perjantai 14. lokakuuta 2016

Viipurin koirat



Kävin läpi kissojen ja Koiran lelukoreja.  Eipä siitä meinannut tulla mitään, kun Pikkukissa kiinnostui heti jokaisesta lelusta.


Koiran lelujen suhteen oli sama juttu.  Jos laitoin jonkin rikkinäisen lelun roskispussiin, kävi Koira sen hakemassa takaisin.  Sitten oli paljon sellaisia leluja, joilla ei oltu leikkitty ollenkaan.  Eihän kaikki miellytä kaikkia.  Meillä on myös paljon Koiran puruluupusseja, jotka eivät jostain syystä ole kelvanneet ja jääneet sitten käyttämättä.


  Löysin netistä Viipurin Koirat ry:n, joka toimii Viipurin löytökoirien hyväksi avustamalla kahta Viipurissa toimivaa koiratarhaa. Kesällä, kun kävimme Viipurissa näimme siellä paljon irtokoiria
ja mielestäni tämä kymmenen vuotta vanha yhdistys tekee tarpeellista työtä.  Kysyin heiltä, ottavatko he vastaan myös kissojen leluja.  Kyllä, nekin käyvät.  Pakkasin siis ison pahvilaatikon täyteen kissojen ja koirien leluja ja puruluita sekä lisäksi vielä niin paljon kuin mahtui päälle villasukkia koiratarhojen työntekijöille.  Minulla ei ole varaa antaa suuria summia rahaa hyväntekeväisyyteen, mutta tällä tavoin sain postimaksun 10,80 euroa hinnalla lähetettyä tarpeellista tavaraa paljon enemmän.


18 kommenttia:

  1. Ihana teko Viipurin koirien hyväksi :)

    VastaaPoista
  2. On kyllä hienoa, kun avustat Viipurin koiria!❤️

    VastaaPoista
  3. Kivan lahjan annat Viipuriin. Meillä koira ei syö kaikkia merkkejä noista puruluista. Olen antanut joskus naapurin koiralle, kun se on isompi.Meidän koiran syö pieniä ja pehmeitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidänkin tykkää mielummin pienemmistä ja pehmeistä. Joskus yritän tarjota noita kovempia, jotta hampaille olisi enemmän töitä, muttei ne oikein tee kauppaansa. Hyvää viikonloppua sinulle!

      Poista
  4. Hyvä antaa vähästään, paha ei paljostaankaan, sanoo vanha sananlasku. Hieno ele sinulta. Onneksi sinulaisia ihmisiä on. Itse olen tuonut katukoiran Kreetalta. Se ei muita kadulla asuvia auta, mutta onhan edes Hanilla koti. Hienoa viikonloppua teille.

    VastaaPoista
  5. Mahtavaa, kun autoit kodittomia koiria ja ihanin ajatus oli minusta, kun laitoit myös lämmikettä työntekijöille<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Villasukkia kun tulee tehtyä ihan liikaa omiks tarpeiks.

      Poista
  6. Oletpa sinä hyväsydäminen ihminen ❤. Kerrassaan mahtava teko.

    VastaaPoista
  7. Hyvä postaus...todella hienosti tehty.

    VastaaPoista