tiistai 4. lokakuuta 2016

Eläinten päivä 4.10.




Omat ihanat kaverit, teistä on niin paljon iloa ja seuraa.
En varmaan enää osaisi olla ilman näitä karvaisia kaveruksia.
Koira on lauman huolehtija.  Se valvoo mitä ympärillä tapahtuu, 
varoittaa ja toisaalta myös kielii, jos kissat ovat pahan teossa. 
Koira on myös mustasukkainen huomiosta,
mutta pitää Pikkukissaa pentunaan.   Ihana karvainen lohduttaja.


Pikkukissa, on joukon seikkailija.  Aina uteliaana työntämässä päätänsä joka paikkaan.  Mielipuuhia on hypätä autoon ja tutkia siellä paikkoja.  Pikkukissaa ei pieni pakkanen pelota, eikä pimeä.  Omia retkiään se tekee laajallekin alueelle, tulee mukaan saunaan ja postinhakureissulle.  Jos saisi valita, niin olisi aina ulkona.  Ulos se ei kuitenkaan osaa pyrkiä, istuu vaan oven edessä ja odottaa.


Sitten lauman nautiskelija.  Vanhempi Kissa on elänyt viisi ensimmäistä vuottaan pelkkänä sisäkissana ja suhtautuu siksi varauksellisesti ulkoilmaan.  Käväisee pikaisesti ulkona ja raapii ja naukuu oven takana sisälle päästäkseen.  Sisälle päästyään, tarkastaa ensin ruokakupit ja etsii sitten lämpimän nukkumapaikan.  Kissa juttelee myös mielellään, vastaa kysymyksiin maukaisemalla.
Teille kaikille ja muillekin karvaisille kaveruksille,
mukavaa, maukasta ja onnellista eläinten päivää!

12 kommenttia:

  1. Suloiset kissat ja koira sinulla. Eläimistä ja lemmikeistä on kyllä aivan uskomattoman paljon iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iloa kyllä riittää, ainakin tässä laumassa.

      Poista
  2. Aivan ihana koira ja ihanat kissat. Niistä on varmasti paljon seuraa ja iloa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivisin on tosi paljon seuraa, kun muuten olisin ihan yksin.

      Poista
  3. Ihania <3 Kiva, että on olemassa eläinten päivä :)

    VastaaPoista
  4. Mukavan näköinen karvatassulauma sinulla. Koirassasi on paljon samanlaisia piirteitä, kuin meidän Hanissa. Kiitos, kun muistutit Eläinten päivästä. On mennyt ohi korvien. Eläimet ansaitsevat oman päivänsä. Monelle ne ovat ainoita ystäviä. Mukavaa illan jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistin itsekin vasta kun sain lemmikkikaupasta tarjousviestin. Kiitos, mukavaa iltaa sinnekin!

      Poista
  5. Kerrassaan ihania karvakavereita :)

    VastaaPoista
  6. Ihanat lemmikit sinulla!😍
    Kiva, kun on eläintenpäivä!

    VastaaPoista