Paljastuksia

Joulukuun alussa minulla oli vaihe, jolloin en oikein ollut innostunut tästä bloggaamisesta.
Puhuinkin jo Tytölle, että taidan lopettaa koko blogin.  Tyttö kannusti jatkamaan.  Suunnittelin pitäväni tätä ainakin 4.1.16 saakka jolloin blogini täyttää vuoden.  Halusin saada tähän jotain uutta, josta kiinnostuisin itse ja ehkä sitä myötä muutkin.  Tärkeintä kuitenkin on, että kirjoituksista tulee tunne, että on täysillä siinä itse mukana ja että se on hauskaa ja oppii uutta.  Jokaisen postauksen tulisi olla sellainen, että sitä ei tarvitse väkisin vääntää tai keksiä väkisin aihetta.
Sitten joulun aikaan se vaan tuli, tavoitteet ensi vuodelle, siinä uudet innostavat jutut itselleni.
Ja toisaalta ne julkisesti asettamani tavoitteet myös velvoittavat minua pitämään niistä kiinni.  Toivon ainakin niin.  Itse olen ainakin innostunut tästä ideasta.
Marraskuun lopulla toteutin toisen ideani, vähän kuin huomaamatta, silti toivoen, että moni löytäisi sen ja jotkut ovat löytäneetkin jo.  Työkyvyttömyyteni ei suinkaan johdu siitä, että sairastan huonossa hoitotasapainossa olevaa diabetestä, suussa olevaa punajäkälää, verenpainetautia sekä olen huonokuuloinen.  Kaikki nämä huonokuuloisuutta lukuunottamatta pahenevat kyllä stressin aikana.  Työkyvyttömyyteni johtuu siitä, että muistini on huonontunut, en pysty keskittymään, väsyn helposti, jolloin tulen joko kiukkuiseksi tai vaivun synkkiin ajatuksiin.  Sairastan siis vaikeaa masennusta, joka uusiutui pari vuotta sitten. Sairaalajaksoja minulla ei ole.  Nyt olen päässyt jo kuntoutujan tasolle, mutta silti muistini on huono, keskittymiskyky samoin ja väsyn todella helposti, myös miellyttävistä asioista.  Olen tehnyt hajanaisia muistiinpanoja masennusjaksojeni aikana ja halusin koota ne yhteen paikkaan ja tein sen blogin muodossa, toivoen, että joku, jonka läheinen sairastaa, voisi muistiinpanojani lukemalla, ymmärtää paremmin tätä sairautta.  Harva, joka ei itse ole kokenut tätä, pystyy ymmärtämään, miksi masentunut ei vaan ota itseään niskasta kiinni ja toimi.
En halua, että minua määritellään sairauksieni kautta, vaan omana itsenäni.  Olen tietenkin muuttunut sairauden aikana, minusta on tullut arempi, en pysty päättämään asioista helposti, enkä ole niin aktiivinen kuin ennen.  Silti ulkonaisesti ei minusta voi päätellä, että olen työkyvytön, kuten ei monesta muustakaan sairaudesta näy päällepäin mitään.  Hyvin helposti esim. uutisoinnissa käytetään mielenterveysongelmia tai mielenterveyspotilas nimityksiä. Itse vierastan näitä nimityksiä, koska on olemassa niin monenlaisia mielen sairauksia, että ei pitäisi yleistää, on esim skitsofreniaa sairastavia, kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavia ja monia muita mm lievästi, keskivaikeasti tai vaikeasti masentuneita.  Enkä koe, että minulla on mielenterveysongelmia, vaan että olen mielentäni masentunut.  Tämä on joidenkin mielestä varmasti saivartelua, mutta minusta siinä on tietty ero.
Miksi sitten olen masentunut jopa todistetusti kaksi kertaa elämäni aikana?  Siihen on monia syitä, jotka kasaantuessaan ovat saaneet tämän aikaiseksi.  Suurimpana syynä burn out tunnollisesta työhön uppoutumisesta. Joillakin meistä on herkkyys (tutkimuksien mukaan jopa geeneissä) masentua, jotkut selviävät siitä omin konstein, toiset tarvitsevat siihen enemmän apua.
Myöskään ei ole tarkkaan selvitetty onko masennus syy vai seuraus diabeetikoilla.
Joka tapauksessa tässä on kuljettu pitkä ja kuopikas tie selvityäkseni ja toivon, että jatkossakin olen vain mummo, joka rakastaan pientä Prinsessaa ja koko perhettään sekä eläimiään ja viettää normaalia arkea itärajan tuntumassa.

Suosikkini Mikael Gabrielin omasta elämästään kirjottaman laulun "Viimeisen kerran" sanoin;

"En mä sit lähtenykkää, vaik mun pää sanoo ihan muuta ja käskee hyppään Mut se ei oo mä, vaan mun pimee puoli ja tää kuori on särkyvää, ku heikko jää Mä tipun sinne tunnen kipuu mun rinnas,..."

Pieniä muistiinpanoja masennuksestani  https://masennukseni.blogspot.fi

Kiitos Lempipäiväni tänään blogin Maijulle rohkaisevista sanoista.