maanantai 4. huhtikuuta 2016

Korkeasaaressa



 Poika oli aikoinaan töissä Irlannissa ja teki meille irlantilaisen aamiaisen lauantaisen vapaapäivän kunniaksi. 


Aamiaisen jälkeen päätimme lähteä ulkoilemaan Korkeasaareen ihanan läpimän ja aurinkoisen päivän kunniaksi.

Pikku Prinsessa oli aivan haltioissaan tiikereistä ja leijonista.  Innostui ja juoksi häkin luota toisen luo ja katseli ja selitti näkemäänsä.

Apina tuli lasin toiselle puolelle  ihmettelemään.  Mietimme, että kumpi tässä nyt katsoo kumpaa, joka tapauksessa oli tilanne pikku Prinsessalle mukava, hän juoksi apinan mukana ikkunasta toiseen.


Myös patsaseläimet kiinnostivat, kun niitä sai silittää.  Olen käynyt monesti Korkeasaaressa, mutta nyt oli erityisen mukava käydä, ensinnäkin siellä oli vähemmän ihmisiä, ei ollut helteistä ja eläimet olivat tulleet jo ulos aurinkoon, jopa karhutkin.  Kissalaaksonkin eläimet olivat mielellään auringon paisteessa köllöttelemässä, kun ei ollut liian kuuma ja niitä pääsi katsomaan ihan aidan vierestä. Tietenkin erityisyyttä lisäsi pikku Prinsessan mukana olo, hän oli niin innokas ja nautti reilut kolme tuntia kävelemisestä eläintarhassa.  Useasti sanoi, että ite kävelee, eikä väsynyt ja kiukutellut.



Sillä aikaa, kun me olimme lauantaina Korkeasaaressa, oli Mies kotipuolessa pilkkikilpailussa, jossa voitti hienon palkinnon.  Hänelläkin siis kiva päivä.

2 kommenttia:

  1. On ollut kiva päivä teillä:).Minä olen käynyt Korkeasaaressa joskus lapsena ja omat mukulat ei vielä ollenkaan.Tarkoitus olisi mennä,pitäisi vaan ensin kerätä reissukassa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistan kyllä miten kallista perheen kanssa matkustaminen oli. Kahvilla käyntikin maksoi monta kymppiä, kun kaikille osti jotain. Mutta suosittelen käymään ns sesonkiajan ulkopuolella, silloin saa paljon enemmän irti reissusta.

      Poista