Pettymyksiä

Jo pari päivää olen ollut jotenkin alamaissa, aavistellut, että syksylle odottamani asiat eivät toteudu. 

Varasuunnitelmia ei ole ja taas alkaa se etsiminen,

 että miten saisin itselleni säännöllistä ohjelmaa ja mielekästä tekemistä.

Keväällä paikallisilla messuilla ilmoittauduin  diabetesyhdistyksen jäseneksi ja halusin lähteä myös syyskuun loppupuolella oleville ensimmäisille diabetesmessuille Tampereelle.  Alustava ohjelma oli perjantaina aikaisin lähtö ja lauantaina myöhään paluu.  

Kulutkin olisivat jääneet noin sataan euroon, johon uskoin jostain rahat löytyvän.

Nyt lehdessä oli tieto, että lähtö onkin jo torstai-iltapäivällä eli tuli yksi yö lisää hintaan 

sekä enemmän ruokailu- ym kuluja. Enpä siis usko enää voivani osallistua.  Matkastakin tulee pitempi, kun vielä seuraavalla viikolla olen lähdössä Miniän kaveriksi pikku Prinsessaa hoitamaan Pojan työmatkan ajaksi.  

Vertasin, että messumatkan hinnalla saan 10 kerran sarjalipun junaan Helsinkiin.

Voitte vaan arvata, kumman valitsen.

Tänään sitten tuli tieto, ettei minua valittu kokemusasintuntijakoulutukseen, joka olisi alkanut syksyllä.  

Kysyin vaikuttaneita tekijöitä, mutta niitä ei minulle kerrottu. 

Pitäisi tietenkin ajatella, että olin onnekas, 

kun pääsin 30 haastateltavan joukkoon 135 hakijasta, mutta ei se tieto tässä ja nyt lohduta.

Nyt sitten kaksi odottamaani asiaa peruuntuivat osaltani.

Messumatkan peruutus on oma valintani tai ehkä pitäisi sanoa,
että taloudellinen valinta.

Koulutusta odotin, olisihan siinä ollut koko talveksi ohjelmaa ja myös sen jälkeenkin
täysin uudenlaista toimintaa ja tuntemusta, että olisi hyödyksi.

Nyt olen taas tyhjän päällä.  

Onhan tietenkin matkoja pikku Prinsessan luo,
Pikkuisen syntymän odottamista vuoden vaihteen jälkeen,
mutta se tunne, että olisi jotain ihan omaa, oma ryhmä, oma juttu, omia suunnitelmia
niinkuin ennen, kun olin työelämässä.