Elämäni tarkoitus

Kun matkustaa ensin puoli tuntia henkilöautolla, lähes kaksi tuntia bussilla, odottaa pari tuntia ja sitten matkustaa junalla 4,5 tuntia, niin matkan aikana ennättää syödä eväitä, lukea lehdet ja neuloa paljon.  Ja paluumatka ei sekään ollut aivan normaalin mittainen.  Haikeiden lähtöhalausten jälkeen junamatka kesti neljä tuntia ja sitten perjantai-illan myrsky katkaisi matkan teon.  Puoli tuntia ennen pääteasemaa piti siirtyä busseihin ja matka jatkui kovassa tuulessa ja myrskyssä.  Kestihän se kauemmin kuin junalla, mutta perille välietappipaikkaan pääsin.  Tyttö ja Vävy olivat vastassa ja pääsin heille yökylään.  Tänään viimeinen matkan vaihe sitten kestikin pitempään, Mies tuli hakemaan, mutta katsasti auton ennen sitä ja sitten kävimme vielä syömässä ja kaupassa ja ajoimme tunnin matkan verran jo kotiinpäin, kun tapasimme veljeni vaimoineen apsilla.  Kahvin juonnin verran vaihdoimme kuulumisia ja sitten jatkoimme vielä reilun puolen tunnin matkan kotiin. Veljeni vaimoineen jatkoivat yöpaikkaan ja huomenna koirakisoihin.
Meitä taas odotti kotona Koira ja kissat innokkaana jälleen näkemisestä.

Etelä-Suomessa oli lämpimät päivät ja pikku Prinsessa viihtyi taas hiekkalaatikolla, jossa tällä kertaa seurana oli useampikin lapsi.
Kaksi äitiä istui koko puolitoistatuntisen hiekkalaatikolla olomme ajan keskenään läheisellä penkillä ja viisi lasta,  2-3 vuotiaita, leikkivät meidän seurana.  Etenkin heistä pojat olivat kovastikin juttukaveria vaille.  He seurasivat meitä läheisten puiden juurelle tammenterhoja poimimaan.  Toinen poika pyysi apua aarteiden taskuun laittamisessa.  Halusi viedä ne isälle nähtäväksi.  Pojat halusivat myös näyttää pihan leikkimökin ja "keittää" meille ruokaa.  Äidit penkillä jatkoivat kiihkeätä keskusteluaan., toinen heistä lienee ollut perhepäivähoitaja.
Mietin siinä, että ennen en oikein ymmärtänyt mitä varamummot tekevät päiväkodeissa, nyt ymmärrän.  Lapsilla on valtava tarve kertoa tekemisiään, he haluavat läsnäolevan aikuisen, joka heitä kuuntelee.  Varamummon siis tarvitsee vain olla läsnä, ottaa ehkä syliin ja kuunnella tai lukea kirjaa.  Olla vain juuri siinä.
Pikku Prinsessakin oli todella mielissään mummon läsnäolosta ja etsi välillä kirjan hyllystä ja istahti mummon syliin kuuntelemaan ja katselemaan.  Oli ihana vain olla siinä.  Pikku Prinsessa oli kahden viikon aikana oppinut  monta uutta sanaa ja havannoi ympäristöään tarkasti.  Kauppareissulla hän huomasi mallinukkien valkeat peruukit ja hämmästys oli suuri.  Piti pysähtyä toviksi niitä ihmettelemään.  Muuten pikku Prinsessa on varsin oivallinen shoppailuseura.  Kävimme yhdessä naisporukalla paikallisen ostoskeskuksen Aleksi13 loppuunmyynnissä.  Ale -70 %.  Kaikesta.  Löysin kivan laukun kympillä ja Riekerin kengät 17 euroalla! Niitä ei voinut olla ostamatta.  Ja kun pikku Prinsessan kanssa liikkuu, niin juttuseuraa riittää.  Kovin moni pysähtyy juttelemaan tai vähintään vilkuttaa ja hymyilee.
Kyllä tämä mummona olo on kivaa, saa ihanan pikku Prinsessan halauksia ja pusuja ja voi olla vanhempien apuna.  Elämän tarkoitukseni lienee tämä.