Kuvakulmia Viipuriin

Rapistuneitten, kunnostamattomien talojen välissä oli kaupunkia myös siistitty ja laitettu näyttävämpään kuntoon.  Mukulakiveä ja tiiltä edelleenkin pinnoissa.

Vanhaa, vanhaa aikaa.  Kunpa nämäkin muurit osaisivat kertoa tarinansa.

Mukulakivi katu, kapeat jalkakäytävät, hiljainen liikenne ja me tutkimusmatkalla.

Joskus kurkistus porttikongiin kannattaa ja yllättää.

Itse en onnistunut huomaamaan kuin yhden morsiusparin autossaan, mutta Vävyn äiti ja Tyttö olivat nähneet pareja, jotka tulivat tälle sillalle kiinnittämään ikuisen rakkauden symbolia. Siltaa pitkin pääsi myös Viipurin linnaan.

 Vilkasliikenteisen kadun varsi, vaikka kuvaushetkellä ei autoja liikkunutkaan.  Paljon puita tämänkin kadun varrella, eikä roskia.

Liekö vanha väestönsuoja vai mikä.  Rengasliike palvelee.

Näimme useita kukista tehtyjä asetelmia.  Takana näkyvä nainen poseerasi miehelleen ja yritti istua kettingin päälle ja horjahti kuperkeikkaa alas.  Ei suomalaisia.

Kaunis parveke kukkineen kaunisti rapistuneen talon.

Emme saaneet selville mikä taustalla näkyvä rakennus oli, mutta punaisen tornin huipun vasemmalla puolella  oli kaunis enkelikoriste.

Autokanta oli pääasiassa uutta ja hyväkuntoista, muutama poikkeus tietenkin vahvistaa säännön.

Kuva Torkkelin kadulta.  Monta eri aikakautta näkyy kuvassa.  Takana lienee neuvostoaikainen kerrostalo, jossa totesimme olevan eripurainen taloyhtiö, koska jokainen oli kunnostanut parvekettaan sekä uusinut ikkunoitaan oman mielensä mukaisesti.  Maassa maan tavalla.

Hotellimme viereisen liikennevalon merkki kertoo, että sokeille on äänitunniste.  Joku joukostamme kysyi, että mistä sokea näkee tuon merkin?

Useissa liikennemerkeissä oli neon väriset reunat ja ne merkit kyllä erottuivat hyvin taustastaan.  Yllättävän hyvin autot antoivat tietä katua ylitettäessä.  

Kaksi ajattelijaa, minä ja Lenin.  Toisella kädessään kirja, toisella kännykkä.