keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Liiskattu rotta


Muutamassa blogissa olen huomannut tällaisen kirjanmerkin ja virkkasin sitten itsekin sellaisen kuvien mukaan varastostani löytyvillä langoilla.


 Liiskattu rotta ei aiheuta niin paljoa sääliä kuin esim liiskattu kissa, siksi rotta aiheena sopii hyvin tällaiseen työhön.  Aloitin työn nenästä ja tein pään ensin, täytin sen ja suljin virkkaamalla. Pää on tehty leventämällä joka toisella kerroksella muutamassa kohdin.  Parhaiten onnistuu virkkaamalla ja katsomalla muotoa


Sitten virkkasin vartalo-osan noin 15 silmukalla kiinteintä silmukoita.  Mitaksi otin sellaisen "tavallisen" kirjan. Vartalon valmistumisen jatkeeksi tein hännän, 20 ketjusilmukkaa ja saman verran kiinteitä silmukoita.


Jalat on tehty myös siten, että ensin 15-17 silmukkaa ja sitten kiinteitä silmukoita saman verran.  Kynnet ovat muistaakseni noin viiden silmukan mittaisia ja kiinnitetty piilosilmukalla jalan päähän.  Korviin tein ensin pienen ympyrän kiinteitä silmukoita pinkillä ja sitten kerroksen ruskealla.  Silmät tein parilla kerroksella valkoisella kiinteitä silmukoita ympyräksi ja sitten keskelle ompelin pari pistoa mustalla puuvillalangalla.  Silmät ja korvat on ommeltu vartaloon kiinni.
Liiskattu rotta, mukava pikku työ inspiraatiota isompaan odotellessa.


4 kommenttia:

  1. Hauska, liiskattu hiiri tai rotta on mulle ihan ok !!
    Oikeillekin tekisin noin.

    VastaaPoista
  2. Vastaukset
    1. Hauska ja helppo tehdä. Näitä voisi tehdä joululahjoiksi kirjan mukaan.

      Poista