maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kissakangasta


Tyttö ja Vävyn äiti olivat löytäneet Ikeasta ihanaa kissakangasta ja ostaneet sitä toiveena, että tekisin heille ja itselleni siitä apukassit.  Kangas oli sellaista vähän paksumpaa ja kestävämpää.


Päätin tänään tarttua haasteeseen, kun Mieskin olisi pitkään töissä, niin saisin rauhassa ommella.  Tai rauhassa ja rauhassa, tämä pikku ompelijan apulainen oli vähän liian innokas.  Sain kuitenkin levittää kankaan keittiön pöydälle, eikä tarvinnut miettiä, milloin pitää raivata tarvikkeet pois ruokailua varten.


Viime talvena ompelin Kuopukselle mustan kangaskassin ja mitat olivat tallella. Tein kuitenkin pari ns. normaalikokoista ja pari vähän korkeampaa.  Niistä voi sitten jokainen valita omansa.


Koira tuli ihmettelemään, että mitä kummaa noi kassit tekevät tuolla puussa.  Ilta oli sen verran jo pitkällä, että sisällä kuvaamiseen olisi pitänyt olla jo valot. 


Loppukankaasta tein vielä pari vuorellista, vetoketjullista pussukkaa.  Toiseen mahtuisi vaikka pieni läppäri tai tabletti tai sitten vain pari lankakerää ja puikot.





2 kommenttia:

  1. Ihanaa kisukangasta ja sopii kuin nakutettu nuihin kasseihin!

    VastaaPoista
  2. Niin miustakin ja kun Tytöllä vielä on oranssin värinen kissa!

    VastaaPoista