lauantai 29. lokakuuta 2016

Linnut ja minä




Voi minun ihanaa sammalpalloani.  Linnut luulivat varmaankin, että kyseessä on siemenpallo ja nokkivat sen ihan pilalle sillä aikaa, kun olin poissa kotoa.


Siihen ne olivat nokkineet sammaleet terassin lattialle.


Samoin oli käynyt sammalkranssieni, joskin ei aivan niin pahasti kuin pallon.


Sammalpallon lopun vein suosiolla roskikseen, en alkanut sitä pakkasessa purkamaan.  Kranssin olin ajatellut viedä Miehen isän haudalle Pyhäinpäivänä, joten korjaisin sitä kuusen havuilla.  Toinen, vähemmän vaurioitunut, saa kelvata sellaisenaan.  Asettelee sen sitten vain huolellisemmin paikoilleen.


Ei siitä nyt järin kaunis enää tullut, mutta sormet olivat jo ihan jäässä tätäkin tehdessäni.  Sisälle en viitsinyt sammalkranssia viedä, siitä kun karisi sammalta lintujen sitä nokittua.
Kuusen havuja kävin lähimetsästä.  Luonto oli niin puhtaan kaunis, että tuntui ihan likaamiselta astella siellä ja jättää jalanjälkiä lumeen.


Tarjosin sitten linnuille vaihtokauppaa.  Ostin kaupasta niille energiajättipötkön ja ripustin sen läheiseen koivuun.  Jos te jätätte minun työt rauhaan, lupaan tarjota teille talven herkkupötköjä.


Ensin linnuista kiinnostui Kissa.  Se tyytyi katselemaan niitä ikkunan takaa.


Pikkukissa ei tyytynyt ikkunan takaa tarkkailuun vaan meni aivan puun alle.  Se ei ymmärtänyt, että se suojaväri, joka häntä kesäisin auttoi maastoutumaan luontoon, näkyy selvästi lunta vasten.  Linnut kävivät vain pudottelemassa lunta koivun oksilta kissan päälle.


Lopulta uteliaisuus voitti Koirankin.  Yllätin sen nuuskimasta koivun juurella.  
No, onpahan nyt linnuista sitten meille kaikille iloa.  
Jos vielä jättäisivät minun askarteluni jatkossa rauhaan.

20 kommenttia:

  1. Noinhan se minunkin sammalleelle kävi. Juuri pääsin miehelle kehumasta, että mukavaa, kun täällä ei linnut revi sammaleitani, niin eikös vaan repineet. ..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etsivät varmaankin ruokaa tai sitten vaan ovat uteliaita ;)

      Poista
  2. Samoin minun eturapulla ollut sammalpalloni oli nypitty niin, että jouduin ottamaan sen pois. Takapihalla pallot ovat onneksi toistaiseksi saaneet olla rauhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika erikoista tai sitten eivät vaan vielä ole löytäneet sinne takapihalle...

      Poista
  3. Voi mikä varmistus 😳 Meiltä linnut nokki takaterassille unohdetun shaalin ihan pilalle 😞

    VastaaPoista
  4. No voi harmi! Jospa nyt tyytyisivät energiapötköön. Mukavaa lauantaita! :)

    VastaaPoista
  5. Älä välitä meillä on kans muutamia kertoja nypitty sammalia yhdestä jos toisestakin paikasta. Viimeksi tänä aamuna nostin teranssin lattialta. Mikähän niitä noissa noin viehättää ??

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luinkin blogistasi miten linnut nokkivat asetelmiasi terassilla. Harmi.

      Poista
  6. Voi, voi. Oiskohan sammaleissa jotain ötököitä, kun linnut niistä kiinnostuu? Harmittaa se sinun pallosi kohtalo. Sinä maksat pahat teot hyvällä eli energiapötkölla, toivottavasti siivekkäät ymmärtävät yskän. Teillä on lumi pysynyt, meiltä suli pois jo. Hyvää ehtoota.

    VastaaPoista
  7. Ounou! Pahasti kävi pallon. Meillä on sammalkranssi saanut olla rauhassa - onneksi. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  8. No, johan tintit kepposen sinulle teki..

    VastaaPoista
  9. No voi! Minulta linnut hajottivat viikko sitten ostamani kranssin :( Kovasti linnun ovat toimeliaita. Pohdinkin tänään, pitäisikö laittaa linnuille ruokaa, että selviävät talvesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ainakin tuntuivat kovin vaativilta, koputtelivat seiniin ja katselivat ikkunasta, että eikö sitä ruokaa jo tule.

      Poista
  10. Kääk,melkoisia ryökäleitä.Joku vuosi sitten meiltä repostelivat vaahteran lehdistä tehdyn kranssin.Kukkakauppias kertoi,että kaikenlaiset pikkuötökät painautuvat talveksi niihin lehtirulliin ja linnut kaivelee niitä.Rapina ja kolina vaan kävi oven takana, kun linnut pitivät juhliaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruokaahan ne sieltä hakee, siksipä yritin vaihtokauppaa, mutta siitä huolimatta ovat tonkineet myös terassilla olleita käpyasetelmia.

      Poista