maanantai 24. lokakuuta 2016

Sammalkranssit ja -pallo



Keräämistäni sammaleista ja joskus pari vuotta sitten kanaverkoista muovailemistani kranssipohjista 
kokosin pari sammalkranssia.
Nostin kranssin päälle sammalmattoa, muotoilin sitä käsissäni ja sitten pyörittelin ohuelle metallilangalla.  
Paljon nopeampaa ja kivuttomampaa kuin havuista tekeminen.


Ensimmäisestä tulikin ihan sopusuhtainen kranssi.  
Toisesta tuli ehkä vähän liian muhkea.  En osaa kuvitella laittavani sammalkranssia oveen, mielestäni ne sopivat parhaiten kynttilän kanssa haudoille.  Ehkä viemmekin ne Pyhäinpäivänä tai  isänpäivänä Miehen isän haudalle.


Yhden kranssikehikon puristelin palloksi ja kokosin sen ympärille sammalta metallilangalla kiinnittäen. Sammalpallo roikkuu nyt terassilla ja odottaa jotain koristetta.  
Mitä, en vielä oikein tiedä?


26 kommenttia:

  1. Kauniita,luonnonmateriaalista tehdyt koristeet on parhaita:)
    Minä tein joskus kuukausi sitten erilaisia kransseja naapurikylän kukkakauppiaalle ja täytyi todetä, että varsinkin kataja on aika pisteliäs matsku.Muut tein männystä,kuusesta,jäkälästä ja kanervasta,mutta sammalta en kokeillut tällä kertaa muuta kuin pohjan pehmusteeksi.Tykkään sammalesta ihan hirmu paljon ja heti tuli ajatus että tuommoiset sammalpallot olisi kivat ison kiven päällä tai maitotonkan päällä oven pielessä.Sinun blogista saa niin paljon inspiraatiota ettei aika meinaa riittää toteuttamiseen:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäkälästä minäkin haluaisin kokeilla. Pitääkö se liimata?

      Poista
    2. Minä sumutin kuivunutta jäkälää hieman, että siitä tuli "joustavampaa" ja sitten kiinnitin rautalangalla samalla tavalla kuin havut.Varovainen tosin saa olla kun lanka helposti pätkäisee jäkälän poikki.Tein itseasiassa yhden niin että kiinnitin yhden "raidan" jäkälää ja seuraavaksi raidan kanervaa, jonka sai vetää napakammin kiinni ja samalla myös varmistui jäkälän paikallaanpysyvyys.

      Poista
    3. Tuo vuorotellen kiinnittäminen voisikin olla parempi ja tulee varmasti kaunis. Kiitos neuvoista :)

      Poista
  2. Ihanat kranssit! Sammal on niin kaunista näissä!

    VastaaPoista
  3. Hienosti hyödynnetty luonnon omaa materiaalia. Lopputulos on kaunis. Minä en edes yritä toteuttaa kaikkia ideoitasi, mutta olen harras ihailijasi.

    VastaaPoista
  4. Jaksoit sittenkin, ihana juttu :) Todella kauniita kransseja, voin kuvitella miten ihana niitä on tunnustella ja tuoksutellakin. Täytyisköhän munkin vielä sen kassin kanssa lähteä...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun saa muiden (kuten sinun) blogeista innostusta niin saa sitten itsekin aikaiseksi ;)

      Poista
  5. On tosi kauniita! Itse olen havukransseja tehnyt, mutten sammal. Voisi joskus kokeilla :)
    Mukavaa maanantaita!:)

    VastaaPoista
  6. Olitpa mukava uusi blogituttavuus. Onnea vuoden 2016 haasteiden kanssa, hyvin näytti menevän :) Voi villalangat, niitä on kyllä minullakin vähän joka kulmassa, vaikka en edes joka vuosi ehdi enää kutomaan. Kädet myöskään oikein kestä kun tietokoneella / leipoessa tulee niitä niin käytettyä.

    VastaaPoista
  7. Ihania kransseja olet tehnyt ja pallo on hauska :)

    VastaaPoista
  8. Hei, Mummo..täällä ollaan.. voi vitsit ihana blogi..tänne jään vakkariksi.. mukavaa kun tulit Kotipellolle myös ja onnea arvontaan!.. Taidanpa tänään pyöräyttää sammalpallot meillekin..

    VastaaPoista
  9. Ihanaa kun löysin tämän blogin! :) Seuraan innolla. Terveisin 50+ ja kissa

    VastaaPoista