Marjaretki

Eilen illalla Tytön ja Vävyn lähdettyä kotiin ja Formula-kisan päätettyä, lähdimme pikkusankot mukanamme etsimään vattupaikkoja.  Vadelma, vaapukka tai vattu, kuka tätä ihanan makeaa marjaa mitenkin nimittääkin.  Maisemat olivat upeita.  Tämäkin vain pari kilometriä kotoamme.

Jo ensimmäisestä paikasta aivan metsätien varrelta sain pikkusankon täyteen ihanan isokokoisia ja madottomia marjoja.

Mieskin sai sankkonsa täyteen ja lähdimme ajelemaan kotia kohti.  Mutta näimme aivan tien lähellä marjojen painosta lähes maahan kallistuneita vattupusikoita.  Pakko oli pysähtyä.  Muistelin, että minulla on kirppistavaroita takakontissa, josko niistä löytyisi marja-astiaa.  Eipä löytynyt muuta kuin tälläinen kori.  Kyllä siihenkin pystyi jonkin verran keräämään.

Olimme korkealla mäellä ja taustalla siintää kotijärvemme.  Näin ainakin oletimme.

Tällä tiellä ei liikennettä ole ja marjat ovat taastusti saasteettomia keskellä "ei mitään".

Ajoimme kyllä yhden autiotalon ohi, sinne ei ollut sähkölinjoja, tiekin jo nurmettunut, mutta iso talo se oli ja varmaan aikoinaan maanviljelystila.  Lähimpään asutukseen siis useampi kilometri.  Mietin niitä, jotka siellä ovat asuneet ja käyneet koulua "meidän" kylällä.  Pitkä ja pelottavakin matka on ollut.

Kotona Kissa ihmetteli saalistamme.  Olimme kotoa poissa vain pari tuntia noin viiden kilometrin päässä ja saimme lähes viisi litraa ihania vattuja.  Samalla näimme erisuunnasta omaa kotiseutuamme ja arvostamme niitä, jotka ovat aikoinaan tiet sinne rakentaneet ja asuneet ja eläneet siellä.

Marjojen perkauksen ja pakastuksen jälkeen, olikin kiva istua kotisaunan lauteille.