Mummo pyllähti

Tänä aamuna aamulenkillä sattui silmään hauska sekajäteastia.  Tätä ei ole taidettu vähään aikaan käyttää.  Kyllä lumen tulo saisi jo vähentyä, etenkään kun meidän tietä ei aurata niiden ensimmäisten joukossa.  Nyt alan ymmärtää miksi paikaillisilla on nelivetoautot, he eivät olekaan innokkaita metsä- tai marjamiehiä vaan autoa tarvitaan, jos haluaa täältä kylille.  Kävin tänä aamuna verikokeissa uuden kotipaikkakuntani terveyskeskuksessa.  Eipä heti tullut mieleeni aamuhämärissä että tuo kerrostalolta näyttävä talo on terveyskeskus, viittoja sinne ei ollut kuin ihan kohdalla.  Poislähtiessäni huomasin että lukeehan siinä talon lipassa nimikin, mutta ei sitä helposti huomaa kauempaa. Tiesinhän minä suurinpiirtein missä terveyskeskus sijaitsee, mutta en ollut siellä omalla autolla ennen käynyt.  Näin varmaan saadaan jonoa pienemmäksi, kun kaikki eivät löydä perille! Palvelu kyllä oli todella ystävällistä, kiitos.
Kotiin päästiin siis onneksi ehjin nahoin, mutta lunta oli täälläkin. Yllätys, yllätys!
Niinpä sitten ajattelin rappuset puhdistaa ensin, jottei lumi kantautuisi sisälle, mutta kuinkas sitten kävikään. Mummo pyllähti ihan selälleen, ei tarvinnut kuin pieni jääläntti rapulla ja kenkä sopivasti lumisena, niin sitä mentiin kuin hidastetussa filmissä täysin selälleen.  Ennätin jo ajatella, että mitä teen jos en pääsekään ylös omin avuin, kännykkä ei toimi ja netti ei vielä ole päällä, jotta saisin lähetettyä WhatsApp-viestin.
Olisinko maannut siinä viisi tuntia ja odottanut Miestä kotiin vai yrittänyt nousta ja avata vielä lukossa olevan oven, laittanut netin päälle ja lähettänyt viestin.  Onneksi niin ei käynyt vaan pääsin ylös.  Koirakin yritti auttaa nuolemalla kasvojani.  Selkä nyt tuntuu vähän kipeältä ja koira kulkee perässäni ja vahtii etten kaadu uudestaan.

"Mäen päällä tie muuttuu yksisuuntaiseksi", siltä tuo ainakin näyttää, vauhtia piti olla, jotta pääsee lumessa mäelle ja toivoa, ettei kukaan tule vastaan.  Loppumatka olikin sitten yksillä urilla.