maanantai 16. marraskuuta 2015

Ommeltua


Eilen jo suunnittelin ompelevani tänään.  Suunnitelma takkuili hieman, kun Miehelle nousi kuume eilisiltana.  Liekö palennuttanut itsensä venettä nostettaessa, kun kasteli kätensä useampaan kertaan kylmässä vedessä.  Niin ja kun Mies on sairas, niin hän TODELLA on sairas.  Telkkaria kyllä jaksaa kattoa, muttei sitten mitään muuta.  "Mehuakin voisi ottaa, muttei jaksa" "Pitäisikö ottaa lääkettä, onkohan sitä"  "Palentaa, onko lisää peittoja".
Niin, kun nainen sairastaa, niin hän siinä ohessa tekee ruuat, ruokkii miehen ja elukat, tiskaa ja siivoo.
No, sain minä ommeltuakin.  Vaaleapohjaisesta kissakankaasta ompelin kaksi tyynynpäällistä, sinisestä Vallilan Lovebirds kankaasta myöskin tyynyn päällisen.  Joutaa kesän kukkakuvioiset talvivarastoon.  Olen ihastunut Gudrun Sjödenin Solros kankaaseen ja sitä oli jemmassa alennusmyynnistä ostettua ja siitä tein pari kappaa, johon laitoin yläreunaan solmiamisnauhat.  Meillä ei kissojen takia pidetä pitkiä verhoja, helpompi niin.
Pirteä punavalkoraitainen kangas oli jäykempää puuvillakangasta ja siitä ompelin sellaisen reilun pussin, johon sivuun tuli solmiamisnauhat.  Siihen voin alkaa keräämään pieniä joululahjoja.  Eipä sitä enempää ennättänytkään, kun iltahämärä jo hiipi.  Iän myötä olen huomannut, että hämäränäkö on heikentynyt eikä sitä valotkaan auta, mutta eihän näillä ompeluilla kiire ole, tekee vaan mieli vaihtaa noi kesäkukkaiset talvisimpiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti