keskiviikko 12. lokakuuta 2016

Ompelupäivä


Viime viikolla, olikohan torstaina, kun  pidin ompelupäivän.  Minulla oli kertynyt muutamia jo valmiiksi leikattuja paloja, jotka vain odottivat sitä ompelusysäystä.  Sitten torstaina oli jo pakko tarttua toimeen, koska tarvitsin viikonlopun vierailua varten tuliaiskassin.
Nämä iloiset sienikassit menevät joululahjakasseiksi sienestyksestä pitäville.



Tämä musta kissakassi taas lähti jo viikonloppuna uuteen kotiin.  Tein sellaisen vähän reilumman, johon mahtuu pienet kauppaostokset tai sitten kirjastokirjat.  Tämä kangashan on Ikean kissaverhoa, joka on vähän tukevampaa puuvillasekoitetta.


Kulmat muotoilin, joten sain leveämmän pohjan.  Pohjalle ompelin irrallisen pohjapalan paksusta pahvista ja oranssista kissakankaasta.


Kun sitten ompelukone oli jo lämmitelty, niin ompelin kauan koneen vieressä odottaneet lasten liinavaatteetkin loppuun.  Vaaleanpunaisen pussilakanan tein jo aiemmin  mummolasänkyyn
mutta silloin kangas ei riittänyt tyynyliinaan.  Tilasin jo heinäkuussa lisää kangasta ja nyt vasta sain aikaiseksi ommella ne valmiiksi.  Turkoosin siniset ovat jo sitten odottamassa pikku Prinssiä.
Valkoisen aluslakanan puutteen ratkaisin ostamalla Sokoksen 3+1 päiviltä Finlaysonin lakanan ja halkaisemalla sen. Sain nyt sitten molemmille pikku kuninkaallisille omat aluslakanatkin edullisesti.
Nopeasti sitä saa valmista, etenkin tällaisia helppoja suoria saumoja ommellessa, 
se aloittaminen on aina vaikeaa. 




24 kommenttia:

  1. Kivoja ompelutöitä olet tehnyt. Kassit ovat varmasti mieluisia lahjoja ja nuo lasten liinavaatteet ovat niin kauniita. - Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
  2. Kauniita ovat, ompelemasi kassit.. samaten nuo lasten liinavaatteet. Kankaat ovat myös ihania.
    Mukavaa keskiviikkoa sinulle:)

    VastaaPoista
  3. Oletpas ommellut ihania juttuja!❤️

    VastaaPoista
  4. Ihania kasseja olet tehnyt ♥ Erityisesti tuo sienikangas on kivaa, mistä olet sellaista löytänyt?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sienikangas on PaaPiin kankaita, ostin joskus kesällä alesta.

      Poista
  5. Kivat kuosit kasseissa ❤️Ihania onpeluksia ❤️

    VastaaPoista
  6. Voi, miten ihailen tuotteliaisuuttasi. Sanottakoon se taas kerran. Kyllä läheistesi kelpaa, kun hemmottelet heitä kauniilla, itsetehdyillä lahjoilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) Tuottelias ehkä olen, kun "vauhti" iskee päälle, kun vain oppisin tekemään vielä taidokkaampia töitäkin.

      Poista
  7. Minulla on kanssa usein jumi,etten vaan saa aloitettua juttuja.Sitten kun aloittaa niin valmista tuleekin yllättävän nopeasti:)
    Ihania ompeluksia olet taas tehnyt.Minäkin ihailin tuota sienikangasta,tosi kiva idea sienestäville ystäville:)

    VastaaPoista
  8. Tosi ihania ompeluksia! Olet kyllä ahkera! :)
    Mukavaa keskiviikko iltaa! :)

    VastaaPoista
  9. Aivan ihana kissakassi:) Olet tosi ahkera ja taitava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ;) kissakuvallisia tuntuu löytyvän (ja valmistuvankin) enemmän kuin koirakuvallisia.

      Poista