Mummo ja Koira 3 vuotta

Ensimmäinen blogitekstini

Nyt se sitten alkaa julkaistiin 4.1.2015 klo 17.30

eli tasan kolme vuotta sitten.

Välillä olen ollut vähän turhankin innokas kirjoittamaan,

välillä taas on ollut pitkiäkin taukoja, kun olen miettinyt,

että lopetanko kokonaan bloggaamisen.

Kirjoitukseni ovat pääasiassa tätä tavallista arkielämää täällä itärajan,

rajalle alle 5 km, tuntumassa.  Seuranani päivittäin Kissa, Pikkukissa ja Koira.

Mies käy arkisin töissä ja asumme 30 km päässä kuntakeskuksesta.

Lähimmälle kaupalle ja postille on yli 25 km.

Naapurien valot häämöttää metsän ja järven takaa.

Hiljaista ja rauhallista täällä on.

Tai on ja on.

Koira haukkuu kaikkia erikoisia ääniä,

Pikkukissa kiusaa isompiaan muun tekemisen puuttuessa.

Kesällä koskiveneet ajavat aivan laiturimme päästä.

Talvisin talitintit ja närhet vierailevat ikkunan takana ja ilves liikkuu pihapiirissä.

Luonto on todellakin ikkunan takana.

Tänne "korpeen" muutettuamme, olen oppinut näkemään ympärilleni

aivan eri tavalla, näkemään pienetkin yksityiskohdat ja

nauttimaan kaikesta luonnon kauneudesta jokaisena vuoden aikana.

Olenhan minä välillä tylsistynytkin, tuntenut toivottomuutta siitä,

että kaikki läheiset ovat niin kaukana enkä tunne täältä ketään.

Olen harmitellut yksin olemistani Miehen ollessa töissä,

kaivannut jotain "järkevää" tekemistä päiviini.

Vaikka arkirutiinit eläinten, pihatöiden, uunin lämmityksen ja pikku Prinssin ja

pikku Prinsessan luona vierailujen kanssa, täyttävätkin aikaani, kaipaan välillä jotain muutakin.

Jotain sellaista, jotta tuntisin itseni tarpeelliseksi,

jotta minulla olisi joku oma juttu, oma ryhmä, oma tekeminen.

Bloggaamisesta olen saanut paljon, mutta silti kaipaisin konkreettista seuraa,

ryhmää, tekemistä. Kaipaanko minä oikeasti töihin takaisin?

Mutta kyllä näistä "elukoista" on suuri ilo.

Niille voi jutella, ettei ihan höperöksi tule.

Niistä on seuraa ja on huollettavia, josta tykkään.

Aamut alkavat siten, että ensin Kissa saa ruuan,

sitten Koira ja sitten täytän vesikupin ja alan etsiä itselleni aamiaista.

Pikkukissa jää nukkumaan sänkyyn ja heräilee vasta myöhemmin.

Alkuaikoina blogissani vieraili myös Koiraherra, Pojan perheen koira,

nyt muistaakseni kahdeksan vuotias sheltti.

Aiemmin koirat olivat kaveruksia, mutta Koiran aikuistuttua,

alkoi tulla johtajuusriitoja ja pienissä tiloissa kahden koiran tappeluilta ei voitu välttyä.
Koiraherra muuttikin sitten lasten isän luo, jossa saa yksin kaiken huomion.

Blogissa on näkynyt myös Tytön vanhempi kissa, joka on myös todellinen persoona ja

nauttii yökyläilystäni heillä.  Jo hyvissä ajoin se majoittautuu lähelleni ja

tulee sitten kanssani nukkumaan ja valtaa kyllä paikkansa sohvalla.

Tytön ja Vävyn pienempi kissa taas on arempi, mutta kyllä sekin on välillä uskaltautunut

jalkopäähän nukkumaan.

Pikku Prinssikin taisi oppia ennen ensimmäisiä sanoja kissan naukumisen.

Voi, kuinka nopeasti aika rientääkin.

Tämäkin pikku Prinssi jo juosta viipottaa ja täyttää parin viikon päästä vuoden.

Ja pikku Prinsessakaan ei ole enää pieni.

Pikku Prinsessa onkin kasvanut blogiaikana puolivuotiaasta vauvasta

kolme ja puolivuotiaaksi pikkuneidiksi. joka tässä kesäisessä kuvassa

katsoo ulos järvelle Vaarin kanssa.

Tämä syksyinen kuva taitaa olla ainoa, jonka olen itsestäni julkaissut.

Blogissani on ollut useasti juttuja kalastus- ja veneilyreissuiltamme

koskilta tai lammen jäiltä pilkkireissuilta.

Retkillä on aina eväsreppu mukana ja laavuja ja nuotiopaikkoja löytyy helposti

tältä seudulta. 

Sukkia neulon paljon, virkkaankin melkoisesti.

Blogini alkoikin Lankalaihiksesta, kun päätin kuluttaa liian suureksi

kasvaneet lankavarastoni.  Ommellutkin olen jonkin verran,

himmeleitä koonnut muovipilleistä.  Himmelien kokoamisesta tykkäänkin,

se on sellaista ajattelua vaativaa ja mielenkiintoista,

harmi vaan, kun tuttavat ja läheiset ovat jo kyllästyneet saamaan niitä lahjoiksi.

Bloggaaminen alkoi kolme vuotta sitten pääasiassa käsityöharrastuksesta ja halusta oppia uutta. Nykyisin kuitenkin suurimman osan sisällöstä ovat vallanneet Koira, Kissa ja Pikkukissa

sekä arkiset tekemiseni.

Nyt iloitsen siitä, että olen jaksanut tätä jo kolme vuotta ja

ennenkaikkea, olen saanut niin valtavasti seuraajia ja mukavia

kommentteja, jotka aina piristävät päivääni.

KIITOS!