keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Vedon estäjät


Vaikka meillä on kolminkertaiset lasit eikä edes kovin vanha talokaan, niin silti nyt pakkasilla on tuntunut, että ikkunoista vetää niskaan sohvalla istuessa.  Osasyy lienee sekin, että kun ikää tulee, niin vedon tuntee helpommin.  Nämä pötkylät ompelin verhokankaaseen sopivasta mustavalkoisesta puuvillakankaasta ja täytin, milläs muullakaan kuin silikageeli kissanhiekalla, jota käytetään myös kosteudenkerääjissä.  Tein myös pari sellaista kosteudenkerääjää eli kooltaan noin puolet vedon estäjästä.  Mies ja Vävy saivat ne autoihinsa koekäyttöön.  Kissanhiekkaa on vielä jäljellä, joten voin tehdä sellaisen vielä omaankiin autoon, jos sen nyt pakkasten lauhtuessa saisi jonain päivänä vielä käyntiinkin.

5 kommenttia:

  1. Olipas sattumaa, oon ite juuri ompelemassa samanmoista pötkylää eteisen oven eteen, tähän asti siinä on ollut edessä rullattu matto! Täytteeksi ostin linnuille tarkoitettuja kauranjyviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tein noi ikkunapötkylät silikageelirakeista, jotta samalla keräävät kosteutta, jottei ikkunan alaosat ala jäätyä. Noi kauranjyvätkin ovat hyvä idea, pysyy hyvin paikoillaan.

      Poista
  2. Kiitos vinkistä,minun pitää ehdottomasti kokeilla tätä.Makkarissa meinaa ikkuna huurtua vaikka siellä ei vetoa tunnukkaan.Sen sijaan lattialla vetää ja kun oli kova pakkanen niin tunne oli kamala kaksista villasukista huolimatta.Taidan tehdä oari ovien eteenkin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miullakin välillä kahdet villasukat jalassa. Miekin ajattelin tehdä vielä terassin oven eteen tuollaisen pötkylän.

      Poista
  3. Toimii kuulemma myös autossa kosteudenpoistajana, eivät autonlasit huurru sisältäpäin. Ja jos vaikutus alkaa hiipua, pussin voi tuoda sisälle vaikka saunan jälkilämpöön kuivumaan. Ite aattelin käyttää jyvistä tehtyä pussia muina vuodenaikoina lämpöpussina hartioille/alaselkään, jotka jumiutuvat välillä.

    VastaaPoista