maanantai 20. kesäkuuta 2016

Mummoblogi



Nyt sen sitten keksin.  Blogini on mummoblogi, käsitteleehän blogini mummona olemisen ihanuutta, elämää mummon silmin katsottuna. Mummoblogiin kuuluu tietenkin myös käsityöt, koska eikö mummoiluun aina yhdistetä jotain omatekoista.  En oikein osaa laittaa blogiani lifestyle-osioon, koska en ensinnäkään kannata sitä, että kaikki asiat pitää esittää vieraalla kielellä ollakseen hienompia ja toisaalta en kuulu niihin kiiltokuvabloggaajiin, jotka esittävät steriiliä kotiaan, jossa ei elämisen merkit näy.  Monta kertaa tuollaisen blogin kuvia katsellessa tulee mieleen, että miten siellä asutaan.  Onko lapsilla (ja miehellä) kielto levitellä tavaroitaan, pysytellä omissa huoneissaan ja tulla keittiöönkin vasta luvan saatuaan eli kun äiti on kuvannut ensin ruokatarjoilun.
Sitten on nämä kosmetiikkablogit, jotka pursuavat yhteistyöpostauksia ja monia tarpeettomia tuotteita, joita on pakko esitellä, kun ne on saanut jostain ilmaiseksi.   Elääkö jotkut tosiaan noin? Ehkä.  Ehkä olen todellakin mummoutunut niin, etten ymmärrä tätä nykymenoa. Toisaalta pidän kuitenkin itseäni melko nykyaikaisena ja työelämästäkin jäin vasta puolitoista vuotta sitten pois.  Enkä niissäkään yhteydessä tavannut ketään sellaista, joita lifestyle-blogeissa esitellään. Joskus tuntuu, että ihmiset unohtavat, että suurin osa Suomesta on kehäkolmosen ulkopuolella.  On paljon paikkoja, joissa nettiyhteydet eivät vieläkään toimi.  Löytyypä vielä jopa paikkoja, johon ei ole vielä vedetty sähköjäkään.  Ja ne tieyhteydet, olen täällä itärajan tuntumassa hämmästellyt itsekin, miten huonojen yhteyksien takana asuu paljon ihmisiä.  Ylä-Valtimolla käydessämme ajoimme mielestämme "täysin korpeen", siellä oli kuitenkin lukuisia taloja, isoja maatiloja, hevostalleja yms. Todella elävää ja kukoistavaa maaseutua.  Uusi kokemus itsellenikin.  Tänne eka kertaa tullessani, luulin pääseväni aivan asumattomalle alueelle, mutta koko 25 km matkalla oli lukuisia postilaatikoita tien varressa, muutama matkailuyritys ja nuoria asukkaita.  Jokaisella meistä lienee omat harhakäsityksensä ja niitä olisi hyvä välillä tuulettaa muutenkin kuin mummoblogissa.


4 kommenttia:

  1. Mummoblogi voisi olla minullakin. Liityin äsken blogisi jäseneksi, sinäkin voit liittyä minun blogiini. Olisi mukava saada uusia blogituttuja.
    Tuossa alempana kuva, jossa "ihmiset" olivat pellolla. Olen ennenkin nähnyt ton tyyppisiä sekä myös eläimiä ym. rekvisiittaa. Ihan kiva katsella.

    VastaaPoista
  2. Ollaan me mummoblogilaisia. Kävin äsken liittymässä blogisi jäseneksi, kiva blogiasi on lukea. Mukavaa, kun olet viihtynyt blogini parissa.

    VastaaPoista
  3. Hyvä postaus., todella hyvä.
    Oletko jo osallistunut kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista