perjantai 21. lokakuuta 2016

Maisemanvaihdos piristää



Nyt muutaman viikon ajan Koira on ollut todella huono syömään.  Yleensäkin tämä rotu on herkkävatsaista ja nyt Koira on oireillut normaalia enemmän, vaikka mitään ruokavaliossa ei ole muutettu.


Onneksi vinkuu ja tulee käpälällään herättämään yölläkin, kun tulee tarve päästä ulos.  Silti aamuyöstä aamutakissa pihalla värjöttely ei ole mukavaa ja etenkin, kun sen jälkeen alkaa pyllyn pesu.  Pitkäkarvainen Koira ja löysä vatsa ei ole hyvä yhdistelmä.  


Olen yrittänyt ulkoiluttaa Koiraa normaalia enemmän ja säännöllisemmin ja minimoida kaikenlaiset ylimääräiset herkut ja napostelut.  Yleensähän Koira kulkee mukanani arjen askareissa ja ulkona puuhaillessani, mutta nyt olen käynyt Koiran kanssa lenkillä kauppareissujen yhteydessä tuolla "ihmisten ilmoilla".  Ajattelin, että jos se piristäisi ja saisi vatsan toimimaan normaalimmin.


Olemme näillä reissuillamme löytäneet uusia paikkoja, joihin ei muuten vaan tulisi mentyä.  Eilenkin paikallisessa S-marketissa piipahtaessani kävimme sitä ennen kävelemässä ja löysimme mukavan reitin aivan joen varressa.


Koira on ollut vähän nolona ripulinsa takia eikä oikein suostu katsomaan kameraankaan, mutta selvästi on pirtempi ja ruokakin maistui paremmin, kun olimme käyneet eri maisemissa.


Kaipaa se Koirakin näköjään piristystä siinä missä omistajansakin.


14 kommenttia:

  1. Kurjia tommoiset vatsavaivat :( Oletko koittanut maitohappobakteeria laittaa ruokaan? Auttaa meillä yleensä löysään vatsaan.

    VastaaPoista
  2. Kyllä ne koirulitkin oireilee. Itse annan matolääkkeen säännöllisesti 2x vuodessa näin syksyllä siis se toinen,sillä meidän koira syö kaikkea mahdollista. Nestettä kai juo riittävästi.? Ja jos ei helpota niin lääkäri käyntihän se sitten. Oma koirani reagoi ruokamuutoksiin tosi herkästi,joten enpä juuri muuttele sitä. Mutta ulkona kun on yleensä aina niin en pääse vahtiin mitä kaikkea sieltä napsii suuhunsa, kultainen noutaja siis. Ja perso jopa mullalle :)Pikaiset paranemiset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, mekin madotetaan kaks kertaa vuodessa sekä koira että kissat. Nestettä kyllä juo onneksi kunnolla, ruokailu on vähän sitä sun tätä, jos pikkkukissa menee ärsyttämään lähellä ruokakippoa, niin silloin koirakin syö, muuten käy vain katsomassa. Ennenkin on ollut tällaisia kausia, nyt vaan tuntuu pitemmältä.

      Poista
  3. Voi ressukkaa, paranemista toivon!

    VastaaPoista
  4. Voi toista, pikaista paranemista koiralle! Ja mukavaa päivää teille molemmille! :)

    VastaaPoista
  5. Voi ressua...mä tiedän niin ton pitkät karvat-löysä vatsa-yhdistelmän...ei hyvä. Onneksi nyt on lyhytkarvainen koira. Meijän koirulilla oli kans maha sekaisin, mutta taisi olla matolääkkeestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me ei vielä ennätetty edes syksyn matolääkettä antamaan. Nyt pitää antaa vatsan ensin rauhoittua ja vasta sitten matolääkkeet.

      Poista
  6. Tosi kauniita maisemia siellä. Meidän koira on vähän samanlainen, kääntää päänsä kun ottaisin siitä kuvaa. On se kurjaa toi vatsan toiminta, ei mikään helppo juttu, kun pitää aina pestä. Muuten meilläkin on ollut saman rotuinen koira, mutta ruskea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin se pesu on tosiaankin aika inhottavaa sekä pesijälle että koirallekin.
      Mukavaa viikonloppua sinulle!

      Poista
  7. Ihana koira teillä!😍
    Toivottavasti paranee pian!

    VastaaPoista