keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Byrokratiaa


Kävin taas tänään rakennusvalvontavirastossa.  Olemme kesäkuusta lähtien toimineet sen eteen, että saisimme tämän mökkimme virallisestikin asunnoksi, jotta saisimme postin tänne.  Nyt olemme asuneet täällä jo kohta kaksi vuotta (vapaa-ajan asunnolla saa asua, kunhan posti menee muualle eli on muualla "kirjoilla"), mutta joutuneet hakemaan postin lähes 40 kilometrin päästä.  Ensin kyselin tänne osoitepäätöstä, joka oli hautautunut jonkun virkamiehen pöydälle.  Kun 2,5 vuotta sitten ostimme tämän, niin entinen omistaja sanoi, että kunta oli kysellyt nimiehdotuksia tänne johtavalle tielle.  Osoitepäätös tulikin kuukauden sisälle ja niin saimme tänne tien nimen ja numeron.  Seuraavaksi menimme rakennusvalvontaviraston päällikön juttusille ja saimme häneltä hyviä ohjeita asian eteenpäin viemiseksi.  Haimme elokuussa poikkeuslupaa (tarvitaan, kun on rantakaava-aluetta), johon tarvittiin melkoinen pino papereita.  Poikkeuslupa myönnettiin syyskuun lautakunnan kokouksessa ja nyt kun kuukauden valitusaika on ohi, voimme hakea rakennuslupaa. Tätä kohtaa en ymmärrä vieläkään.  Valmiille rakennukselle, jolle ei tarvitse tehdä mitään, pitää hakea uusi rakennuslupa.  Erilaisia piirustuksia, rakennustapaselostuksia ja kaavaotteita tarvittiin kolmena kappaleena.  Kopioin ne kotona, mutta kuinka ollakaan, ne olisi pitänyt kopioida A4 sijasta  A3 paperille.  Joudumme siis maksamaan uusista kolmen kappaleen kopioinneista vielä lisää.  Heillä kun pitää arkistossa olla paperit A3:na.  Taas meni siis pino papereita ja uusi rakennuslupahakemus kuntaan.  Tätä ennen piti teettää lämmöntasauslaskelma, johon kelpasi paikkakunnalta vain yksi insinööri, joka on käynyt viimeisimmän eu-direktiivikoulutuksen ja jolla on siihen ohjelma.  Tähän mennessä rahaa on mennyt yli 500 euroa ja lukemattomat pinot paperia ja muutaman kerran on mennyt hermotkin.
Ja kaikki vain siksi, että saisimme postimme tulemaan tänne,   Olisihan Postiin tietenkin voinut tehdä postin edelleenlähettämisen eli posti tulisi päivän myöhässä ja se maksaisi  20,10 euroa/2 kk ja sen jälkeen 6,80 e/kk.  Lähilaatikko mökille palvelu on taas määräaikainen ja sen maksu määräytyy postilaatikon sijainnin mukaan.  Toisaalta, nyt esim äänestysaluekin on eri, kun emme virallisesti asu täällä, samoin saamme mm Kelan matkakorvaukset tuon virallisen osoiteen mukaan ja häviämme näin melkoisesti.   Myös asuntolainan korot eivät nyt ole verotuksessa vähennyskelpoisia ja kiinteistöverokin on korkeampi vapaa-ajan asunnossa verrattuna vakituiseen asuntoon. 
Mutta ihmettelen silti, miksi tarvitsemme uuden rakennusluvan.  Eikö ole olemassa jotain muutoslupaa tms.  Tuntuu hullulta kun lomakkeessa kysytään rakentamista valvovaa mestaria yms. Niiin jos ja kun rakennusluvan saamme, pitää tehdä uusi loppukatselmus.  Tämä edellinen, kun tehtiin meidän jo omistaessa tämän.  Eikö näitä asioita voisi tehdä järjellä?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti