keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

Ensimmäiset lakat



Joudumme viemään roskamme aluekeräyspisteelle noin kahdeksan kilometrin päähän.  Normaalisti viemme sen muun kaupunkireissun yhteydessä tai sitten Mies vie työmatkallaan.  Eilen siivosin kotona sekä vaihdoin kissojen hiekat (Kissa käy ulkoilustaan huolimatta välillä "sisävessassa") ja roskis tuntui haisevan näin kesäkelissä turhan paljon vajaanakin.
Niinpä sitten iltapäivällä kävimme viemässä roskiksen ja samalla kävimme vastapäisessä kesäkahvilassa munkkikahveilla.  Siellä on ihanat munkit!


Saunan lämmityksen aikana päätimme käväistä lähisuolla katsomassa josko lakat olisivat kypsyneet.  Meillä lähin lakkapaikka on aivan lyhyen matkan päässä kotitien toisella puolen pienellä suolla, jonne siis pääsemme pihasta kävellen.  Ja olihan niitä lakkoja jo kypsynyt.  Harmi vaan, että  joku muukin oli jo käynyt meidän apajilla.  Saimme silti noin litran verran ihanan kypsiä lakkoja.
Lakat ovat etenkin Pojan herkkua.



4 kommenttia:

  1. Lakat ovat meillä valokkeja. Niitä tosin tulee tänne vähän tai ei ollenkaan.
    Olen ostanut tai saanut valokkeja jotka on poimittu pohjoisessa.
    Mä tykkään kotijuustosta ja valokeista yhdessä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska nimi, en ole ennen kuullutkaan. Leipäjuusto ja lakat on myös hyvä yhdistelmä.

      Poista
  2. Jännä nimi tuo valokki,en ole ennen kuullutkaan.Meillä lakat on lakkoja,mutta hilla on kaunein nimitys.Mekin toissapäivänä poimittiin puolisen litraa vuokramökin likeltä ja suunnitelmissa on lakkakakku:P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hilla taitaa olla pohjoisessa käytetty nimi. Ihanaa, lakkakakkua!

      Poista