Vain muutama tunti sitten lähti pikku Prinsessa perheineen kotimatkalle ja minulla jo hirveä ikävä. Olen järjestellyt paikkoja, siivonnut ja haikeana koonnut leluja laatikkoon seuraavaan kertaan. Seuraavaan kertaan vaan voi mennä aikaa. Lähes seitsemän tunnin ajomatka ja vähäiset lomat rajoittavat vierailuja. Nyt, kun Miniäkin aloittaa työt, ei hänellä varmaan ensi syksyn ja talven aikana ole vapaata normaalia viikonloppua enempää. Onneksi tietenkin itse pystyn matkustamaan heille useastikin ja mielellään ovat aina vastaanottaneet. Silti olisi kiva, että täällä mummolassakin kuuluisi välillä pienten varpaiden astelua. Kunhan pikkuisen vielä kasvaa, niin mummo voikin hakea junalla pikku Prinsessan mummolaan kyläilemään.
Miten se tuntuukin näin ikävältä, vaikka välillä tuntui niin väsyttävältä?
Olen kyllä aina ollut kova ikävöimään lapsia ja nyt lapsen lasta.
Tulisi nyt edes Kuopus loppuviikosta, että saisi hoivaviettiä kuluttaa.
Ikävä, tiedän sen. Mutta äkkiä siihen tottuu, mä kattelen kuvia, se helpottaa.
VastaaPoistaMutta kyllä minäkin väsyn, varsinkin kun en ole terve.
Tottuuhan siihen taas, nyt vaan oli niin pitkä aika kun sain nauttia pikku Prinsessan seurasta, jotta vie vähän enemmän aikaa.
Poista