maanantai 3. lokakuuta 2016

Viikonlopun tapahtumia



Viikonloppuun mahtui monenlaista menoa.  Viikonlopun aikana luontokin tuntui vaihtavan aurinkoisen syyskuun kylmäksi lokakuuksi.  Täällä satoi jo ensimmäiset rakeetkin maahan.


Perjantai-iltana täällä oli paikallinen syystapahtuma Hämärän kaupan ilta, jolloin pääkadun varsi on täynnä erilaisia kojuja ja tapahtumia.  Tilaisuus toimii myös erilaisille järjestöille ja koululuokille varainhankintailtana.


Sää sattui perjantai-iltana olemaan todella kylmä ja sadekuurojakin ropisi.  Ihmisiä riitti silti kadun varsille ihmettelemään ja juttelemaan.  Meidän ostokset koostuivat lähinnä lähikoulun leirikoulun hyväksi ostetuista leivonnaisista ja paikallisen viljelijän porkkanasäkistä.



Tarjolla oli myös kenttätykistä tarjoiltua ruishuttua.  Puuro oli tehnyt hyvin kauppansa ja vaikka ilta oli vasta alussa, niin sain ison kattilan pohjalta viimeisen annoksen.  Mutta oli se kyllä hyvää!


Lauantaina suuntasimmekin sitten tuonne suurempaan kaupunkiin, Mies autoa katsastamaan ja minä terveysmessuille.  Tapasimme Vävyn vanhemmat messujen läheisellä parkkipaikalla.  Miehet lähtivät omille asioilleen ja me messuille heti niiden auettua.  Kiertelimme aikamme erilaisissa pisteissä ja osallistuimme sitten Stressin hallinta luontaisin keinoin -luennolle.


Luento käsitteli pitkäkestoisen stressin syitä, oireita, vaikutuksia ja tietenkin sen hoitokeinoja luontaisin keinoin.  Luennoitsija oli tutkinut paljon asiaa ja kertoikin koko puolitoistatuntisen antaumuksella.  Koska luento liittyi luontaistuotteisiin vilahteli siellä tietenkin loppupuolella myös erilaisia luontaistuotepakkauksia.


Mieleen jäi hautumaan paljon asioita, onneksi otin myös paljon kuvia, jotta niitä voi nyt kotona lukea vielä uudelleenkin.  Tulihan sieltä tietenkin jotain ostettuakin ja maisteltua todella monenlaista.  Nauroimmekin, että kyllä meillä on nyt liukkaasti liikkuvat nivelet ja aivot terävinä, kun niin monia aiheeseen liittyviä tuotteita maisteltiin.  Itse ostin kookosöljyä, oli hyvä tarjous ja pidän kookoksen mausta.  Ostin myös kalaöljykapseleita, koska en syö ollenkaan kalaa ja olen jo pitkään miettinyt, että se puute pitäisi korjata, purkissa on puolen vuoden annos.  Vatsaa täyttämään ostin pellava-psyllium-marjaravintokuiturouhetta, jossa on 51 % kuitua.  Tätä voin laittaa marjojen tai viilin sekaan tuomaan täyttävämpää oloa.  Magnesium-sitraattijuomajauhepussit tuli kaupan päällisenä.  Tarjoukset messuilla olivat hyvät, ostokseni jäivät alle 50 euron.


Messuilla oli todella paljon mielenkiintoisia tuotteita ja asiaa, mutta jossain vaiheessa tuli tietoähky.  Ei enää jaksanut keskittyä.  Miehetkin soittivat ja ilmoittivat auton menneen katsastuksesta läpi ja  kiertäneensä jo kaikki varaosaliikkeet.  Niinpä sitten lähdimmekin yhdessä syömään ennen kotimatkaa.  Oli taas kiva, kun tuli lähdettyä, vaikka rahaa kuluikin, niin sai siitä taas niin paljon mielen virkeyttäkin.

17 kommenttia:

  1. Kylmää on meilläkin, mutta vain aamuisin. Tuota ruishuttua olisin mielelläni maistellut minäkin. Täytyy hauduttaa uunissa puolukka-ruispuuroa. Tuo tietoähky on hyvä sana sille, mitä usein tapahtuu, kun informaatiota tulee paljon kerrallaan. Mukavaa iltaa sinulle ja asuinkumppaneillesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, elukatkin pysyttelevät sisätiloissa mielummin, kun yöllä kylmenee jo kelit.

      Poista
  2. Mielenkiintoisen kuuloiset messut! Kuulostaa hyvin tapahtumarikkaalta viikonlopulta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vaihteeksi olikin paljon menoja samana viikonloppuna.

      Poista
  3. Oli varmasti kivat messut! Ja on siellä ollut jo aika talvista, kun rakeitakin on tullut. Mukavaa maanantai-iltaa! :)

    VastaaPoista
  4. Heippa mummo, tulethan lukemaan uuden postaukseni. Se on täyttä asiaa ja uskon, että lopussa kiitos seisoo. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva yllätys löytyikin lopusta. Kiitos. Maltoin lukea kuitenkin tekstinkin alusta loppuun, oli mielenkiintoinen asia.

      Poista
  5. Meilläkin on ollut pakkasen puolella, mutta ei sentään rakeita. Teillä oli mielenkiintoiset messut ja paljon nähtävää.

    VastaaPoista
  6. Syksysää.....etelän immeisenä ihmettelin, että oksennusta?? Rakeita ne olivatkin! =)

    VastaaPoista
  7. Kiitos, hyvää alkanutta viikkoa sinullekin.

    VastaaPoista
  8. Hyviä kuvia kivasta tapahtumasta. Kyllä se talvi tekee tuloaan meilläkin useampana yönä 4 astetta pakkasta Tänään kaivoin daaliat maasta. Hyvää alkavaa viikkoa :)

    VastaaPoista