Mummo ja ylpeä siitä

Kun Poika ilmoitti ensimmäisen lapsenlapseni tulosta, olin aivan riemuissani.  Koska tulevalla lapsella olisi kaksi mummoa, sain valita haluaisinko olla mummi vai mummo.  Tottakai halusin olla mummo.  Minusta se on arvonimi. Vieläkin minun on välillä mahdotonta ymmärtää, että se pieni Prinsessa on todellakin minun oma lapsenlapseni.  Haluan olla lapsenlapsilleni mummo, jonka luokse halutaan tulla yökylään, jonka kanssa voi jutella, jolta voi kysellä neuvoja, joka lohduttaa, tekee hupsuja juttuja ja on mukana lapsen elämässä.  Harmikseni Poikani perhe asuu kaukana, onneksi nykyaikana on välineitä tiiviiseen yhteydenpitoon.  Päätin vauvan synnyttyä, että yritän nähdä häntä joka kuukausi.  Pienet kasvavat ja kehittyvät niin nopeasti.  Tavoite on keskimäärin pysynyt.  Tapaamisten lisäksi soitamme skypepuheluita ja saan kuvia vauvan päivän tapahtumista.  En ennen pikku Prinsessan syntymää omistanut älypuhelintakaan, koska en sitä mielestäni tarvinnut.  Kun Prinsessa syntyi kaksi viikkoa etuajassa, tuli minulle kiire hankkia ja opetella käyttämään uutta puhelintani. En vieläkään hallitse sitä täydellisesti, mutta pärjään. 
Jo ennen Prinsessan syntymää tein hänelle vaatteita ja leluja.  Miniä on esittänyt toiveita ja yritän ne toteuttaa. Mummoudessa yritän noudattaa Prinsessan vanhempien toiveita ja heidän tapojaan toimia.  Toivon, että Miniä ja Poika uskaltavat sanoa, kun olen liian innokas. Mieheni, joka ei ole lapsenlapseni biologinen vaari, on varmaan vaikea ymmärtää innostustani ja haluani matkustaa Prinsessaa katsomaan.
Reilu kuukausi sitten pikku Prinsessa menetti mumminsa, jolta sain tehtävän olla mummona meidän molempien puolesta, tätä tehtävää yritän elää.

"Kun mummot kuolevat, heistä tulee kukkaniittyjä ja heinää ja joistakin mummoista tulee puita ja he humisevat lastenlastensa yllä, suojaavat heitä sateelta ja tuulelta ja levittävät talvella oksansa heidän ylleen.  Mutta sitä ennen he ovat eläneet elämänsä"
- Eeva Kilpi