Heinäkuu tuo lapsuusmuistoja mieleen, vastaleikatun heinän tuoksu ja pientareella kukkivat luonnonkukat. Aamuisin äiti herätti seitsemältä haravoimaan pellon pientareita. Oli vielä mielyttävän viileää ja hiljaista, lehmien kellot kilkattivat, kun isä ajoi niitä takaisin metsään lypsyn jälkeen. Silloin kesäisin oli aina lämmintä, ei ollut itikoita, järvivesi oli pinnalta ihanan lämmintä ja kun potkaisi syvemmältä, se viilensi mukavasti. Raskastakin heinänteko oli, minulla oli aina nuha tai kurkku kipeänä, äiti kielsi uimasta, mutta heinäpellolla piti olla. Entäs sitten se heinän latoon ajo, heinät pisteli ja heinien säilymiseksi heitelty suola kirvelsi rikkonaista ihoa ja hiki valui. Mutta kun heinän teko oli ohi, saatiin jäätelöä ja äidin syntymäpäivän kunniaksi mansikkakakkua. Metsämansikoitakin silloin löytyi ja niistä sai ihanaa mansikkamaitoa.
Ajat oli silloin toiset ja kaikkien apua tarvittiin talon töissä. Kesätöihin kodin ulkopuolelle pääsi vasta 17-vuotiaana. Todellakin pääsi.
Tänä aamuna ulkona on viileää, valtavasti itikoita, aurinko ei paista. Löysimme kuitenkin Koiran kanssa lenkillä taas aarteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti