tiistai 28. kesäkuuta 2016

Ihana mummonen



Pikku Prinsessa jäi kolmeksi päiväksi ja kolmeksi yöksi mummolaan äidin ja isän lähtiessä käymään kotonaan Helsingissä.  Poika kysyi aiemmin, että autatko pikku Prinsessan hoidossa, kun Miniä tekee opinnäytetyötään ja hän kävisi pari kertaa golfaamassa.  Lupasin, vaikka silloin oletin, että hän tarkoittaa lähikaupungin kenttää. Onhan pikku Prinsessa ollut aiemminkin yötä mummolassa, esim viime kesänä Ilosaarirockin aikaan  ja muutamia muitakin kertoja, muttei kuitenkaan näin montaa päivää ja yötä.


Eihän se pienen lapsen hoito suju niin luontevasti enää kuin aikoinaan omien lasten kanssa.  Nyt lapsen läsnäolo vaatii koko huomiokyvyn ja läsnäolon ja muut työt jäävät siihen hetkeen, kun pikku Prinsessa nukahtaa.  Päiväunien aikaan pystyy jotain tekemään, vaikka toisaalta pienet päiväunet tekevät mummollekin hyvää.  Ennen sitä osasi tehdä kotihommia lapsen hoidon sivussa. Nyt ruuankin valmistelu on turhan hankalaa, saati sitten pyykin pesu tai siivoaminen.  Onneksi pikku Prinsessa on reipas kävelemään, joten pystymme yhdessä käymään postilla ja Koiran kanssa pissilenkillä. Hetken hän viihtyy myös Muumeja katsellen, jolloin ruuan lämmitys onnistuu.  Silmällä kuitenkin pitää pitää kokoajan, sen verran nopealiikkeinen ja utelias pikku Prinsessa on. Mummon mieltä lämmitti tänään kovasti, kun pikku Prinsessa leikki pikku karhua ja höpötteli itsekseen ja sanoi välillä: ihana mummonen!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti