maanantai 6. kesäkuuta 2016

Viikonloppureissu



Kun on pitkä matka kaikkialle, niin syntymäpäiväjuhlissa käyntiinkin pitää varata useampi päivä.  Perjantaina menimme jo Tytön ja Vävyn luo, josta lauantaiaamuna lähdimme ajelemaan kohti Helsinkiä.  Koska oli ns. valmistujaisviikonloppu, niin molemmat koiranhoitopaikkamme olivat yo-juhlissa, joten jouduimme ottamaan Koirankin mukaamme.  Tytön ja Vävyn kissa halusi näyttää Koiralle, kenen koti tämä oikeastaan on ja valtasi paikkansa sängystämme.


Koira sai hotellista namipaketin tervetulolahjaksi.  Olihan se Koirallekin stressaavaa, kun ympärillä oli paljon ihmisiä, piti liikkua liukkaita ja kiiltäviä laittioita pitkin,  matkustaa hissillä ja vielä yöpyä täysin vieraassa paikassa.  Ulkoiluympäristökin oli aivan erilaista kuin täällä itärajalla.


Yövyimme ostoskeskuksen ja viihdekylpylän yhteydessä olevassa suositussa hotellissa sen erikoistarjouksen vuoksi.  Näkymä hotellin ikkunasta ei ollut kummoinen.


Silti Koira innostui valtavasti, kun keksi, että nousemalla sängylle, näkee ulos kahdeksannesta kerroksesta.  Siinä se istuikin pitkän tovin ulos tuijottaen.


Koiran matka ei ihan ongelmitta sujunut.  Sunnuntaina aamuyöstä se pyrki ulos ja onneksi lähdimmekin aamukävelylle, koska Koiran vatsa oli mennyt aivan sekaisin stressistä.  Tulomatka olikin sitten mielenkiintoinen.  Pysähdyksiä, ulkoilua,  pyllyn pesua, käsien pesua, veden ja käsipyyhkeiden etsimistä ja ajamista ja taas pysähdys jne.


Aamupala hotellilla oli reissun parasta antia.  Jälkiruokapöydässä oli suklaasuihkulähde, johon mummokin ihastui ja jonotti lasten seassa vaahtokarkkeja kastamaan.


Smoothiebar oli taas sitä terveelllistä valikoimaa.  Söimme itsemme aamiaisella niin täyteen, että ajoimme pitkälle iltapäivään ennen seuraavaa ruokailua.


Ja se reissun varsinainen tarkoitus oli pikku Prinsessan 2-vuotissynttärit lauantaina.  Miniä oli siskonsa avustamana valmistanut monenlaista suolaista ja makeaa herkkua.  Pikku Prinsessa oli kovassa vauhdissa, iloinen siitä, miten kaikki läheiset olivat paikalla ja hän huomion keskipisteenä.  Vauhdissa myös siksi, että sai maistaa synttäriherkkujaan ja makeaan tottumattomana kävi sitten vähän ylikierroksilla sokerihumalassa.  


Tänä aamuna postinhakureissulla Koirakin oli jo reippaana.  Ruokakin maistui ja Pikkukissan vahtiminen oli taas mieluisaa. 


5 kommenttia:

  1. Meillä on villakoira (pieni) se ainakin stressaantuu liiasta pitkästä matkasta ja uusista paikoista. Ei tahdo keskittyä mihinkään.
    Onneksi nyt teillä on kaikki hyvin. Kiva toi suklaajuttu.
    Synttärit ovat yleensä ne kaikkein ihanimmat, varsinkin lastenlasten !!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulin, ettei koira stressaantuisi noin paljoa,kun ympärillä oli tuttu porukka, mutta uudet paikat ja pitkä matka stressasivat näköjään.

      Poista
  2. Voi hauveli parkaa! Tuollainen suklaa olisikin herkkua!

    VastaaPoista
  3. Voi hauveli parkaa! Tuollainen suklaa olisikin herkkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi Koira on nyt rauhoittunut ja vatsakin kunnossa. Koti paras.

      Poista