tiistai 9. elokuuta 2016

Unisonoa ja Blend bamboota Lankamaailmasta



Pikku Prinsessa oli tänään muutaman tunnin päiväkodissa, jotta mummo saa hetken omaa aikaa ja jaksaa taas sen jälkeen paremmin.  Toisaalta myös Prinsessan tuntuma hoitopaikkaan säilyy paremmin ja hoitoon meno ei sitten mummon vierailun jälkeen ole niin vaikeaa.  Mummokaan ei pysty useamman päivän kokopäiväiseen hoitoon, vaan väsyisi kohtuuttomasti. Tämä järjestely on kummallekin hyväksi.


Päiväkodista mummo jatkoi suoraan Ogelin Lankamaailmaan.  Siellä sai taas yllin kyllin väriterapiaa ja ihastelemista sekä hypistelemistä.  Nämä Noro-langat ovat jotenkin ihania, en vaan raaskinut niitä nyt ostaa ja toisaalta niitä kaulahuiveja on jo riittämiin.


 Bambulankahyllyn ääressä meni pitkä tovi.  Värejä oli niin paljon.  Huomasin nimittäin eilen, että Pojan ja Miniän pöytärätti on jo aivan puhki kulunut, Poika sillä oli jotain pinttynyttä likaa hangannut.  Päädyin sitten kuitenkin mustaan lankaan, se kun sopii tänne keittiöön parhaiten.  Ostin myös Unisono lankaa ,vaikken aivan samaa sävyä löytänytkään, se kun jäi taannoin puuttumaan tilaamastani Lankamaailman paketista. Maltilliset ostokset siis, vaikka aikaa sain Lankamaailmassa lähes tunnin kulumaankin.





2 kommenttia:

  1. Oih,tuonne on kyllä joskus päästävä.Itsekin aloin pitkästä aikaa neulomaan,mallin otin voittamastani kirjasta:)

    VastaaPoista