keskiviikko 22. kesäkuuta 2016

Kissat ja koirat



Olin tänään iltapäivän poissa kotoa ja heti olivat kissat olleet ikävissään.  Ovat varmaan tottuneet siihen, että olen kotona ja ohimennen silittelen niitä.  Ensin Pikkukissa tuli jo ulos puskemaan ja tervehtimään, sitten Kissa sisällä hakeutui lähelleni ja puski ensin ruusuja, haisteli niitä, sitten kun yritin ottaa kuvia kukista, niin puski minua niin, ettei tarkennus oikein onnistunut.
 

Allaolevan tarjottimen teksti pitää niin paikkaansa.  Kissa on ottanut tavakseen tulla pöydälle pötköttelee, jos sitä ei muuten huomata.  Pikkukissa taas makoilee pihamaalla, milloin hiekkatiellä, milloin nurmikolla.  


Sitten, kun Kissaa ja Pikkukissaa komentaa, niin Koira tulee heti kärppänä paikalle ja aloittaa oman komentelunsa.  Eilen mökkinaapurit tulivat mökillään käymään pitkästä aikaa ja heti juoksi pikkukoira terassimme oven taakse haukkumaan ja Koiraa ulos hakemaan.  Sitten ne taas kulkivat pitkin polkuja peräkkäin. Pikkukoiran isäntä sanoi, että jo mökkitielle käännyttäessä koira yritti ulos, kun tunnisti, mihin ovat tulossa.  Tänä aamuna jo ennen aamupalaa, kuului taas tuttu haukahdus oven takaa ja pikkukoira odotti Koiraa pihalle.  Hauskat kaverukset.


2 kommenttia:

  1. Tooooosi söpöt kissakuvat - mutta missä ne KOIRAT?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koirista vain juttua tällä kertaa, olivat niin vilkkaita, etten saanut samaan kuvaan kuvattua.

      Poista