torstai 13. lokakuuta 2016

Ideoita pikkulahjoihin



Tuoreessa muistissa on vielä ne tuskaiset joulunalusajat, jolloin piti keksiä joulumuistamisia lasten hoitotädeille, piano-opelle, kerho-ohjaajille, kummeille yms.  Lahjojen piti olla jotain pientä, kuitenkaan ei mitään turhaa, 
ei mielellään taas suklaarasiaa eikä mitään kallista.
Nyt, kun mietin joulukalenterivaihtoon sopivia juttuja, mietin samoja asioita. Sitten sain ahaa-elämyksen Puna-apila-blogia lukiessani.  Yrttituotteet.  Niitä voi jokainen käyttää, niistä löytyy sekä arkeen tarvittavia maustesekoituksia että hemmottelukylpyjä.  Niitä voi antaa kenelle tahansa ja ne ovat hyödyllisiä eivätkä jää kaappiin pyörimään.


Tilasin Yrttipajalta kokeiltavakseni erilaisia maustesekoituksia ja muita tuotteita.
Itse en ole hyvä tunnistamaan yrttejä ja vielä huonompi niitä keräämään ja kuivaamaan, siksi mielummin tilaan ne valmiina.  Yrttipajan tuotteet ovat kotimaisia ja itseäni viehätti nettisivuilta lukemani tarina uuden yrittäjän innokkuudesta alaan.  Yleensäkin, jos vain pystyn, kannatan mielummin kotimaisuutta, luotan paremmin tuotteiden valvontaan ja aitouteen.
Keisarin keittomausteella haluan korvata lihaliemimausteet, joissa on aivan liian paljon suolaa.  Pikku Prinsessan myötä olen aiempaa enemmän kiinnittänyt huomiota suolan käyttöön.  Tässä yrttiseoksessa ei ole ollenkaan suolaa.  Keittomaustetta kokeilin jo nakkikeittoon ja pienellä määrällä tuli todella hyvä maku.  Tykkäsin.  Saisikohan näitä isommissa pakkauksissa?
Nokkosjauheesta taas haluan tehdä nokkoslettuja.  Nokkosessa on paljon c-vitamiinia ja rautaa. Valmiina jauheena sitä tulee helpommin käytettyäkin.


Jalkakylpy, löylytuoksu ja virkistävä kylpy pakkauksista teen niitä pieniä paketteja.
Siihen tarvitaan vain jotain kivaa kangasta, itseltäni löytyi valoverhon pala, jotain nauhaa ja kortteja.
Yhdestä pakkauksesta tulee kolme pientä lahjaa.
Kortteihin voi joko tulostaa käyttöohjeen Yrttipajan sivuilta tai kirjoittaa itse sen.
Tällaisten pienten pakettien hinta jää alle kahden euron.
Tietenkin kylpy- tai tuoksupaketin voi antaa "kokonaisenakin", jolloin se ilahduttaa pitempäänkin, 
hintakin vain reilun vitosen.
Pikku pussitkaan eivät ole kertakäyttöisiä, vaan ne voi kuivattaa ja käyttää sitten uudelleen.


Hoviväen jalkakylpy ja villasukat sopivat myös hyvin kirjekuoressa postitettavaksi.
Siihen jos lisää vielä Herttuattaren hyvä uni teepakkauksen, saa jo näyttävämmän lahjan.
Mahdollisuuksia on todella monia.  Olen aivan innostunut löydettyäni nämä tuotteet ja tiedän saavani kootuksi monta hyvää lahjapakettia ilman turhaa stressiä.


31 kommenttia:

  1. VArmasti vastaanottaja tykkää tuollaisesta paketista.:)

    VastaaPoista
  2. On kivoja lahjaideoita! Varmasti ilahduttaa! :)
    Mukavaa torstaita! :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos mukavien lahjaideoiden jakamisesta. Kyllä se joulu kohta tulee! - Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  4. Kiitos joululahjavinkeistä. Kunpa tänä vuonnaminäkin osaisin aloittaa ajoissa tuon "homman".
    Kivaa torstaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, vaikka sitä kuinka aina miettii, niin viime tippaan jää silti.

      Poista
  5. Ihana lahjaidea ja mukava saada tuollainen hemmoittelupaketti:)

    VastaaPoista
  6. Ihania juttuja, löytäisivätpä tiensä tänne meille! Oikein mukavaa viikonloppua Sinulle!

    VastaaPoista
  7. Hyviä ideoita, aina on tosiaan se ongelma, miten muistaa yleensäkin tiettyjä tahoja niin, että vie tarpeellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä kyllä ovat tarpeellisia ja tulevat käytetyiksi.

      Poista
  8. Kivoja lahja ideoita!
    Mukavaa torstai päivää sinne!

    VastaaPoista
  9. Loistavia lahjaideoita. Tuollaiselle lahjalle, sen saajakin antaa arvoa. Kiitos vinkeistä <3

    VastaaPoista
  10. Hyviä ideoita! Ei aina sitä perinteistä suklaarasiaa.

    VastaaPoista
  11. Mukavia kirjoituksia ja kuvia kun selasin tuonne alaspäin muutaman kirjoituksen verran.

    VastaaPoista
  12. Ihania ideoita pikkulahjoihin <3 Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista