa.  Entäs sitten kuntosalit, lähimpään on matkaa 29 kilometriä, samoin kuin muihinkin liikuntapaikkoihin.  Edes taikaisin siis 58 km eli ajallisesti jo tunti.  Niin, eikä sitä mummon eläkkeellä kuntosalikortteja ostella.  Niinpä pitää sitten tyytyä vain hyötyliikuntaan, talvella lumitöiden ja puiden kannon avulla ja kesällä sitten sitä enemmän monenlaista.  En ole koskaan ollut aktiivinen liikkuja, olen vain pyöräillyt aina työmatkani, harrastanut hyötyliikuntaa mm. marjoja keräämällä metsästä yms.  Ja jos oikein muistan, niin helpointa on kuitenkin laihduttaa vähentämällä kalorimääriä.  Jos syö ison korvapuustin, joutuu kuntopyörää polkemaan reilut puolitoista tuntia, ehkä helpompaa on jättää se syömättä.  Liikunnalla on tietenkin muitakin hyötyjä, mutta laihduttamisessani se ei ole oleellinen osa.  Kevään tullen pyrin kuitenkin lisäämään liikuntaa, jotta pysyisin leikkikuntoisena pikku Prinsessan kanssa.

Itku lyhyestäkin ilosta

Niin siinä sitten kävi, että autoilu oli lyhyt ilo minulla.  Reilun viikon sain nauttia siitä vapaudesta, että pääsen päivisin käymään jossain.  Nyt se auto simahti taas.  Aamulla pakkasin pullopanttikassit, postiin menevän paketin yms tavarat autoon ja lähdin pihasta innostuneena.  Pääsin meidän kotitien ja maantiellä puoleen väliin eka mäkeä, kun auto sammui eikä lähtenyt enää käyntiin.  Annoin se sitten rullata takaisin mäen alle lähelle kotitiemme risteystä.  Siihen se sitten jäi.

Illalla hinasimme sen sitten takaisin pihaan.  En päässyt käymään postissa, en Taitoshopissa, en kirjakaupan avajaisissa, mutta sainpa viimeisteltyä toiset Novitan Polkka langasta tekemäni sukat.

Pitkä yhteinen taival

Tänne on satanut lunta lähes joka päivä.  Lumilingolle on riittänyt töitä.  

Sukuani tutkiessani, olen miettinyt myös omia vanhempiani.  Äidillä on jo pitkälle edennyt alzheimerin tauti, isällä taas näkökyvystä jäljellä enää 30 %.  Kuitenkin he asuvat omassa kodissaan ruokapalveluiden ja siivoojan avulla.  Lisäksi isosiskostani on suuri apu heidän pärjäämisessään.  Siskon kanssa juteltiin siitä, että miten kauan isä jaksaa hoitaa äitiä.  Äiti tarvitsee apua pukeutumisessa, liikkumisessa ja monessa muussa asiassa. 

Äiti oli ennen se, joka hoiti kodin, teki ruuat, siivosi ja hoiti asiat.  Isää en koskaan kotona asuessani nähnyt hellan ääressä tai imurin varressa.  Nyt isä tekee muutamia bravuuriruokiaan, imuroikin tarvittaessa.  Roolit ovat muuttuneet.  Mietimme sitäkin, olisiko tarpeellista saada äiti vuorohoitoon, viikko hoitokodissa, viikko kotona, niin isäkin saisi välillä levättyä..

Isä ja äiti elävät isän lapsuukodissa, jossa isäkin huonollakin näöllä pärjää tutuissa paikoissa.  Äiti taas, joka välillä ei tunnista edes isää, tunnistaa kuitenkin vielä tutut paikat.  Olisiko siis oikein, jos äiti tai molemmat joutuisivat hoitokotiin pärjätäkseen paremmin.  Vai olisiko sittenkin oikein antaa heidän olla kotonaan, nauttia tutusta ympäristöstä ja olla itsenäisiä omilla aikatauluillaan.  Ehkä muutamia elinvuosia/-kuukausia tulisi lisää, jos hoitopaikka olisi kuntouttavaa hoitoa antava.  Mutta onko niistä vuosista tai kuukausista iloa, jos niitä ei saa elää omallalaillaan.  Molemmat vanhempani ovat jo reilusti yli 80 vuotiaita.  Heillä on yhteistä taivalta takanaan yli 60 vuotta, yhdessä tehneet työnsä, eläneet samalla paikalla, tottuneet toisiinsa ja ympäristöön.  Eikö olisikin väärin viedä heitä johonkin vieraaseen, uuteen ja mahdollisesti jopa erottaa heidät toisistaan.  Itse toivoisin ainakin, että myös elämäni loppuvuodet ovat mielekkäitä, itselle sopivalla tavalla, ei väkisin laitoshoidossa jatkettuja.

Osaatko silittää kissaa oikein?

Eikö teitä koskaan ärsytä iltapäivälehtien nettisivuilla olevat;

oletko aina pessyt hampaasi väärin

osaatko laittaa vessapaperin oikein telineeseen

viisi tapaa jolla hurmaat naisen

kestävän parisuhteen kaksi tärkeää asiaa

näitä kolmea kannattaa ostaa suurpaukkauksissa

jne

Pidetäänkö ihmisiä tosiaan niin tyhminä, etteivät he tiedä, että vessapaperit ja paristot kannattaa ostaa suurpaukkauksissa edullisemmin tai että kestävän parisuhteen tärkeät asiat ovat toisen kunnioitus ja huomioiminen.  Eikö nämä asiat ole itsestään selvyyksiä.  Silti tälläisiä listauksia on päivittäin.

Minusta ne ovat ärsyttäviä ja yleensä pyrinkin välttelemään koko sivustoja, mutta joskus tulee illalla vielä uutisotsikot katsottua. 

 Viime päivät olen taas uppoutunut sukututkimukseen.  Olen löytänyt joka päivä jotain uutta liittyen isäni isän suvun historiaan.  Nyt olen siinä pisteessä, että edistyäkseni asiassa, minun pitää haastatella vielä kerran isääni ja sitten päästä käymään kotiseutuni pääkirjaston kotiseutuosastolla ja jos vain mahdollista niin maakunta-arkistossa.  Nyt ne eivät kuitenkaan ole ajankohtaisia, koska ensi viikolla olen menossa Pikku Prinsessan päiväkodin isovanhempien päivään ja samalla useammaksi päiväksi Pojan perheen luo. Sitä ennen on vielä monenlaista touhua.  Ensi viikonloppuna, jos sää vain sallii, teemme Tytön ja Vävyn kanssa pilkkiretken.  Ensi viikon alkupuolella pitää ennen reissua vielä käydä kampaajalla ja mammografiassa, jonne sain kutsun.  Tämän viikkoa vielä nukun pitkiä yöunia, laiskottelen ja puuhailen kotona.

Kaverukset Pikkukissa ja Koira

Tänä aamuna kun heräsin, oli jalkopää taas vallattu.  Sekä Pikkukissa että Koira nukkuivat siellä hyvin rentoina ottaen ison tilan sängystämme.  Pikkukissa on edelleen utelias tulemaan aina sinne missä tapahtuu.  Sain eilen valmiiksi Novitan 7 veljestä Polkka langasta tekemäni sukat.  Siniset sukat sopivat hyvin sinisen trikootunikani kanssa.

Pikkukissa haisteli tarkkaan lankoja ja kävi sitten sukkien viereen makoilemaan.  En siis ottanut kuvaa vain sukista ja tunikasta vaan myös Pikkukissasta.

Tavaksemme on tullut, että kun me Koiran kanssa lähdemme aamulenkille postia hakemaan, lähtee Pikkukissa myös ulos.  Joskus se seuraa meitä puolimatkaan, joskus taas jää tutkimaan pihan läheisyyteen ja odottelee sitten terassin rappusilla meitä takaisin.

Kun tulemme takaisin pihaan, pitää Koiran ja Pikkukissan ensin tervehtiä toisiaan nuuskimalla.  Aivan kuin heillä olisi jo ollut ikävä toisiaan.  Välillä ne yltyvät kisailemaan keskenään, välillä sopuisasti yhdessä kulkemaan.  Hyvät kaverit ainakin ovat keskenään.

Pienistä jämälankakeristä

Nämä sukat on neulottu erilaisista melko pienistä jämälankakeristä.  Takana olevat sinisävyiset ovat kimallelankoja, niiden vieressä vähän paksummista langan lopuista neulotut ja edessä sitten itselleni mieluisimmat väriyhdistelmät.  Yhteensä näillä on painoa vajaat 300 g. 

Aika vähiin on jämälankani jo kuluneet.  Ehkä vielä jotain noista voisi neuloa, mutta sitä ennen pitää tehdä sinisävyiset sukat ostamastani Polkka langasta keväisen tunikani kaveriksi.

Vielä yksi kuva

Kaupunkireissu olisikin mennyt ihan mukavasti ilman tätä.  Kävin ennen vanhojen tansseja Tytön kanssa lounaalla, olikin ihanaa sekä seura että ruoka.  Sitten yritin etsiä parkkipaikkaa läheltä Urheilutaloa, mutta niin oli moni muukin.  Ajoin sitten kirjaston parkkipaikalle ja sieltä vapautui juuri yksi paikka.  Se oli siinä ja siinä, oliko se vielä parkkirivissä, mutta kun lumen alta ei viivoja näy, niin luotin siihen, että autojen jättämät jäljet olivat oikealla paikalla.  Eipä sitten ollutkaan.  Parkkeerauksen hinnaksi tuli 50 euroa.  Onneksi en muihin ostoksiin sortunut.  Ja onneksi täällä meidän kaupungissa ei parkkipaikat ole missään maksullisia.  Harmittaahan se silti, turhasta maksaminen, vaikka eka kerta minulla onkin.

Kuvia kaupunkireissulta

Enpä saanut perjantaina Koiraherraa meille.  Kuopuksen isä on niin ihastunut Koiraherran seuraan, että haluaa pitää sen luonaan.  Onneksi Kuopus lähti käymään meillä, vaikka vain yhdeksi yöksi.  Mukava oli taas Kuopuksen kanssa jutella ja viettää aikaa. Kävisi vaan useammin.  Kaupunkireissulta jäi tämä virkattu "vati" mieleen.  Hintaa tuolla oli yli 15 euroa, kannattaisi siis virkata itse.

Kevään värejä, ehkä jopa pääsiäisen mieleen tuovia, oli tässä kaupan sommitelmassa.  Kiva näitä on katsella kaupungissa käydessä, kun täällä meilläpäin ei isoja tavarataloja ole. 

Eilen käytiin tuolla "varastollamme" ja pengoin muuttolaatikoitani ja löysinkin kirjan, jonka muistin saaneeni joskus 17 vuotiaana vanhemmiltani.  En silloin sitä osannut arvostaa, mutta nyt eilen sen löydettyäni jälleen, menikin siinä ilta sitä tutkiessani.  Nyt olen jo saanut kartoitettua isäni isoisän kotiseudulle muuttoajankohdan.  Tämä tälläinen oman suvun vaiheiden tutkiminen kyllä vie mukanaan. 

Vanhojen tanssit

Kauniita, ihanan keväisiä värejä, paljon paljetteja.  Neidot olivat kauniita, hiukset nätisti laitettuina, nuoret herrat tyylikkäitä frakeissaan ja valkoisissa hanskoissaan. Lyseon lukiolaisten tanssit olivat hyvin harjoiteltuja.  Erilaiset muodostelmat ja paikkojen vaihdot hämmästyttivät joka kerta onnistuessaan.  

Oma kummityttöni oli tietenkin ihana.  Se pikkuinen käärö, jonka sain syliini muutaman päivän ikäisenä ja joka rauhoittui siihen ja nukahti, oli nyt päätään pitempi kummitätiään.  Niin se aika kulkee.  Kymmenen vuotta sitten oma pikku prinsessani oli päivän prinsessana tummansinisessä puvussaan.  Seuraavana lienee sitten pikku Prinsessa reilun 15 vuoden päästä.

Lyseon lukiolaiset olivat harjoitelleet myös oman vanhojen tanssin 2016.  Kappaleet olivat viime vuoden hittejä mm Keinutaan, keinutaan yms ja tanssisovitus räväkkä ja onnistunut. 

Tänään

Tänään posti toi odotetun kutsun.  Ensi kuussa on pikku Prinsessan päiväkodilla isovanhempien päivä.  Junaliput on jo varattu ja innolla odotan ensimmäistä vierailua päiväkodille mummon roolissa.

Tänään yritin olla ahkera.  Tiskasin, pesin lattiat, korjasin vaatteita ja kävin kaupoilla.  Pikkukissa halusi tulla katsomaan, kun tiskasin.  Siinä se makoili altaan vieressä ja katseli tarkasti mitä teen.  Nyt, kun auto on taas kunnossa, piti jo toisena peräkkäisenä päivänä lähteä kylille.  Mies nimittäin näki eilen marketissa käydessään edullisia lämminvuorisia kumisaappaita, joita olen tässä etsiskellyt pilkkisaappaiksi.  Nyt niitä oli puoleen hintaan tarjolla, samoin d-mallin toppahousuja kympillä.  Nyt kun vielä tulisi hyvät pilkkisäät, varusteet ainakin on nyt valmiina.  Kävin myös tankkaamassa auton valmiiksi, jotta huomenna pääsen perille tuonne suurempaan kaupunkiin.  Kummin oikeudella pääsen seuraamaan kummityttöni vanhojen tansseja.  Samalla reissulla tuon Koiraherran tänne  ja jos hyvin käy, niin myös Kuopuksen viikonloppuvierailulle.

Lankaostoksilla

Kun pääsin taas liikkumaan, niin sitä tulee sorruttua ostoksiinkiin.  Lähikaupassa oli Novitan 7 veljestä Polkka langat tarjouksessa ja koska se on ihan hyvää sukkalankaa, niin ostin sitten kaksi kerää.  Tämän vuoden ensimmäiset lankaostot varastoon.  Onneksi ei tämän suuremmat.

Lähikaupassamme Siwassa alkoi myös uusi keräilykampanja.  Muumimukit!  Tyttö on kerännyt muumimukeja jo yhden vitriinillisen täyteen.   Minulla niitä on huomattavasti vähemmän. 

Tutkimusmatkalla kirjastossa

Mies sai autoni eilen kuntoon tai ainakin se nyt käynnistyy ja kulkee, joten pääsin tänään käymään kirjastossa ja muutenkin ihmisten ilmoilla.

Löysin remontoidusta kirjastostamme kotiseutuhuoneen, jossa on ei lainattavia materiaaleja.  Harmi vaan, kun omat sukuni eivät ole täältäpäin kotoisin.  Mutta mielenkiintoista luettavaa ja katseltavaa sieltä löysin muutenkin.  Huone on aivan erilainen muuhun kirjastoon verrattuna, arvokas ja hillitty. Tutkin vanhoja tilakirjoja ja valokuvakirjoja.  Haluan tietää enemmän siitä ajasta, kun pappani ja isopappani elivät.  Ymmärtää heitä, jotka jättivät kotiseutunsa ja lähtivät eri puolelle Suomea vapaaehtoisesti hakemaan uutta asuinpaikkaa.  Miksi juuri isopappani ja miksi hän halusi lisäksi muuttaa sukunimensä?  Halusiko uuden elämän ja unohtaa entisen?

Kirja vuodelta 1842, jossa käsittääkseni oli selvitetty  pappilan saamat taksvärkit ja tavarat torppareiltaan.  Lisäksi, että ymmärtäisi sen ajan historiaa, pitää ymmärtää vanhoillista ruotsin kieltä sekä käsinkirjoitettuja dokumentteja, jotka ovat todella vaikealukuisia.

Opeteltavaa siis riittää.  Kun löysin paikallisesta kirjastosta paljon mielenkiintoisia kirjoja kotiseutuun liittyen, mietin, josko minun pitäisi tehdä tutustumismatka oman synnyinseutuni kirjastoon.  Siellä on nettitietojen mukaan myös omat kotiseutukokoelmat, joita pääsee siellä tutkimaan.  Samallahan tulisi taas vierailtua siskon luona. 

Sukututkimuskursseja yritin etsiä lähiseudulta, mutta en ainakaan eilen niitä löytänyt.  Lainasin siksi kirjastosta muutamia kirjoja, joiden avulla pääsen jonkinlaiseen alkuun.

Alkuun pitäisi myös haastatella omia vanhempia siitä, mitä he muistavat omien vanhempiensa kertoneen.  Isäni oli kyllä vasta 20-vuotias, kun pappani kuoli, joten voi olla ettei sen ikäisenä kovin paljoa kuunnellut sukukertomuksia.  Itsekin muistan epämääräisiä asioita sukuni historiasta, mutta harmi, kun ei silloin aikanaan tuntenut niin paljoa kiinnostusta omiin juuriin, että olisi enemmän jututtanut isovanhempia.  Nyt se on jo myöhäistä.

Omilla juurilla

Kuinka mielenkiintoista onkaan tutkia omia sukujuuriaan.  Jo pelkästään netistä löytää paljon tietoa, kun vain tietää millä sanoilla etsiä.  Isoisäni isä, jonka kutsumanimi oli Aaretti, on virallisesti hautakivessä Aret ja nyt löysin tiedon, että on syntymänimeltään Arndt.  Miksiköhän tuo nimi jopa hautakivessä on Aret?  Sukunimeni on niin harvinainen, että tällä hetkellä sitä käyttää 62 henkilöä.  Tuo samainen isoisäni isä vaihtoi sen ainoana kuudesta sisaruksestaan lähtiessään kotipaikalta tänne itäiseen Suomeen.  Sukunimi juontuu juuri tuosta kotipaikasta.  Eipä se entinenkään sukunimi kovin yleinen ole vieläkään, 56 henkilöä on nykyisin sen niminen.  Isäni isän puoleinen suku on melko hyvin kartoitettu, samoin äitini äidin, mutta isän äidin ja etenkin äitini isän suvusta ei ole paljoakaan tietoa.  Isän äidin eli mummoni sukua tiedän jonkin verran ilman sukututkimustakaan, on isoenoja ja pikkuserkkuja, mutta äitini isän suvusta en tiedä edes pappani vanhempia.  Ihmettelin tätä siskolleni, me kun ollaan aina opittu käymään sukulaisten haudoilla ja kumpikaan meistä ei muista, että olisimme käyneet pappani vanhempien haudalla.  Pitää kysellä äidiltä, josko hän vielä muistaisi jotain sukulaisistaan kertoa.  Joitakin isotätejä ja isosedän nimen tiedän, mutten muuta.

Mielenkiintoisia löytöjä tein jo nettitiedoillakin.  Sukuani on taistellut kansalaissodassa sekä punaisten että valkoisten puolella.  Yksi sukulaisistani on kuollut nälkään Tammisaaren vankileirillä 7.8.1918.  Sodassa JP4 taistellut sotamies taas kaatui Äyräpäässä 12.7.1944. 

Kunhan pääsen kirjastossa käymään, niin etsin sukututkimukseen liittyviä kirjoja, joista varmasti löytyy ohjeita tietojen etsintään.  Tälläinen tutkimusmatka vie mennessään.

Päiväohjelmaa

Luin jostain, että jos pitää yhteyttä ja seuraa ihmistä vain somen kautta, niin saa siloitellun kuvan elämästä eikä todellisuutta.  Niin kait se on.  Vain kauniita kuvia, tekemisiä, ostoksia.  Ei sitä todellisuutta, mikä tosiasiassa on siellä arjessa.

Tosiasiassa minunkin päiväni täällä kaukana kaikesta, ovat aika tylsiä. Aamupuuron ja Koiran ja kissojen syöttämisen jälkeen lähdemme aamulenkille postin hakuun.

Koira saa juosta vapaana lähes maantielle saakka, sitten hihnassa postilaatikolle ja takaisin. Ja taas omalla tiellä vapaana.  Pikkukissa lähtee yleensä ulos samoihin aikoihin ja seuraa meitä osan matkaa.

Postin haun jälkeen keitän aamukahvin, luen postit, jos jotain tulee.  Yleensä vähintään mainoksia.

Sen jälkeen puuhailen jotain pientä, petaan sängyn, tiskaan astioita tms. Jos on kirjoitusintoa, kirjoita blogia, jos ei, neulon ja katson jotain tallenuksia.

 Keskipäivän jälkeen syön jotain, lämmitän uunia, käyn Koiran kanssa ulkona hakemassa lisää puita. Oleskelen vain neuloen tai lukien jotain.  Kun Mies tulee töistä, syömme iltaruuan.  Mies saattaa illalla tehdä lumitöitä traktorilla, korjata ja huoltaa autoja tms.  Yhdessä katsomme salkkarit ja uutiset.  Jossain välin juomme iltakahvit.  Aika tylsän kuuloinen päiväohjelma.

Ihmettelette varmaan miksen puuhaa enemmän, osallistu enemmän jne.  Ensinnäkin, olen työkyvyttömyyseläkkeellä eli tarkoittaa myös sitä, etten kykene harrastamaankaan täysillä.  En saa aikaiseksi niin paljoa kuin aiemmin, en jaksakaan.  Toisaalta esim. koen välillä turhauttavaltakin tehdä käsitöitä, joille ei oikeastaan ole tarvetta.  Sukkia kudon, vaikkei niitä kukaan tarvitsisikaan, koska sukan kutominen on minulle jonkinlaista terapiaa.  Se auttaa keskittymään ja kädet saa tekemistä.  Toiseksi, kun asumme täällä kaukana kaikesta, en raaski lähteä usein kylille, ihan säästösyistäkin.  Toisaalta, mitä siellä kylillä aina tekisi.  Suurin osa ikäisistäni on työelämässä, kirjastossa ja uimahallilla ei nyt koko päivää saa kulumaan.  Nyt, kun autoni on ollut puolitoista kuukautta rikki, niin sekin on estänyt liikkumista.  Mies sai sen jo viikonloppuna käyntiin ja laittaa sitä tänään työpäivän jälkeen kuntoon.  Tuolla suuremmassa kaupungissa olisi ystäviä/tuttavia, joiden kanssa voisi käydä vaikkapa lounaalla ja rupatella samalla, mutta sinnekin menee näin talvisin reilut puolitoista tuntia suuntaansa ajaessa.   Polttoainettakin siinä kuluu.  Niinpä sitten vietän aikaani täällä eläinten kanssa.  Mies aina tuskastuessaan noihin kissoihin ja Koiraan, ihmettelee miksi niitä pitää olla.  Ilman niitä olisin ihan onneton.  Ne ovat ainoat, joille voin jutella ja joiden hoitamisesta tunnen itseni edes jotenkin tarpeelliseksi.  Voi mennä viikko, etten näe muita ihmisiä kuin Mieheni.  En edes vilaukselta.  Vähitellen sitä alkaa jo vältelläkin muualle menoa.  Se miksi asumme täällä, on sattumien summa.  Ollessani vielä työelämässä, asuimme Mieheni kanssa eri paikkakunnilla, hän täällä ja minä tuolla suuremmassa kaupungissa.  Kun olin myynyt asuntoni ja siirryin asumaan vuokralle Kuopuksen kanssa, niin haaveilin paikasta, josta tulisi perheen uusi kotipaikka.  Paikka, joka ei vaihtuisi jatkuvasti ja johon lapset ja lapsenlapset voisivat aina tulla.  Silloin hankin tämän paikan, ensin siis vapaa-ajan asunnoksi.  Sitten jäinkin pois työelämästä ja oli edullisinta muuttaa asumaan tänne.  Ennen muuttoani tälle paikkakunnalle, asui Mies nuoruudenkodissaan, mutta en koskaan ole kokenut sitä paikaksi, johon voisin muuttaa. Yhteiseksi kodiksi oli parempi valita paikka, johon kummankaan entinen elämä ei liittynyt.  Tässä yhdistyy sekä kesämökki että asunto, molempiin erikseen ei olisi varaa.  Asuminen täällä kyllä on edullista, mutta yksinäistä ja rauhallista.  Kesällä järvellä liikkuvat ja satamassa käyvät vilkastuttavat jonkin verraan elämää.  Terassin rappusilla istuen voi katsoa ohimeneviä veneitä, ääniäkin kuuluu ihan eri tavalla, vaikkei ihmisiä tapaisikaan sen enempää.  Mutta talviaika on pitkä ja hiljainen.