perjantai 17. kesäkuuta 2016

Lanttukukkoa, kiitos



Koska asumme kaukana kaikesta, niin kaikki asiat joutuu hoitamaan vähintään 30 km päässä kotoa.  Se tietää aina autolla ajoa ja kahta autoa perheessä.  Mies käy toisella töissä ja minulle sitten jää toinen, jolla pääsen lääkäriin, hoitajalla ja muille asioille.  Yhden auton kanssa se ei onnistuisi, vaikka Mies hoitaisikin kauppa-asiat.  Joukkoliikennettä kuin ei näy.  Silti minua aina harmittaa polttoaineen kulutus ja yritänkin aina kerätä samalle päivälle menoja, jotta pääsisi mahdollisimman harvoilla ajokerroilla.  Siksi jo lähtiessäni minulla on monenlaista kassia ja nyssäkkää milloin mihinkin menossa.


Ja takaisin tultaessa lähes sama määrä. Tällä viikolla tuli kaksi käyntiä  "kylillä" ja se vähän harmittaa.


Lääkkeitä piti taas käydä ostamassa.  Jos haluaa Kela-korvattavuuden, niin siinä on säännelty tarkat rajat, esim.  milloin saa uuden erän hakea.  Tänäänkin apteekkiin meni yli 70 euroa ja tästä siis puuttuu vielä pari reseptilääkettä ja muutama reseptivapaa lääke.  Nämä riittävät taas kolmeksi kuukautta. 


Lähdin aamulla aamupalan jälkeen liikenteeseen ja vaikka minulla olikin pari omenaa eväänä, niin nälkä jo vaivasi kotimatkalla.  Kävin lähikaupassamme (25 km) ja sinne oli tullut juuri tuoreita lanttukukkoja paikallisesta leipomosta.  Se tuoksu, joka lämpimästä lanttukukosta tulee, on vastustamaton.  Pakko oli ostaa, vaikka normaalihinta 14,90 euroa ei kovin edullista ruokaa olekaan.  Toisaalta tämä on myös perjantain herkuttelutuote.  Parempi kuin pitsa näin diabeetikolle.  Ja riittäähän siitä syödä toisenkin kerran, molempien.


2 kommenttia:

  1. Sulla näyttää myös olevan kauppakassillinen noita lääkkeitä kuten mullakin. Rehkiä ei sais kerralla paljoa, minäkin olen reporankana ollut jo toista päivää.
    Harmittaa kun ei pysty tekemään vaikka haluja olis. Joskus he halut on kateissa ton kivun takia.
    Omalla autolla minunkin pitää mennä, ei ole joukkoliikennettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, se kait siinä eniten harmittaa, että kun haluja olis tehdä eikä sitten pystykään. Lääkkeitä löytyy pienen apteekin verran ;)

      Poista