keskiviikko 10. elokuuta 2016

Mummo on arvonimi



Eilen pikku Prinsessa totesi olevansa jo iso tyttö.  Kysyin häneltä, että onko Mummokin iso tyttö.  Prinsessa naurahti ja sanoi, että Mummo on mummo.
Niinpä, Mummo on mummo.
Miksikähän mummo sanalla on niin vanhanaikainen kuva.  Puhutaan mummopöksyistä, mummokengistä jne.  Kuopuskin sanoi minulle aikoinaan blogiani perustaessani, että miksi Mummo ja Koira, kun mummo nimestä tulee mielee vanha valittava eukko.
Mutta, kun minä olen mummo ja ylpeä siitä.
Eikä aina tarvitse olla piikkikorkoja, etenkin helposti nyrjähtävillä nilkoilla.
Eikä Sloggi-alkkarit ole mummopöksyt, ne vaan ovat niin mukavat jalassa.  



Entäs sitten mummoikä.  Mummohan voi olla jopa vähän päälle kolmekymppisenä, jos on saanut lapsensa vaikkapa 15-16-vuotiaana ja lapsi samoin oman lapsensa.  Sitä paitsi nykyisin äiditkin ovat niin monen ikäisiä, että joskus ei tiedä onko vaunujen kanssa liikkuva nainen äiti vai mummo.
Veljeni poika otti meillä olleessaan kuvan minusta ja äidistään.  En meinannut tuntea itseäni kuvasta.  Näytin aivan siskoltani.  Ja me kun ei olla yhtään saman näköisiä!
Kait sitä oma kuva on omassa mielessä niin erilainen kuin se sitten kuvissa on.
Olen miettinyt joihinkin muotiblogeihin kommenttia jättäessäni, että voipi olla, että jos kommentin jättäjä olisi joku Miisa eikä Mummo, niin siihen kommenttiin suhtauduttaisiin eritavalla.  Silti, koska olen ylpeä mummoudesta ja oikeasti olen mummo, niin miksi sitä yrittäisi esittää muuta kuin on.
Onhan minulla nimikin, mutta viikonlopun sukutapaamisessa jo huomasin, että siskoni ja minä oltiin mummoja sekä omille että siskon lapsenlapsille.  He ainakin käyttävät sitä arvonimenä!

10 kommenttia:

  1. Näin on, Mummo on arvonimi mitä parhain, vaikka minä olenkin mummu mutta sama juttu ja olen 10 kertainen isomummukin, Tässä hiljattain 2 vuotias vesseli karseli minua ja kysyi sitten, isi, miski sanotaan isomummu, vaikka onkin pieni. Lapsen mielestä minun olisikin toki pitänyt olla iso. Mutta ei voi olla parempaa arvonimeä kuin Mummut ja muummot erimuodoissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin nimitetään isomummoksi minun äitiäni ja se ainakin tuntui kiinnostavalta pikku Prinsessasta.

      Poista
  2. Totta,tiedän monia, joilla lapset on jo parikymppisiä ja heille mummo on kirosana.Kammoksuvat ajatusta olla nelikymppinen mummo.Sama kaiku on sanalla MAMMA.Mamma mielletään lihavaksi muumimaiseksi möllykäksi.Joskus tosin kuulee sitä käytettävän positiivisena ilmauksena,mutta tarkoitus on eri,silloin tarkoitetaan seksikästä naista.Monet ovat ihmetelleet minunkin blogin nimeä ja sitä, että lapseni ja Ukko K:kin sanoo minua mammaksi.Meille se ei ole ivallista,olen mamma ja se on parasta mitä tiedän;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minusta Mamma nimitys on hellyyttävä, positiivinen siis. Monelle mummo nimitys on tosiaankin kirosana, minulle se oli odotettu ihana arvonimi, vaikka en mielestäni vielä ole edes kauhean vanha mummo. Mielelläni olisin tullut jo nuorempanakin mummoksi.

      Poista
  3. Mummo, mummu tai mamma, miten missäkin päin. En minä ainakaan tykkäisi jos lapsenlapset kutsuisivat nimeltä. Kuulostaisi kovin vieraalta. Olen ylpeä mummoudestani, toisinkin voisi olla. Mitä vaatteisiin tulee, ei näyttäisi kovin hyvältä eikä kauniiltakaan jos pukeutuisin kuin teini-ikäiset. Olkaamme ikäämme vastaavan oloisia ja näköisiä rinta rottingilla :)

    VastaaPoista
  4. Arvonimeksi olen minäkin mummouteni ymmärtänyt, siksipä olen käyttänyt nimeä Aili-mummo.♥

    VastaaPoista
  5. Mummo on hyvä nimi. Minua kutsutaan mummaksi, täällä etelä-pohjanmaalla on aika paljon käytössä mumma ja paappa. Meidän vanhin lastenlapsista on kaksikielinen, niin on mamma mumma ja pappa paappa. Itsekin joskus sekoan nimissä pappa/paappa :) :)

    VastaaPoista