Juttelimme Poikani ja Miniäni kanssa siitä, miten vaativaa vauvaperheen arkielämä on. Nuoret vanhemmat ovat kiinnisidottuja kotiin ja vauvan päivärytmiin. Omat harrastukset ovat saaneet väistyä ja tilalle on tullut puuron ja soseiden syötöt, vaipan vaihdot, yösyötöt, univaje. Säännölliset menot ovat karsiutuneet. Omaa aikaa ei enää ole. Kotonakaan ei saa rauhassa keskittyä mihinkään. Miten mielellään sitä lähtisikään elokuviin tai ulos syömään extempore. Etenkin Poika kipuilee asian kanssa. En osannut antaa muuta neuvoa kuin sen, että kaikkea ei voi saada. Ei voi saada perhettä, jos ei ole valmis luopumaan jostain. Ei voi elää rentoa poikamieselämää ja samalla nauttia vaimosta ja lapsesta. Omassa elämässäni olen joutunut luopumaan myös monista asioista saavuttaakseni nykyisen tasapainon. Harva pystyy hallitsemaan kaikkea, takana on paljon asioita, joita ei näytetä ja joista ei puhuta. Kenenkään elämä ei ole täydellinen. Näin uskon. Oma elämäni on tällä hetkellä näillä resusseilla paras mahdollinen, ei täydellinen. Elämäni ei rakennu merkkivaatteisiin, merkkituotteisiin, isoon unelmakotiin, vaativaan työhön, sitä kaikkea minulla oli, mutta silti olin onneton. Nyt elän vaatimattomasti, mutta rauhallisemmin. En kaipaa sitä kaikkea mitä minulla oli, kaikki tärkein on kuitenkin säilynyt, läheiset ihmiset. Poika sanoisi tähän, että hyvähän minun on puhua, kun en tarvitse tehdä töitä maksaakseni asuntolainaa, matkustella ja elättää perhettä. Silti, voi miettiä mistä on valmis luopumaan saadakseen paremmin nauttia tästä hetkestä. Voiko tahtia hiukan hidastaa, voiko vaatimuksia höllentää. Täytyykö aina olla mukana kaikessa, koko ajan tulee uusia trendejä, aina on tunne, että vielä on paljon saavutettavaa, vielä täytyy ponnistella. koskaa ei ole valmista. Kerran erästä lähikaupungin näyttelijää haastateltiin ja kysyttiin eikö hänen ole koskaan tehnyt mieli lähteä maailmalle, tulla kuuluisaksi. Hän vastasi, että on kuuluisa täällä omassa ympäristössään, miksi lähtisi maailmalle kilpailemaan ja kenties olemaan yksi miljoonien joukossa.
Entä jos pysähtyisi miettimään, mikä minulle on todella tärkeää, mistä en luopuisi enää, mitä silloin jää jäljelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti