lauantai 7. marraskuuta 2015

Ikävä jo




Kotona jälleen.  Oma matkani kesti pitempään, koska yövyin tulomatkallanikin Tytön ja Vävyn luona.  En jaksanut pimeässä lähteä ajamaan kotiin saakka.  Vaikka pimeäähään tuo oli tänäänkin, päivälläkin.  Eilen ennen lähtöä kävimme vielä pikku Prinsessan kanssa lähikaupassa ostoksilla.  Tavarat kulkivat mukavasti vaaleanpunaisessa Taapero-.kärryssä.  Vaikka vasta eilen nähtiin, niin nyt jo ikävä sitä pientä ihanaa suukottelijaa.  Nyt tuleekin kuukauden tauko matkustamiseen  Saas nähdä maltanko olla niin kauan käymättä pikku Prinsessaa ja perhettään katsomassa.

Paluumatkalla pysähdyimme Joroisissa ja myöhästyimme jälleen ja Riikka-Piikka oli sulkeutunut puoli tuntia aiemmin.  Vihjeenä puodin pitäjälle; perjantaina kauppa voisi olla auki vähän kauemmin.  Ihastelimme kuitenkin uusia virkkaustöitä.  Penkki oli saanut virkatun päällisen kivoin yksityiskohdin ja traktori odotti villapaitaansa.



Kahvilan puolella meitä palveli vuoden työntekijäksikin sopiva nuori mies.  Hän ennätti kahvittelumme aikana palvella kahvion asiakkaita, pyyhkiä pöytiä ja vieläpä ennätti kassalle kaupan puolellekin ostaessamme ruisleipää mukaamme.  Olimme niin otettuja mukavasti juttelevasta asiakaspalvelijasta, että laitoimme heti autossa kiitokset palaute-viestin kautta.  Toivottavasti menevät perille.



























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti