Kun pyysin teiltä lukijoilta kysymyksiä postausideoiksi, niin yhtenä
esille tuli asuinpaikkamme syrjäseudulla ja miten olen tänne päätynyt.
Kaksi sanaa vastaukseksi; raha ja rakkaus.
Asuin aiemmin yli 30 vuotta Joensuun lähiympäristössä,
viimeksi lähes 15 vuotta aivan ruutukaava-alueella.
Jäin avioeron jälkeen asumaan kahden nuorimman lapseni kanssa
taloomme ja pärjäsin taloudellisesti tasapainoillen.
Periaatteenani oli, että lasten ei tule kärsiä erostamme,
ei edes taloudellisesti. Lasten isä osallistui vain elastustuella,
sillä pienimmällä mahdollisella. Siksipä, kun esim leirikouluviikko tai autokoulu tms olivat tulossa,
niin anoin lyhennysvapaata pankista.
Ajattelin, että kyllä ne lapset kasvaa ja vielä minäkin saan nauttia.
Jälkeenpäinkään valintani ei kaduta, olen aina halunnut itse asettaa lapset etusijalle.
Tapasin Miehen noin vuosi eron jälkeen ja alusta asti oli selvää,
että asun Joensuussa niin kauan kuin lapset ovat kotona.
Mies taas ei halunnut muuttaa pois kotiseudultaan.
Niinpä lähes kymmenen vuotta reissasimme viikonloppuisin ja
kerran viikollakin toistemme luona.
Minä silloin, kun Kuopus oli isällään, Mies muulloin.
Kait se oli rakkautta, kun jaksoimme tätä niinkin monta vuotta.
Toisaalta, Miehellä ei ole omia lapsia, minulla taas kolme.
Oli varmaan kaikille helpompaakin asua erillään.
Sitten tuli tilanne, että sairastuin vuoden 2012 alussa. Pitkällä sairaslomalla tulot puolittuivat ja
jouduin myymään kotimme. Turhan isohan se olikin jo minulle ja Kuopukselle.
Tulevaisuus oli epävarmaa ja niinpä muutimme vuokralle ruutukaavan eteläreunalle.
Ajattelin, että ainakin aluksi, kunnes tilanne selviää.
Talokaupasta jäi lainojen maksun jälkeen vähän rahaa,
osan jaoin lapsille, osan jätin elämiseen ja osan sijoitin tähän mökkiimme.
Halusin jonkin paikan joka olisi pysyvää ja omaa, jonne lasten olisi mukava tulla,
jossa olisi hyvä olla. Nyt lainakin oli vain kolmannes siitä, mitä asuntolaina oli.
Kuntoutustuella ja talorahojen loppuosuudella pystyimme Kuopuksen kanssa
elämään niin, että hänkin pystyi harrastamaan ja opiskelemaan.
Miksi sitten juuri täältä? Tämä sijaitsee Miehen kotipaikkakunnalla
eli ajattelin varmaankin, että jos "vuori" ei tule luokseni, täytyy minun muuttaa sinne.
Olimme myös viehättyneet Ruunaan koskialueeseen,
retkeilleet täällä paljon lastenkin kanssa ja kun sopiva talviasuttava vapaa-ajan asunto
tuli kohdalle, niin ajattelin talon arvon säilyvän sekä paikan että varustelun takia.
Tiedän lasteni (ja itsenikin) tottuneen kuitenkin asumaan hyvin varustellussa kodissa,
joten vapaa-ajan asunnonkin täytyi täyttää tietyt ehdot.
Kyllähän tämä vapaa-ajan asuntona täyttääkin,
silloin ei ollut suunnitelmissa, että tästä tulisi vakituinen koti.
Parin vuoden sairasloman jälkeen olin suunnittelemassa töihin paluuta.
Kävin jo kuntouttavassa työtoiminnassa, jossa työssä selviytymistä seurattiin.
Tytön ja Vävyn vuokrakodissa tuli kosteusvaurio ja heidän juuri ostamansa
koti vapautuisi vasta kolmen kuukauden päästä.
Tarjosin heille ja kissoilleen kotiani väliaikaiseksi asunnoksi,
itse voisin asua meidän Kissan ja Koiran kanssa mökillä sen aikaa.
Kuopuskin pystyi muuttamaan siksi aikaa isänsä luokse.
Kahden kuukauden jälkeen työnantajani ilmoitti irtisanovansa minut
pitkittyneen sairauden takia. Kuntoni romahti.
Hävetti, nolotti, suretti. Lähes 35 työvuoden, joista yli 10 vuotta
viimeisessä työpaikassa ja minut irtisanottiin ensimmäistä kertaa. Ensimmäistä kertaa olin jäämässä myös työttömäksi.
Halusin pois koko Joensuusta. En pystynyt näkemään tuttujani ja selittämään.
Pysyin mökillä ja mietin vaihtoehtoja.
Tyttö ja Vävy pääsivät muuttamaan omaan kotiinsa.
Kuopuksen ja hänen isänsä kanssa saatiin sovittua, että Kuopus opiskelee
viimeisen vuotensa isänsä luota käsin, Kuopus oli täyttänyt juuri 18 vuotta keväällä.
Irtisanoin vuokra-asuntomme. En jaksanut miettiä vaihtoehtoja tai seuraamuksia,
vaan pysyttelin siellä, missä tunsin olevani turvassa, mökillämme Kissan ja Koiran kanssa.
Niin, olihan se Mieskin täällä, vaikkei halunnut luopua omastakaan asunnostaan.
Kuten muutkin asiat elämässäni, tämäkin vain tapahtui.
Ajauduin tänne.
Paikkakunnan vaihdoksen myötä myös ns. hoitavat tahot muuttuivat.
Ensimmäisellä lääkärikäynnillä uudessa paikassa, lääkäri ehdotti eläkkeen hakemista.
Aiempi lääkärini oli täysin sitä vastaan. Itsekin epäilin kovasti.
Ajattelin, että sama se, en sitä kuitenkaan saa.
Irtisanomisaikani päättyi marraskuussa 2014, sairaslomani jatkui seuraavalle vuodelle.
Joulun alla 2014 sain kirjeen Elolta. Minulle oli myönnetty työkyvyttömyyseläke
helmikuusta 2015 alkavaksi heti sairaslomani jälkeen.
Jäin tänne.
Jäin tänne.
Ensimmäiset puolitoistavuotta asuimme vapaa-ajan asunnolla.
Varsinainen osoite ei voinut olla tänne, vaan se oli Vaarin talolle, Miehen kotiin.
Se vaikutti mm siihen, että Miehen työmatkakuluja täältä ei verottaja hyväksynyt,
Kela korvaus matkakustannuksiin laskettiin vain Vaarin talolta, joka
sijaitsee noin 40 km päässä täältä, sinne meni postikin.
Sitten aloitin muutosruljanssin vaihtaaksemme mökin/vapaa-ajan asunnon
vakituiseksi asunnoksi. Paljon rahaa ja papereita,
vaikkei mitään tarvinnut varsinaisesti muuttaa täällä.
Joulukuusta 2015 alkaen olemme virallisestikin asuneet täällä.
Vaikka täällä syrjässä kaikesta, on välillä hankalaa asua,
niin miksi pysymme täällä.
Täällä on edullista asua. Asumiskustannukset ovat eläkeläisen kukkarolle sopivat.
Eikä tämän myymisellä saisi kuin ehkä vanhan yksiön Joensuusta.
Kahta asuntoa ei minulla ole varaa pitää, vuokratkin Joensuussa ovat korkeat.
Eikä tämän myymisellä saisi kuin ehkä vanhan yksiön Joensuusta.
Kahta asuntoa ei minulla ole varaa pitää, vuokratkin Joensuussa ovat korkeat.
Tiedän myös, että Mies ei halua tältä paikkakunnalta minnekään,
jos muutan takaisin Joensuuhun, niin joudun muuttamaan yksin.
Toisaalta muuttaminen täällä kunnan keskustaan,
ei taas vaikuttaisi minun viihtyvyyteen, koska kaipaan Joensuuta ja siellä asuvia.
Tämä on ehkä siis sellainen kompromissiratkaisu, johon olen vain päätynyt.
Ainakin tällä hetkellä.
Ainakin tällä hetkellä.
Kiitos tästä postauksesta. Olipa tätä mielenkiintoista lukea. Tuttuja seutuja nämä paikat. Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa pääsiäisen aikaa.
VastaaPoistaKiitos samoin sinulle mukavaa pääsiäisen aikaa.
PoistaKiitos,tästä kirjoituksesta.
VastaaPoistaTosi hyvin kirjoitat ja sinun tarinoita niin ihana lukea:)
oi ´´ miten kauniit maisemat.
Hyvää pääsiäisen aikaa :)
-justiina
Kiitos, hyvää pääsiäisen aikaa sinullekin!
PoistaJälleen tosi mielenkiintoinen postaus! Irtisanominen on kyllä kova paikka, oli syy mikä tahansa. Meillä just toivutaan semmoisesta miehen osalta. Tuli tosi yllättäen ja muutenkin ikävä juttu, hänestä riippumaton. Kyllä se tuntuu pahalta, eka oman alan työpaikka ja koeajalla pihalle. Siinä miettii monenlaista. Mutta elämä jatkuu, tapahtui mitä vaan. Ja haaveilemista ei kannata lopettaa. Joskus ne tuppaavat toteutumaankin! Toivontäyteistä pääsiäistä teille sinne! <3
VastaaPoistaKiitos, samoin sinne! Irtisanominen tuntuu pahalta ja sitä syllistää itsensä vaikkei pitäisikään. Tsemppiä miehellesi uuden työn hakuun.
PoistaSellaiset elämän polut siis veivät sinut sinne!
VastaaPoistaKyllä olet monet koettelemukset ja väännöt käynyr läpi!
Upeasti olet selvinnyt ja päätynyt tuoksi naiseksi, joka tänä päivänä olet!
Ihania pyhiä!
Kiitos sanoistasi ja hyvää pääsiäistä.
PoistaAikamoisten mutkien kautta olet tuonne päätynyt. Tuolla on kyllä niin kaunista <3
VastaaPoistaIhanaa pääsiäisen aikaa sinulle!
Kaunista ja rauhallista on. Hyvää pääsiäistä sinnekin!
PoistaNiin sitä jotenkin ajautuu, mutta hyvä kun on hyvä olla ja mukavat kumppanit.
VastaaPoistaKiitos hienosta kirjoituksesta. Hyvää pääsiäistä!
Hyvää pääsiäistä sinullekin!
PoistaKiitos tästä hienosta, koskettavasta postauksesta. Monta raskasta polkua olet joutunut kulkemaan.......
VastaaPoistaEräs tuttava on luonnehtinut elämän tarkoitusta näin:
"Elämän tarkoitus on elää niiden kanssa, jotka meille on annettu".
Se tuli mieleeni, kun luin sinun ja miehesi rakkaustarinaa.
Rakkaus on sellainen magneetti ja liima, että sen imussa "ajautuu" ja pysyy paikoissa, joissa muuten ei ehkä voisi ajatella asuvansa.
Oikein hyvää Pääsiäistä sinulle ja miehellesi, sekä lemmikeillesi.
Niinhän se on. En olisi ikinä ennen kuvitellut asuvani näin syrjässä, itäisessä ja pohjoisessa. Hyvää Pääsiäistä teillekin!
PoistaOlet kyllä kokenut ja selättänyt kaikenlaista. Elämä ei aina mee niin kun suunnittelee. Sairaus, ero, työasiat on juttuja, joille ei voi mitään. Sinulla on ollu sisua, että oot päässy aina jatkamaan eteenpäin. Kaupungista mökille muuttaminen voi olla pitemmän päälle myös aika kova juttu, kun ei oo ihmisiä lähellä. Väkisinkin sosiaalinen elämä kutistuu.
VastaaPoistaMukavaa, että sinulla on sielä mies, ihanat maisemat, suloiset eläinystävät ja lapsiakin silloin tällöin näkyy. Toivon sinulle jaksamista näin kevään kynnyksellä. Pitkä talvi on taas takanapäin. Mukavaa pääsiäisaikaa.:)
Kiitos. Onhan tämä elämä täällä aivan erilaista mihin olin tottunut. Onneksi olen kuintenkin maalta lähtöisin. Mutta sitä sosiaalista elämää kaipaan.
PoistaMielenkiinnolla luin kertomustasi, ihan siitäkin syystä että olet asunut ja asut niissä maisemissa joissa minäkin olen asunut, huomasin heti että yksi kuva oli ruunaalta, mutta en nyt ihan muista, vesitorni on taitaa Lieksasta.Olen itse kotoisin sieltä päin, äitini asuu Lieksassa,tulen joka kesä äitini luo lieksaan,eli koht puolin sinne päin,olen myös asunut Joensuussa.Arvostan todella paljon niitä maisemia,ja että saat asua puhtaassa luonnon ympäristössä, pielinen on myös kaunis, sinne muuttaisin jos voisin,mieskin on syntyisin sieltä.Eläkkeellähän tässä tosin jo ollaan.
VastaaPoistaRaikasta kevät tuulta sinne päin !
(jälki kirjoitus)Teksteistäsi päätellen asutkin ihan lähellä tätiäni, tosiaan muistan kun se kauppa lakkautettiin, nyt onneks kimppa taksi kuljettaa x viikossa vanhuksia keskustaan.
PoistaMaailma on pieni ;) Maisemat ovat kyllä kauniit ja puhdas luonto. Vesitorni on Lieksasta Pieliseltä kuvattuna.
PoistaHieno,rehellinen ja mielenkiintoinen kertomus välillä mutkikkaastakin matkastasi nykyiseen kotiin.
VastaaPoistaElämä on värikästä.
Sisulla se on vaan välillä mentävä eteenpäin ja kompromisseja tehden.<3
Välillä tuntuu että pitäisikö olla enemmän itsekäs mutta en kait osaakaan.
PoistaOlipa ihana postaus <3. Elämä usein kuljettaa ja palaset loksahtaa paikoilleen-
VastaaPoistaNiinpä. Elämä kuljettaa ja joskus itsekin puuttuu ohjaimiin.
Poista