sunnuntai 21. elokuuta 2016

Voiko hääpäivää muuttaa myöhemmin?



Siis, tarkoitan, että ilman avioeroa ja uudelleen vihkimistä.
Tämä  kysymys vaatinee selityksen.
Viime yönä en saanut unta.  Ei, en katsonut epäonnista keihäänheiton finaalia enkä valvonut liiasta kahvin juonnista.  En vain saanut unta.  Ja yöllä, kun valvoo, sitä ajattelee monenlaisia asioita, jotka sitten päivänvalossa näyttäytyvät monesti aivan erilaisilta.


Sitten asiaan.  Meidät vihittiin maistraatissa viime elokuun alussa.  Päivä valikoitui siksi, mikä aika oli silloin vapaana ja mikä päivä oli virallisesti ensimmäinen mahdollinen.  
Tarkoitus oli jo aikoinaan mennä naimisiin 10.10.10 tai viimeistään 11.11.11, olihan kihlajaispäivämme 09.09.09.  Miksi sitten nyt tuli kiire?
Olin jo kauan ollut totaalisesti kyllästynyt olemaan vain tyttöystävä tai että miestä puhuteltiin poikaystävänäni.  Olimmehan jo kuitenkin yli viisikymppisiä, yli kymmenen vuotta yhdessä olleita.  Viimeinen pisara taisi olla, kun Miehen pomo esitteli minut pikkujouluissa Miehen tyttöystävänä.  Muilla oli avovaimot tai aviovaimot.  Esitin Miehelle, että naimisiin mennään ennen Pojan häitä tai sitten puretaan kihlauskin, koska kihlaushan on lupaus naimisiin menosta ja sitä lupausta hän ei ollut pitänyt.  Pojan ja Miniän hääpäivä oli jo sovittu vuotta aiemmin 15.8.15 ja muistutin hyvissä ajoin keväällä tästä Miehelle.  Hän ei kiirehtinyt asiaa, sanoi vain, että kyllä se ennättää.  



Niinpä sitten kävi niin, että virallinen kuulutusaika vei ajan elokuun alkuun, vaikka takaraja piti olla heinäkuu.
Heinäkuu siksi, että päivä ei olisi liian lähellä Pojan häitä ja toisaalta siksi, 
että olin jo aikoinani viettänyt 23 hääpäivää elokuun alussa.
Sitten kävi niin kuin kävi.
Emme viettäneet ensimmäistä hääpäiväämme nyt 6.8., hääpäivää ei ole kaiverrettu sormuksiimme.  Muutenkin vihkiminen oli karu, ilman ketään läheistä maistraatissa, vaikka molemmat kuulumme kirkkoon.  Vaikka en kovin uskonnollinen olekaan, niin olisin halunnut papin vihkimään, vaikka sitten vain todistajien läsnäollessa.  Emme kumpikaan halunneet mitään hääjuhlaa, vaikka naimisiin meno oli Miehen ensimmäinen.  Silti jälkikäteen tuntuu, että se oli vain asia, joka piti saattaa pois päiväjärjestyksestä.
Kumpikaan meistä ei muista enää ensimmäistä tapaamispäiväämme, joten sitäkään vuosipäivää emme voi viettää.  Elämässä on kuitenkin niin vähän juhlan aiheita, että olisi kiva viettää suhteemme "virallistamisen" päivää.   Voisiko sitä siis muuttaa parempaan ajankohtaan?


10 kommenttia:

  1. Tottakai voitte keskenänne sopia oman hää/vuosipäivänne ajankohdan riippumatta siitä milloin teidät on vihitty. Asiallehan ei ole minkaanlaista estettä. Voitte halutessanne kutsua ko. päivää vuosijuhlapäiväksi tai mikseipä hääjuhlapäiväksi (hääpäiväksi)!

    VastaaPoista
  2. Toisaalta, voittehan ottaa vielä kirkollisen vihkipäivän ja siitä sitten se virallinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin sitä kait minäkin salaisesti olen toivonut, mutta Mies ei oikein innostu.

      Poista
  3. Juhlia voi koska vain, sovitte vain jonkun päivämäärän ja silloin on joka vuosi se päivä juhlapäivä. Tietenkin jos sormukseen ei ole kaiverrettu, eikö sitä voi uudestaan kaivertaa ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sormukseen ei siis ole kaiverrettu mitään eli siihen voisi hyvin laittaa "uuden" päivän. Kuten jo edellisessä vastauksessa totesin, pitäisi vaan saada se Mies ymmärtämään miten tärkeätä tämä minulle on.

      Poista
  4. Hmm kinkkinen tilanne,meillä vähän samanlainen aikoinaan.Naimisiin meno ja hääpäivän juhliminen ei kai ole miehille niin tärkeää kuin naisille.Paljon tiedän myös 30-40v pareja joilla jo monta yhteistä lasta mutta miehille naimisiin meno on "sitoutumista".Minusta on ainakin yhtä iso asia sitoutua yhteisiin lapsiin.Me muuten mentiin naimisiin kirkossa pelkät kanttori&suntio todistajina, mutta sen jälkeen tarjottiin perheille ruoka&kahvi.On monenlaisia tapoja mennä naimisiin, joten miksipä ei myös juhlia liittoa:)

    VastaaPoista
  5. Minustakin yhteinen asuntolaina ja lapset ovat jo todellakin sitoutumista. Nyt vaan kun ne lapset ja asuntolaina ovat minun, niin se sitoutumisen merkitys on eri.
    Mies ei halunnut mitään hässäkkää eikä ymmärrä, että sillä päivälläkin on merkitystä, minulle ainakin. En minäkään mitään hässäkkää halua/halunnut, lapset olisin halunnut mukaan vaikkapa kahville ja sen "papin siunauksen" ja mikä tärkeintä; itse valikoidun hääpäivän.

    VastaaPoista