sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Mölökkyä



Nuoriso eli Tyttö, Vävy ja Kuopus olivat viikonloppuna käymässä.  Piha oli jo sen verran kuiva ja aurinko paistoi lämpimästi, että voitiin pelata ulkona Mölkkyä eli Mölökkyä.  Minä en ole mitenkään hyvä näissä heittotarkkuutta vaativissa lajeissa, mutta useamman pelin pelattua, tarkkuus parani hieman.  Vävy ja Mies olivat aluksi tässä kisassa parhaimmillaan.  Aurinko lämmitti mukavasti ja hauskaa oli.  Illalla saunan jälkeen pelasimme sitten Scrabblea.  Tyttö voitti, taas.  Suunnittelimme, että voisimme pitää juhannuksena, kun koko porukka on taas koolla. kaksipäiväiset viisiottelukisat.  Tikkataulu pitää ainakin laittaa paikoilleen ja ostaa uusi krokettipeli, entisestä pelistä, kun ovat pallot päässeet kostumaan ja ovat siten epämuodostuneita.
Tänään tuli keskustelua blogistanikin.  Mobiiliversiossa ei kuulemma kuvat asetu kunnolla eikä muutenkaan blogi näytä niin hyvältä kuin läppäriltä katsottuna.  Tieto-taitoni ei riitä asian parantamiseen, valitettavasti.  Koiraherra lähti nuorison mukana Kuopuksen hoitoon takaisin.  Koiraherra, joka on aikoinaan ollut ainoana lemmikkinä, stressaa vähiten ilman muita eläimiä.  Meilläkin Koira ja kissat ovat vieraiden jälkeen aivan uupuneita, ovat nukkuneet nyt iltapäivän.

3 kommenttia:

  1. Bloglovingin kautta kuvat ja teksti asettuu ainakin ihan normaalisti, ei mitään kummallista puhelimella eikä tabletilla.

    VastaaPoista
  2. Bloglovingin kautta kuvat ja teksti asettuu ainakin ihan normaalisti, ei mitään kummallista puhelimella eikä tabletilla.

    VastaaPoista