Asuntokuumetta lieventämässä

Kirjoitin viime viikolla asuntokuumeestamme

jota lievittääksemme lähdimme katsomaan muutamaa paikkaa,

jossa mahdollinen uusi kotimme voisi sijaita.

Kävimme ensin hakemassa päivän lehden (viikonloppuisin 25 km päästä)

ja viemässä kartonkikeräykseen maitotölkit lähikaupan pihaan.

Tämänkin kyläkaupan kohtalo on vielä auki, on entinen Siwa,

johon uutta kauppiasta ei vielä ole löytynyt. Toivottavasti löytyy.

Ensimmäinen  kohteemme oli lähikaupalta saman 25 km päässä kuin kotimme,

mutta järven toisella puolen. Kun meidän tien varrella on taloja siellä täällä

ja varsinaista kyläkeskusta ei ole, niin tässä vaihtoehdossa kylä oli melko tiivis kasautuma.

Nätti, hyvässä kunnossa oleva pikku mökki olisi myynnissä.

Sinänsä sopiva, mutta aivan liian lähellä maantietä ja keskellä kylää.

Oma toiveemme olisi, että maantieltä olisi vähintään 300 metriä,

jotta kissat saisi laskea pihalle turvallisesti,

mutta korkeintaan 500 metriä, jottei oma aurattava osuus olisi liian pitkä.

Maisemat seudulla oli mieleiset vaaramaisemat.

 

  Seuraavaksi suuntasimme aivan toisenlaisiin maisemiin.

Kylä on tunnettu aktiivisuudestaan, kulttuurista, tapahtumista.

Kylämainen tiivis yhteisö, lähellä rantaa.

Miehen työpaikalta sama 30 km, mutta hidasta tietä.

Olimme aikoinaan tältä seudulta katsoneet kesämökkiä ennenkuin ostimme

nykyisen paikkamme.  Nyt kumpikin totesi, ettei ole meidän seutua tämä.

Sitten lähdettiin todella syrjäiseen paikkaan.

Pieniä kapeita, mutkaisia ja mäkisiä teitä vain noin 10 km pitemmälle eli Miehelle

työmatkaa vajaat 40 km, mutta ajallisesti paljon kauemmin kuin nykyiset 25 min.

Kyllä täälläkin paljon ihmisiä asuu, nuorisoakin mopoautoineen.

Luin Wikipediasta, että kylälle saatiin sähköt vasta vuonna 1973.

Huomasimme myös ajelevamme niillä seuduilla,

 jossa Miehen mummo ja isotäti perheineen saivat

surmansa partisaanien hyökkäyksessä.

Höntönvaaran myynnissä oleva kyläkoulu.

Olen aina haaveillut vanhasta kansakoulusta ja vielä sininenkin,

lammen rannallakin.  Kaukana kaikesta.

Liiankin kaukana, ajallisesti etenkin.

Tämä myynnissä oleva talo voisi olla talomme, jos sijaitsisi jossain muualla,

muttei Höntönvaarassa.

Ilta alkoi jo hämärtyä, kun käännyimme paluumatkalle.

Päivän saldona oli, ettei meistä tule kulttuurikylän asukkaita,

eikä meistä tule höntönvaaralaisia.

Järven toiselle puolen voisimme muuttaa, se kylä tuntui kotoisalta.

Se ei kuintekaan ratkaisisi sitä asiaa, että olisimme lähempänä entistä

kotikaupunkiani ja lapsia perheineen.

 Toisaalta, kotiin palatessamme totesimme nykyisen paikan olevan 

juuri sellaisen, kun toivomme.

Rannalla, reilun 300 metrin päässä maantieltä, lähinaapurin valot

kuultavat metsän ja järven takaa. Oma rauha, silti ei ihan yksin.

Vain pitkä matka lasten perheiden luo.

Paikan arvokin säilyy, onhan se tunnetulla alueella.

Varastotiloja kaipaamme edelleenkin, samoin suihkua talon yhteyteen,

porakaivoa, jotta vesi riittäisi varmasti myös pyykinpesuun.

Lopputuloksena päivästä, teimme muutaman rivin Kenoa.

Jos voitamme, teetämme porakaivon, laajennamme taloa

huoneella, suihkutiloilla ja varasto-autokatoksella.

Rakennuksia emme saa kaavan takia enää lisätä,

mutta entistä voisi laajentaa.

Pahoittelen kuvien laatua, hämärä päivä, liikkuva auto,

vaikkakin hyvä kännykkäkamera.