Lapsuus, toivepostaus

Kastepäivänäni tammikuun alussa reilut 59 vuotta sitten lapsuudenkodissani Punkaharjulla.

Lapsuudenkotiani asuttaa vielä nykyisinkin isäni, äitini ollessa jo palvelukodissa,

elin siis ensimmäiset 19 vuotta samassa paikassa.

Kyllä tuntuu oudolta, että olen näinkin vanha, kun tunnen itseni

edelleenkin samaksi epävarmaksi nuoreksi tytöksi, joka ei vieläkään tiedä, mikä minusta tulee isona.

Peilistä katsoo outo ihminen, toisaalta tuttu, toisaalta en tunnista itseäni.

Paljon äitini piirteitä, mutta silti jotain uutta ja omaa, mutta ihmeesti vanhalta näyttävää.

Kuvat lapsuudestani ovat aurinkoisia, iloisia, lämmin henkisiä.

Jokaisella meistä on omat muistomme,

vaikka vertailisimme niitä sisarusteni kanssa, emme olisi kokeneet

lapsuuttamme samoin, jokainen muistaa eri asioita ja samatkin asiat eri tavalla.

Monesti minut on valokuvattu kolme vuotta vanhemman siskoni kanssa.

Olen joskus esitellytkin itseni, että olen maalaistalon toiseksi vanhin tyttö,

jonka jälkeen syntyi kauan kaivattu poika ja vielä toinenkin myöhemmin.

Isä oli joutunut tarttumaan jo 20 vuotiaana isännän tehtäviin oman isänsä 

menehtyessä sairaskohtaukseen.  Äiti ja isä avioituivat nuorena.

Isä olisi halunnut lähteä opiskelemaan kuten sisarensa, mutta velvollisuus kutsui.

Ihmettelin joskus, että mikset lähtenyt.  Isä sanoi, ettei voinut jättää kotitilaansa.

Mummolan mummo, äidin äiti, oli minulle tärkeä.

Siskoni kanssa saimme kesäisin olla mummolassa muutaman päivän kesälomilla,

vaikka mummola sijaitsi samassa kunnassa.

Kouluaikoinakin kävin mummolassa yökylässä ja koen, että siellä minut

huomioitiin omana itsenäni, koin olevani isovanhemmilleni tärkeä,

Pappani menehtyi syöpään seitsemänkymppisenä, ollessani lukiossa.

Pappa opetti minut jo pienenä pelaamaan korttia.

Isäni äiti asui meillä melko kauan ennen vanhainkotiin joutumistaan.

Hän jäi silti vieraammaksi, häntä piti mm. teititellä.

En kyllä muista, että äitinikään olisi meitä lapsia halaillut tai pitänyt sylissä,

ehkä se ei silloin ollut niin tapana. 

Maatalon lapsina meidät otettiin jo pienenä mukaan talon töihin.

Muistan ne kesäaamut, jolloin piti herätä haravoimaan pellon pientareita

tai piti tehdä ruokaa koko porukalle, kun ylsi hellan korkeudelle.

Työn tekeminen oli arvostettua, jopa niin, että telkkariakin katsellessa ei saanut olla jouten.  

Opin siis jo lapsuudenkodissani käsitöitä tekemään ja nauttimaan sadepäivistä.

Omaa taskurahaakin piti jotenkin hankkia,

tilasimme jostain lehdestä isot määrät joulukortteja ja kiersimme

myymässä niitä kylällämme ja saimme siten muutaman markan.

Ne sitten tuhlaantuivat joululahjaostoksiin.

Syntymä- ja nimipäivien vieton olen oppinut kotoani.

Meillä vietettiin niitä ja vähintään naapurin täti ja toisen naapurin lapset tulivat kylään.

Muistan, että koko kylällä oli sama tapa, vanhempanikin kävivät naapureissa

syntymä-/nimipäivillä, aikuistenkin.
Muistan lapsena käyneeni pyhäkoulua ja tyttökerhoa.
Naapurien lasten kanssa leikittiin monenlaisia leikkejä, pelattiin pelejä,
hiihdettiin ja luisteltiin isän pihaan jäädyttämällä pienellä alueella.
Kirjastossakin käytettiin ja luinkin paljon tyttökirjoja.
Joululahjaksi sainkin yleensä uuden Tiina-kirjan.

Kymmenvuotiaana meidät lapset käytettiin ihan valokuvaamossa.

Muistaakseni sain lahjaksi uuden rannekellon.

Kun olen Miehen kanssa jutellut lapsuudestani, niin aivan kuin eri maailmoissa olisi asuttu,

vaikka hän on 4,5 vuotta nuorempi. Mutta minä asuin etelämmässä, hän toteaa.

Meillä oli telkkari aina, mitä muistan, sekä puhelin ja sähköt sekä vesijohto ja viemäri.

Sisävessakin jo kansakouluaikoinani sekä kylpyhuone suihkulla ja ammeella.

Isäni isäkin oli aikoinaan ollut edistyksellinen,  taloomme oli rakennettu

vesikeskuslämmitys, jota oli kauempaakin käyty katsomassa.

Isäkin tykkäsi rakentaa ja remontoida. Kotiamme uudistettiin,

rakennettiin saunatilat "elintasosiipeen".

Vuonna 1966 olin toisella luokalla kansakoulussa.

Aloitin koulun 6 vuotiaana, joulukuussa kun olen syntynyt.

Olin pieni ja heiveröinen ja jouduin vitamiini-/rautakuurille, jotta jaksoin 2,5 km koulumatkan kulkea milloin hiihtäen, milloin potkurilla, milloin kävellen tai pyörällä.

Kuulun vielä ikäryhmään, joka kävi ensin kansakoulua 4 vuotta ja 

osa pyrki sitten oppikouluun tai jatkoi kansakoulun jälkeen kansalaiskouluun.

Itse pyrin neljänneltä luokalta oppikouluun.

Vanhemmilleni oli tärkeää, että koulua käydään ja hankitaan ammatti.

Niinpä me kolme kävimme sitten ylioppilaiksi ja jatkoimme siitä opiskelua eteenpäin,

vain vanhempi veljistäni kävi peruskoulun ja siitä maatalousopintoihin.

Osasin jo lukea ja kirjoittaa, kun menin kansakouluun.  Meitä oli vain kolme tyttöä ja kymmenkunta poikaa luokallamme ja kakkosluokka samassa luokkahuoneessa.

Muistan myös, että opettajalla oli suosikkeja, etenkin jos vanhemmat olivat ns silmäätekeviä,

ison talon tai johtajien lapsia.  Koulussamme oli paljon myös sahalaisten lapsia ja siihen aikaanhan oli vielä tapana käydä jopa eri kaupoissakin, työläisten ja maalaisten.

Punkaharjun Yhteiskoulu 1 luokka vuonna 1969.

Kyllä se pyrkiminen silloin jännitti. Oli muistaakseni monenlaisia tehtäviä pääsykokeissa.

Olin kyllä saanut neljännellä luokalla stipendinkin, 5 markkaa, joten 

koulu oli sujunut hyvin.

Mitäkä sitten kertoisin vielä lapsuudestani, mitkä asiat vaikuttavat vieläkin?

Varmasti monikin. Esim. juuri tuo työnteon arvostaminen,

en osaa vieläkään nauttia jouten olosta.  Velvollisuuden tunto, omien puolustaminen,

osallistuminen, herkuilla palkitseminen sekä perinteet.

Koulumaailmasta opin lisäksi jo silloin, että taustoillasi on vaikutusta.

Kotonani ei suvaittu kiroilua, enkä itsekään sitä ole vieläkään oppinut.

Tiettyjä sääntöjä oli mm. pyhäisin ei tehty kuin välttämättömimmät työt,

aika sovinnaisia oltiin, paheksuttiin juopottelua, eroamista, 

sitä, mitä naapurit sanovat.

Kuinka paljon sitten lapsuusajan muistot muodostuvat siitä, mitä minulle on kerrottu tai mitä olen  muilta kuullut, varmasti suurin osa.

60 vuotta sitten Suomi oli aika erilainen ja eroavaisuudet etelän, lännen, idän ja pohjoisen välillä suuremmat kuin nykyisin.