Olen kasvanut maalaismaisemassa, Punkaharjun kansallismaisemassa, jota ei silloin nuorena osannut arvostaa. Opin siihen, että kesäisin tuskailtiin sitä, että turistit ajavat niin hitaasti harjutietä. Sitten tuli ohikulkutie ja harjutie unohtui. Nyt, kun käyn lapsuudenmaisemissani, niin käytän aina harjutietä ja ajan hitaasti. Tämä peltomaisema latoineen on Miehen entisen kodin läheltä, jossa vietimme kahdenkeskistä aikaa puolen vuorokauden verran lomalaisten nauttiessa mökkeilystä.
Takaisin maalle muutettuani ja tällä kertaa todella luonnon keskelle, olen entistä enemmän viehättynyt luonnon kukista ja luonnon vuoden kierrosta.
Koirakin on tottunut siihen, että kävelylenkeillämme pysähdymme ihastelemaan maisemaa tai tutkimaan kiviä tai käpyjä. Talvellakin luonto on kaunis, niin monia ihania yksityiskohtia.
Harmittelen vaan sitä, että aikoinaan
biologian tunnit eivät kiinnostaneet ja kasvien nimet eivät ole
hallussa. Nyt omistan pari värikasviota, vanhan kasvioppikirjan, linnut
värikuvina ja eläinten jälkiä-kirjan. Mielenkiintoisia kaikki ja
käytössä ahkerasti.
Tuhon on pakko sanoa, kyllä maalla on ihanaa. vaikka ei kyllä ihan aina.
VastaaPoistaIhanaa on nyt ainakin ja välillä on kyllä koettu ne vähemmänkin ihanat ajat.
VastaaPoista