keskiviikko 15. kesäkuuta 2016

Kelalle kiitos!


Kelalle kiitos siitä, että lääkekorvattavuudet on ajan tasalla ainakin minulla. 
 Sain eilen viestiä diabeteshoitajaltani, että hänellä olisi lääkäriltä viestiä.  Sovittiin sähköpostilla soittoaika ja minä sitten ajelin kännykän kuuluvuusalueelle odottamaan.  Lääkärin mielestä sekä pistettävän lääkkeen (se tosi kallis, noin 5 e/pv ilman kela korvausta) annoskokoa nostetaan että aloitetaan uusi tablettilääke.  Sekin melko kallista, jos joutuisi itse maksamaan.  Kelalle siis kiitos, että tämä Jardiance on saanut kela-korvattavuuden maaliskuusta alkaen.  Lääkkellä tuntuu kyllä olevan monenlaisia melko yleisiä haittavaikutuksia, joten saa nähdä miten siedän sitä.  Pistettävän lääkkeen Victozan annoskoon nostaminenkin aiheuttaa varmasti taas pahoinvointia aluksi.  Mietinkin, että siirränkö aloituksen vasta juhannuksen jälkeen, mutta aloitin nyt kumminkin tänä aamuna. Taidan tulla tämän diabetekseni kanssa kalliiksi veronmaksajille, etenkin kun nyt vielä olen työkyvyttömyyseläkkeelläkin.  Puolustuksekseni täytyy sanoa, että maksoin minäkin niitä veroja lähes neljäkymmentä vuotta, joten nyt sitten saan jotain takaisinkin.


Vielä noita lääkkeitä jää itsekin maksettavaksi.  Verenpainelääkkeeistä suurin osa sekä sitten nämä ns. pakolliset  eli Primaspania olen joutunut käyttämään siitä saakka, kun kohonneet verensokerit huomattiin eli noin 15 vuotta ja suussa olevan punajäkälän vuoksi joudun käyttämään erikoishammastahnaa, joka ei vaahtoa, ei maistu miltään, mutta ei ärsytä suutakaan.  Olisihan se niin paljon helpompaa, taloudellisempaa ja kivempaa, ettei näitä sairauksia olisi.  Hoitajat ovat yrittäneet vakuuttaa, että diabeteskaan ei ole oma syyni, perimällä on siinä niin voimakas vaikutus ja sairastamallani raskausajan diabeteksellä myös. Välillä kuitenkin sitä syyttää itseään, kuten niin monesta muustakin asiasta.

4 kommenttia:

  1. Minäkin tässä odottelen koska minulla toi katto täyttyy. Hyvin ovat huolehtineet katon täyttymisestä. Apteekissakin tietävät melkein ennemmin kuin minä.
    Paljon minullakin on sellaisia apteekista ostettavia joita Kela ei korvaa ollenkaan.
    Mutta sairauden takia niitä on käytettävä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, joskus se tuntuu epäreilulta, kun joutuu niin paljon lääkkeitä hankkimaan ja maksamaan ja vielä kärsimään sairauksista, mutta minä ainakin ajattelen, että onneksi olen tämänkin kuntoinen, paljon on vielä huonompi kuntoisia ja niitä, jotka joutuvat vielä enemmän lääkkeitä käyttämään.

      Poista
  2. Minullekin määrättiin juuri samoja tabletteja ja valitettavasti niistä tuli erittäin rasittava oire:(.Hoitajan mielestä tosin ei aihetta neuvotella lääkärin kanssa ja maitohappotabujen pitäisi auttaa.Parhaillaan testailen miten käy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Miulla ei vielä ole ilmennyt rasittavia oireita ;) toivottavasti ei tulekaan.

      Poista